10 tärkeintä faktaa keltakuumeesta matkailijoille

Keltakuume herättää usein huolta matkailijoissa, jotka suunnittelevat matkaa Afrikkaan. Mistä tauti johtuu ja kuinka vakava se on? Miten sitä voi ehkäistä, ja onko siihen rokotetta? Onko koko Afrikka riskialuetta, ja esiintyykö keltakuumetta myös muualla maailmassa? Kokosimme tähän artikkeliin keskeiset tiedot keltakuumeesta.

Mitä keltakuume on?

Keltakuume on akuutti virustauti, jota esiintyy joissakin Afrikan ja Etelä-Amerikan maissa. Keltakuumevirus tarttuu tiettyjen virusta kantavien hyttyslajien piston kautta. Tauti on saanut nimensä siitä, että harvinaisissa tapauksissa se aiheuttaa ihon kellastumista eli keltaisuutta.

Keltakuume herättää paljon pelkoa, mutta matkailijoilla se on todellisuudessa hyvin harvinainen. Virus koskettaa ennen kaikkea ihmisiä maissa, joissa tauti on endeeminen. Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan tällaisia maita on 47. On tärkeää tietää, että 90 % kaikista keltakuumetapauksista esiintyy Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, erityisesti Länsi- ja Keski-Afrikassa.

Taudin alueellinen esiintyminen selittyy viruksen lähteellä – tarkemmin sanottuna eläimillä, jotka kantavat virusta. Kyse on Aedes aegypti -lajin hyttysistä, joiden vartalossa on valkoisia täpliä ja raitoja. Niitä kutsutaan myös keltakuumehyttysiksi. Nämä pienet hyönteiset voivat kantaa monia taudinaiheuttajia: yli 50 virustyyppiä sekä muutamia eläimille vaarallisia loisia. Etelä- ja Keski-Amerikassa keltakuumetta voivat levittää myös useat Haemagogus-suvun hyttyslajit.

Keltakuumehyttyset ovat lähtöisin Afrikasta, mutta niitä kulkeutui Etelä- ja Keski-Amerikkaan orjakaupan aikana. Aasiassa esiintyy niille sukua oleva hyttyslaji, mutta se ei levitä keltakuumetta. Huolta aiheuttaa se, että ilmaston lämpenemisen myötä tauteja levittävien hyttysten elinalue laajenee. Näitä hyönteisiä on jo havaittu Yhdysvalloissa sekä Euroopan lähialueilla, Turkissa ja Etelä-Ranskassa. Tämä on yksi globaalin ilmastonmuutoksen kielteisistä seurauksista.

Vuodesta 2017 lähtien maailmassa on ollut käytössä Keltakuume-epidemioiden eliminointi (EYE) -strategia. Sitä koordinoivat Maailman terveysjärjestö WHO, YK:n lastenrahasto UNICEF sekä maailmanlaajuinen rokote- ja immunisaatioallianssi. 40 maan yhteistyön tavoitteena on seurata keltakuumetapauksia ja reagoida tautipurkauksiin ajoissa, jotta tauti ei pääse leviämään maailmalla.

Keltakuumeen oireet

Taudin tunnistaminen nopeasti edellyttää, että se osataan diagnosoida mahdollisimman varhain. Keltakuumeen kohdalla tämä ei kuitenkaan ole yksinkertaista. Useimmat tartunnan saaneen hyttysen pistämät ihmiset eivät huomaa taudista mitään merkkejä ja toipuvat melko nopeasti ilman seurauksia. Jos keltakuumeen on sairastanut kerran, sitä ei tarvitse pelätä uudelleen: immuniteetti muodostuu pysyväksi.

Tauti voi ilmetä myös selkeämmin. Usein se alkaa kuitenkin lievillä oireilla, mikä vaikeuttaa diagnoosia.

Taudin lievä muoto

Jos oireita ilmenee, ne alkavat tavallisesti 3–6 päivän kuluttua kosketuksesta virukseen. Keltakuumeen alkuoireisiin kuuluvat kuume, päänsärky, selkäkipu ja yleinen lihaskipu eri puolilla kehoa, heikkous ja nopea väsyminen, ruokahaluttomuus sekä joissakin tapauksissa pahoinvointi ja oksentelu. Näin yleisistä oireista on vaikea päätellä, mitä kehossa tapahtuu.

