Lintujen tarkkailu Katavissa, Rukwa-järvellä ja Tanganjikajärven rannikolla

Läntinen Tansania käsittää laajoja suojelualueita, joilla elää runsaita lintukantoja. Alueella käy vähemmän Tansanian lintumatkoille suuntaavia matkustajia kuin Pohjois-Tansanian kansallispuistoissa ja Intian valtameren läheisillä suojelualueilla, mutta juuri siinä on osa sen viehätystä. Lajikirjo ei ensisilmäyksellä vaikuta yhtä laajalta kuin paremmin tunnetuissa puistoissa ja suojelualueilla, mutta maisemat ja eläimistö ovat kiinnostavia. Alueella tavataan myös lintulajeja, jotka yhdistetään useammin Keski-Afrikkaan kuin Itä-Afrikkaan. Erityisen kiinnostavia ovat hautavajoaman pitkien järvien ympärillä sijaitsevat kansallispuistot ja metsäreservaatit, joissa on paljon tutkittavaa ja hyvät mahdollisuudet nähdä harvinaisia ja kauniita lintuja.

Jos Tansanian tunnetuimmat kohteet kiinnostavat, voit tutustua myös Serengetin ja Ngorongoron lintumaailmaan sekä Arushan ja Kilimanjaron vuoristoisten kansallispuistojen linnustoon. Myös Mikumin, Nyereren ja Selousin suojelualueilla on merkittävä lintumaailma. Lisäksi Sansibarin ja Dar es Salaamin vaikuttavat maisemat ja monipuolinen linnusto täydentävät Tansanian lintumatkan kokonaisuutta.

Katavin kansallispuisto

Katavi on suuri kansallispuisto Länsi-Tansaniassa. Alue oli aikoinaan Saksan keisarikunnan 1800-luvun kanslerin Otto von Bismarckin metsästysmaata, ja myöhemmin siitä tuli suojelualue, jolla säännelty metsästys jatkui. Nykyisin Katavi on suojeltu kansallispuisto syrjäisellä seudulla, ja siksi matkailijoita käy siellä harvoin. Monia sen osia, kuten Ruahan kansallispuistossakin, on tutkittu ornitologisesti vain vähän juuri syrjäisen sijainnin vuoksi. Lintuharrastajalle se on silti erittäin kiinnostava kohde. ebird.org listaa tältä alueelta vain 230 varmistettua lajia, mutta havaintolistoja on tähän mennessä toimitettu vain 25. Arvioiden mukaan Katavin alueella saattaa elää yli 400 lintulajia, ja tänne saapuvat lintuharrastajat voivat tuoda tärkeää lisätietoa paikallisesta linnustosta.

Kansallispuisto sijaitsee laaksossa, josta suuri osa on tulvaniittyjä sekä kausittaisia jokia ja järviä. Kuivakaudella ne kuivuvat osittain tai kokonaan. Lähes kaikki pienemmät joet laskevat Katuma-jokeen, joka virtaa kaakkoon Rukwa-järveen. Järvi on ekologisesti yhteydessä puistoon.

Alueella on havaittu vesilintuja, kuten pronssi-iibis (Plegadis falcinellus), afrikanrakonokka (Anastomus lamelligerus), rääkkähaikara (Ardeola ralloides) ja valkopelikaani (Pelecanus onocrotalus), vaikka niiden määristä ei ole tarkkaa tietoa.

Myös pikkutuulihaukka (Falco naumanni) ja tansanianmaskikutoja (Ploceus reichardi) ovat täällä mahdollisia havaintoja. Jälkimmäistä pidetään Tansanian endeemisenä lajina, vaikka sitä on viime vuosina havaittu myös naapurimaa Sambiassa rajan tuntumassa, lähellä Njassajärveä. Katavissa sen suosimia elinympäristöjä ovat suot. Kutojaa ei ole merkitty tälle alueelle ebird.orgissa, joten lähes endeemisenä lajina tämän selvästi erottuvan linnun löytäminen kiinnostaa erityisesti Länsi-Tansaniaan matkustavia lintuharrastajia.