Joskus verikoe voi auttaa keltakuumeen tunnistamisessa. Useimmissa tapauksissa siihen asti ei kuitenkaan päästä, koska tauti väistyy. Tavallisesti ihminen toipuu täysin viikossa tai jopa nopeammin, 3–4 päivässä. Joillakin potilailla toipuminen pitkittyy, ja väsymys voi jatkua vielä muutaman kuukauden. Lopulta elimistö kuitenkin yleensä selviytyy viruksesta itse.

Keltakuumeen petollisuus on siinä, että pienellä osalla tartunnan saaneista olo voi tuntua paranevan ensimmäisen päivän jälkeen ja alkuoireet näyttävät väistyvän. Sen jälkeen tila kuitenkin heikkenee äkillisesti.

Keltakuumeen vakava muoto

Noin 15 %:ssa tapauksista lievien oireiden hävittyä tauti iskee tartunnan saaneeseen äkillisesti täydellä voimalla. Kuume nousee uudelleen nopeasti, ilmaantuu vatsakipua, ja joskus mukana on myös keltaisuutta: iho ja silmänvalkuaiset kellastuvat. Tässä vaiheessa sisäelimet, useimmiten maksa ja munuaiset, ovat vaurioituneet. Tämä näkyy muun muassa virtsan tummumisena.

Vakavimpiin mahdollisiin seurauksiin kuuluu sisäinen verenvuoto. Sen merkkejä ovat verenvuoto pään alueen aukoista – suusta, nenästä, silmistä tai korvista – sekä veri ulosteessa. Sisäelinten toiminta ajautuu sokkitilaan, eikä elimistö usein enää selviä. Yhdysvaltain CDC:n arvion mukaan 30–60 % niistä ihmisistä, joilla keltakuume etenee vakavaan vaiheeseen, kuolee.

Mistä keltakuume johtuu?

Mikä aiheuttaa tämän trooppisen taudin? Sen taudinaiheuttaja on Viscerophilus tropicus -niminen virus. Se kuuluu 53 flaviviruksen joukkoon, jotka voivat tarttua lintuihin ja nisäkkäisiin, myös ihmisiin. Kaikki flavivirukset leviävät joko hyttysten tai punkkien välityksellä. Nämä virukset aiheuttavat eri puolilla maailmaa monenlaisia tauteja, mutta nimensä ne ovat saaneet keltakuumeesta: latinan flavus tarkoittaa keltaista.

Virus kiertää kädellisten populaatioissa. Koska ihminen on yksi kädellislajeista, virus voi tarttua myös meihin. Ihmisestä toiseen leviämiseen tarvitaan välittäjiä, ja tässä roolissa ovat hyttyset. Jo mainitun ja yleisimmän Aedes aegypti -lajin lisäksi virusta voivat kantaa muutkin lajit, kuten Aedes africanus, sekä useat Etelä-Amerikan alkuperäiset hyttyslajit. Ne eivät kuulu Aedes-sukuun vaan Haemagogus- ja Sabethes-sukuihin, ja ne ovat vaaraksi muille kädellisille kuin ihmisille.

Juuri naaraspuolinen Aedes aegypti -hyttynen kantaa virusta. Kun se imee tartunnan saaneen ihmisen tai apinan verta, se saa keltakuumeviruksen ja siirtää sen sylkensä mukana seuraavaan uhriin. Hyttyset voivat siirtää viruksen myös toukkiinsa. Tällöin aikuisiksi kasvavat hyttyset ovat viruksen kantajia syntymästään lähtien.

Virus ei tartu suoraan ihmisestä toiseen eikä apinoiden ja ihmisten välillä. Siksi keltakuumetta sairastavia ihmisiä ei tarvitse pelätä tartunnan lähteenä.

Keltakuumeviruksella on 3 tartuntasykliä. Olet ehkä nähnyt tämän luokittelun: viidakkosykli eli sylvaattinen sykli, välimuotoinen eli savannisyklin kaltainen sykli sekä kaupunkisykli. Nimet viittaavat ympäristöön, jossa virus leviää.

Viidakkosyklissä keltakuume tarttuu kosteissa sademetsissä elävien apinoiden välillä. Ihmiset voivat saada tartunnan, jos heidän täytyy työskennellä viidakossa. Etelä-Amerikassa tämä on ainoa keltakuumeen tartuntatapa, minkä vuoksi vain 10 % maailman keltakuumetapauksista kirjataan kyseisellä mantereella.

Kaupunkikeltakuume alkaa, kun viidakkoalueella tartunnan saaneet ihmiset saapuvat tiheästi asuttuihin kaupunkeihin. Siellä Aedes- ja Haemagogus-sukujen hyttyset siirtävät viruksen nopeasti tartunnan saaneista ihmisistä muihin. Tämä johtaa keltakuume-epidemioihin Afrikassa. Samalla mantereella esiintyy myös savannikeltakuumetta, jota kutsutaan välimuotoiseksi keltakuumeeksi. Se on yleisin tartuntasykli: maaseutualueilla ihmiset ja apinat joutuvat usein kosketuksiin tartunnan saaneiden hyttysten kanssa, jotka lisääntyvät sekä luonnossa että kotien läheisyydessä.

Ihmiset myös itse edistävät hyttysten lisääntymistä kotien lähellä ja kasvattavat siten taudinaiheuttajien leviämisen riskiä. Hyttysten suosikkipaikka on seisova vesi, jonka lähelle naaraat munivat toukkansa. Siksi veden tulisi joko virrata tai se tulisi vaihtaa säännöllisesti. Kaikki seisovan veden paikat, luonnolliset tai ihmisen tekemät, ovat tässä mielessä riskialttiita. Näihin kuuluvat vesisäiliöt ja satunnaiset esineet, joihin sadevesi voi kertyä: tölkit, renkaat ja muu kotitalousjäte.

Kenellä on keltakuumeriski?

Suurin riski on Länsi- ja Keski-Afrikassa asuvilla ihmisillä. Koska joissakin näistä maista tilastot eivät ole kovin kattavia, keltakuumeen yleisyydestä ei ole tarkkoja lukuja eikä täysin selkeää kuvaa. WHO:n asiantuntijoiden on käytettävä mallinnuksia ja perustettava arvionsa niihin. Niiden mukaan esimerkiksi vuonna 2013 Afrikassa olisi voitu todeta 84 000–170 000 vakavaa keltakuumetapausta, ja tautiin olisi voinut kuolla 29 000–60 000 ihmistä.

Maita, joissa tartuntariski on korkea koko maassa, ovat Kap Verde, Senegal, Guinea-Bissau, Gambia, Guinea, Sierra Leone, Liberia, Norsunluurannikko, Burkina Faso, Ghana, Togo, Benin, Nigeria, Kamerun, Päiväntasaajan Guinea, Gabon, Kongon tasavalta, Kongon demokraattinen tasavalta, São Tomé ja Príncipe, Angola, Keski-Afrikan tasavalta, Etelä-Sudan, Uganda ja Burundi. Lisäksi on muutamia maita, joissa tartuntariski koskee vain osaa alueista. Näitä ovat Mauritania, Mali, Niger, Tšad, Sudan, Etiopia ja Kenia. Ennen matkaa mihin tahansa näistä maista Yhdysvaltain CDC suosittelee keltakuumerokotusta.

Useissa naapurimaissa keltakuumetta ei esiinny, ja paikalliset terveysministeriöt pyrkivät estämään sen ilmaantumisen. Keinoihin kuuluu esimerkiksi rokotustodistuksen vaatiminen maahantulossa endeemisten maiden kansalaisilta sekä matkailijoilta, jotka ovat kulkeneet tällaisten maiden kautta pidemmän aikaa. Jos lennät näihin maihin suoraan, rokotussuositusta ei ole. Nimet on kuitenkin hyvä tietää: Eritrea, Djibouti, Somalia, Ruanda, Tansania ja Sambia.

Etelä-Amerikan ja sitä ympäröivien alueiden maista riskiryhmään kuuluvat Panaman, Kolumbian, Ecuadorin, Perun, Bolivian, Paraguayn, Argentiinan, Brasilian, Venezuelan, Trinidad ja Tobagon, Guyanan, Surinamen ja Ranskan Guayanan asukkaat. Rokotusta suositellaan myös kaikkiin näihin maihin matkustaville. On kuitenkin hyvä muistaa, etteivät tartuntaa levittävät hyttyset esiinny kaikkialla näissä maissa. Esimerkiksi Argentiinassa tartuntariski rajoittuu pieneen alueeseen maan pohjoisosassa.