Katavista on saatu kiinnostavia ilmoituksia kenkänokan (Balaeniceps rex) esiintymisestä. Laji on luokiteltu vaarantuneeksi, ja kenkänokkahavainnot Tansaniassa ovat suhteellisen harvinaisia. Nämä linnut elävät syvissä soissa, yleensä syrjäisillä ja vaikeapääsyisillä alueilla, usein papyruskasvustojen keskellä. Kenkänokan näkemistä ja valokuvaamista pidetään lintuharrastajalle arvokkaana saavutuksena. Katavin kosteikot voivat tarjota mahdollisuuksia tämän vaikeasti havaittavan linnun kohtaamiseen. Lajin yksinelävä luonne tekee etsinnästä kuitenkin haastavaa.

Kenkänokka, josta käytetään englanniksi myös nimeä Whalebill, on nykyisin heimonsa ainoa edustaja. Nimi viittaa sen valtavan nokan muotoon, joka muistuttaa kenkää tai merinisäkkään päätä. Vain pelikaaneilla ja joillakin suurilla haikaroilla on pidempi nokka, mutta millään muulla linnulla nokka ei ole yhtä leveä eli ympärysmitaltaan yhtä suuri. Kenkänokan nokka on varsin painava, ja levätessään lintu painaa sen usein rintaansa vasten. Kaikki ruumiinosat ovat suuria, ja myös lintu itse on kookas: joidenkin yksilöiden tiedetään kasvavan 152 senttimetrin korkuisiksi. Samalla kenkänokan pää on suhteessa yllättävän pieni.

Myös kenkänokan äänet ovat kiinnostavia. Yleensä nämä linnut ovat hiljaisia, mutta joskus niiltä voi kuulla äänen, joka muistuttaa lehmän ammuntaa. Poikaset taas päästävät ruokaa kerjätessään ääniä, jotka muistuttavat ihmisen nikottelua. Useimmiten kenkänokat kommunikoivat keskenään kalisuttamalla nokkaansa.

Kenkänokalla on poikkeuksellisen kaunis höyhenpuku, joka erottuu erityisesti linnun ollessa paikallaan. Sen näkeminen luonnollisessa elinympäristössä on harvojen onni. 1970-luvulla Afrikan johtavat ornitologit pitivät kenkänokkaa yhtenä 5 kiinnostavimmasta linnusta, jonka he halusivat nähdä, vaikka lajin löytäminen on vaikeaa. Nykyisin maailmanlaajuinen kanta on taantumassa ja yksilöitä arvioidaan olevan enintään 5 300. Siksi halu nähdä tämä vaikuttava lintu on vain kasvanut.

Katavin kansallispuistossa voidaan havaita monia kiehtovia lintulajeja. Niihin kuuluvat afrikanveitsisiipi (Rynchops flavirostris), vaaleansinivatsainen ja pitkähäntäinen viiripyrstösininärhi (Coracias spatulatus), Stierlingintikka (Dendropicos stierlingi), kurrichanenrastas (Turdus libonyana), miombokivirastas (Monticola angolensis) sekä leveäpyrstöparatiisileski (Vidua obtusa) näyttävine pyrstöineen.

Länsi- ja Etelä-Tansaniassa voi tavata Arnotintaskun (Myrmecocichla arnotti). Sen tieteellisen nimen jälkiosa arnotti tulee kerääjän sukunimestä, Arnott, kuten lajin alkuperäisessä kuvauksessa todettiin. Kiinnostavaa on, että kerääjän oikea sukunimi kirjoitettiin yhdellä t-kirjaimella: David Arnot. Ornitologien kirjaama nimi on kuitenkin pysynyt muuttumattomana. Kuten usein käy, linnunsulalla kirjoitettua ei niin vain pyyhitä pois.

Dickinsonintuulihaukkaa (Falco dickinsoni) tavataan edelleen tällä Tansanian alueella, vaikka sitä ei enää havaita pohjoisempana maan länsiosissa. Kokonaisuutena Katavin kansallispuisto vaikuttaa ornitologisesti kiinnostavalta ja ekologisesti monipuoliselta kohteelta. Se odottaa niitä, jotka ovat valmiita kulkemaan syvälle kosteikkoihin.