150–350 vuotta sitten keltakuume oli ennen kaikkea merimiesten tauti, joka tunnettiin nimillä Yellow Jack tai musta oksennus. Ajoittain se levisi Pohjois-Amerikkaan ja Eurooppaan ja aiheutti tautipurkauksia. Tuolloin taudin syitä ei vielä ymmärretty. Lääkärit ymmärsivät vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla, että kyse oli virustaudista ja että taudinaiheuttajaa levittivät hyttyset. Nykyisin keltakuumetta torjutaan sekä kansallisella että maailmanlaajuisella tasolla. Työ painottuu ennen kaikkea taudin ehkäisyyn.

Miten keltakuumetta hoidetaan?

Valitettavasti flavivirusten aiheuttamiin tauteihin ei tunneta parantavaa hoitoa, eikä keltakuume ole poikkeus. Sitä vastaan ei ole lääkkeitä tai erityistä lääketieteellistä hoitoa. Sama koskee puutiaisaivotulehdusta, Japanin aivotulehdusta, denguekuumetta ja Länsi-Niilin kuumetta.

Jos potilaan tila heikkenee, hänet voidaan ottaa sairaalahoitoon. Lääkärit tukevat elimistöä viruksen torjunnassa oireenmukaisella hoidolla. Hoidolla voidaan usein helpottaa kuumetta, nestehukkaa, maksan ja munuaisten vajaatoimintaa sekä voimakasta kipua. Keltakuumepotilaille suositellaan lepoa ja runsasta nesteen juomista.

Ennaltaehkäisyä pidetään tehokkaimpana tapana välttää keltakuume.

Miten keltakuumetta voi ehkäistä?

Tässä emme käsittele yksityiskohtaisesti maiden ja kansainvälisten järjestöjen toimia. Niihin kuuluvat kansalliset rokotusohjelmat ja tauteja levittävien hyttysten torjunta. Nämä menetelmät ovat tehokkaita maissa, joilla on varaa käyttää huomattavia summia terveydenhuoltoon. Monet Afrikan maat tarvitsevat kuitenkin ulkopuolista tukea, joten matkailijoiden kannattaa huolehtia omasta suojautumisestaan.

Rokote

Varmin tapa suojautua on ottaa keltakuumerokote. Se kehitettiin jo vuonna 1937 heikennetystä viruskannasta. Rokotetta pidetään turvallisena, ja sen haittavaikutukset ovat yleensä lieviä. Se on myös melko helposti saatavilla ja edullinen.

Rokote pistetään olkapään hartialihakseen. Valmiste alkaa vaikuttaa immuunijärjestelmässä, ja 10 päivän kuluttua taudinaiheuttajaa vastaan on muodostunut vakaa vastustuskyky. Tämän ajan jälkeen rokotustodistus katsotaan voimassa olevaksi, ja se pysyy voimassa loppuelämän. Yksi annos muodostaa elinikäisen immuniteetin.

Rokotusta suositellaan kaikille, jotka matkustavat keltakuumeen suhteen endeemisiin maihin. Trooppisessa Afrikassa ja Etelä-Amerikassa muu kuin alkuperäisväestö näyttää saavan keltakuumeen kohdatessaan vakavan tautimuodon todennäköisemmin kuin näiden alueiden alkuperäiset asukkaat.

Suoja hyttysenpistoja vastaan

Sekä WHO että Yhdysvaltain CDC pitävät ennaltaehkäiseviä toimia erittäin tehokkaina.

Hyttysten levittämiä tauteja vastaan suojautuminen on käytännössä melko yksinkertaista kaikille, jotka matkustavat riskialueille.

Ehkäiseviä toimia ovat:

• hyönteiskarkotteiden käyttö;

• pitkien housujen ja pitkähihaisten vaatteiden käyttö;

• majoittuminen hotelleissa, joissa on hyttysverkot ikkunoissa tai ilmastointi;

• hyttysverkon käyttö sängyn ympärillä nukkuessa.

Hyttyset lähtevät yleensä liikkeelle iltaisin ja öisin. Aedes aegypti on kuitenkin aktiivinen myös päivällä. Siksi suojautumista tarvitaan kaikkina vuorokaudenaikoina.

Tehokkaita hyönteisiä vastaan ovat aineet, jotka sisältävät DEETiä eli dietyylitoluamidia, ikaridiinia eli pikaridiinia, sitruunaeukalyptuksen eteeristä öljyä, paramentaanidiolia tai 2-undekanonia sekä IR3535:tä. Nämä tuotteet karkottavat punkkeja ja hyttysiä eri puolilla maailmaa. Jos käytät samalla aurinkovoidetta, suihkuta karkotetta paljaalle iholle voiteen levittämisen jälkeen.

Pitkät housut ja sukat sekä pitkähihaiset päällysvaatteet muodostavat useimmissa tapauksissa suojaavan kerroksen. Hyttyset voivat kuitenkin pistää ohuen kankaan läpi, joten vaatteet on hyvä käsitellä permetriinillä. Tämä hyönteismyrkky on käyttökelpoinen siksi, että vaatteisiin levitettynä se vaikuttaa vielä useiden pesujen jälkeen. Tärkeintä on muistaa, ettei sitä saa levittää omalle iholle.

Myös hyttysverkot voidaan käsitellä permetriinillä. Verkot ovat Afrikassa hyvin yleisiä, ja niitä on lähes jokaisessa hotellissa. Joissakin paikoissa ne on kiinnitetty kattoon sängyn yläpuolelle, joskus taas ratkaisu on toteutettu sirommin katosvuoteen tapaan. Oman hyttysverkon voi ostaa mukaan matkalle, jolloin majoituksen olosuhteista ei tarvitse olla etukäteen yhtä huolissaan. Verkkoa valitessa kannattaa kiinnittää huomiota näihin ohjeisiin: sen tulisi olla kompakti, valkoinen ja suorakulmainen, ja siinä tulisi olla noin 24 reikää neliösenttimetriä kohti.

10 faktaa keltakuumeesta

Lopuksi kokoamme 10 tärkeintä faktaa tästä trooppisesta taudista.

1. Keltakuumeen aiheuttaa virus, jota eräiden hyttyslajien tartunnan saaneet naaraat voivat levittää. Ihmiset ja muut kädelliset voivat sairastua tautiin. Virus ei tartu ihmisestä toiseen.

2. Keltakuumerokote on yksittäinen pistos, joka antaa elinikäisen suojan. Rokote pistetään olkapäähän. Immuniteetti kehittyy 10 päivässä ja kestää koko elämän.

3. Tautia esiintyy vain joissakin Afrikan ja Etelä-Amerikan maissa.

4. Keltakuumetartunnan saaneista ihmisistä 90 % ei saa vakavia komplikaatioita. Useimmat toipuvat täysin 3–4 päivässä.

5. Keltakuumeen ensimmäisiä oireita ovat kuume, päänsärky, lihaskipu, ruokahaluttomuus, oksentelu ja yleinen heikkouden tunne. Oireet voivat ilmaantua 3–6 päivän kuluttua tartunnasta.

6. Vakavina oireina pidetään keltaisuutta, jossa iho ja silmät kellastuvat; verenvuotoa nenästä, suusta, silmistä tai korvista; verioksennusta sekä verta ulosteessa. Näitä ilmenee noin 15 %:ssa tapauksista. Yleensä jopa puolet niistä, joilla tauti etenee vakavaan vaiheeseen, kuolee viikon kuluessa.

7. Rokotuksen lisäksi tehokkaita ehkäisykeinoja ovat tauteja levittävien hyttysten torjunta ja oma suojautuminen: mahdollisesti vaarallisten hyttyslajien vähentäminen viranomaisohjelmilla sekä karkotteiden, ikkunoiden hyttysverkkojen ja sängyn ympärille asetettavien hyttysverkkojen käyttö ja käsivarret sekä jalat peittävien vaatteiden käyttäminen.

8. Riskialueilla asuu ihmisiä 47 maassa Afrikassa sekä Etelä- ja Keski-Amerikassa.

9. Keltakuumeen suhteen endeemisten maiden naapurivaltiot vaativat rokotustodistuksen.

10. Matkailijat ei-endeemisistä maista sairastuvat keltakuumeeseen hyvin harvoin.

Haluatko tietää lisää Tansanian matkoista?

Ota yhteyttä tiimiimme. Tunnemme Tansanian tärkeimmät kohteet omakohtaisesti. Kilimanjaron alueella työskentelevät matka-asiantuntijamme jakavat mielellään vinkkejä ja auttavat matkasi suunnittelussa.

Lisää kiinnostavia artikkeleita