Rukwa-järvi

Katavin kansallispuiston kaakkoispuolella sijaitseva Rukwa-järvi kulkee Afrikan syvimmän järven, Tanganjikajärven, suuntaisesti. Rukwa-järvi on huomattavasti lyhyempi, mutta se on syntyperältään samaa suurta hautavajoamaa, sen haarana pidettyä aluetta. Järvien syvyysero on huomattava. Tanganjikajärvi ulottuu enimmillään 1 471 metrin syvyyteen, ja sen keskisyvyys on 570 metriä. Rukwa-järven keskisyvyys on vain hieman yli 3 metriä. Mataluutensa vuoksi ei ole yllättävää, että järvi on ajoittain kuivunut. Joidenkin lähteiden mukaan Rukwa-järvellä elää Tansanian suurin krokotiilikanta.

Rukwa-järveen laskee useita jokia, mutta siitä ei ole laskujokea. Järveä ympäröivät suot, joissa kasvaa ruovikkoa ja papyrusta, ja matalakasvuiset niityt järven lähistöllä tulvivat usein. Nämä ravinteikkaat elinympäristöt luovat hyvät olosuhteet monille lintulajeille. Ympäristöjärjestöt ovat kuitenkin ilmaisseet huolensa, sillä järvestä on hiljattain löydetty merkittäviä heliumesiintymiä. Lisäksi 1900-luvun puolivälistä lähtien kaivostoiminta, myös kullanlouhinta, on johtanut elohopean päätymiseen järveen. Raporteissa on nostettu esiin paikallisen ekosysteemin huomattava heikentyminen, jota ovat aiheuttaneet maatalouden laajeneminen, rantametsien hävittäminen sekä patojen ja kastelujärjestelmien rakentaminen Rukwajärveä ruokkiville joille.

Rukwa-järvellä on kirjattu yli 350 lintulajia. Alueen syrjäisyys ja vaikeapääsyisyys merkitsevät kuitenkin, että saatavilla oleva tieto ei välttämättä ole täysin ajan tasalla. Valkopelikaanin (Pelecanus onocrotalus) ja muiden vesilintujen tiedetään elävän järvellä. Valkopelikaani voi olla 180 senttimetriä korkea, ja sen nokka on 29–47 senttimetriä pitkä. Laajaan kurkkupussiin mahtuu helposti suuria kirjoahveniin kuuluvia kaloja, jotka ovat sille mieluista ravintoa, tai jopa toisen lintulajin poikanen. Nämä vaikuttavat linnut ovat todellisia lihansyöjiä. Huomionarvoista on, että valkopelikaanin kurkkupussiin voi mahtua kerralla jopa 4 kilogrammaa kalaa.

Rukwa-järvi tunnetaan valkopelikaanin (Pelecanus onocrotalus) suurimpana elinalueena Afrikassa. Laajalla järvellä pesii vaikuttava yhdyskunta näitä suuria lintuja, määrältään kymmeniä tuhansia yksilöitä. Tuoreimmissa havainnoissa mainitaan 80 000 pelikaania. Valkopelikaanit suosivat matalia makean veden altaita, joissa vesi on suhteellisen lämmintä, ja siksi Rukwa-järvi sopii niille hyvin.

Järven vedet houkuttelevat myös monia muita lintulajeja. Niihin kuuluvat valkosiipitiirat (Chlidonias leucopterus), kannushanhet (Plectropterus gambensis) ja pronssi-iibikset (Plegadis falcinellus). Myös afrikanveitsisiipi (Rynchops flavirostris) on täällä mahdollinen havainto; se erottuu jo kaukaa suuresta oranssista nokastaan. Veitsisiivet muodostavat tavallisesti muutamien kymmenien parien yhdyskuntia ja liikkuvat usein muiden lintulajien joukossa, mikä tekee havainnoinnista palkitsevaa kokeneelle lintuharrastajalle.

Rukwa-järven ympäristössä on mahdollista havaita tansanianmaskikutoja (Ploceus reichardi), Tansanian endeeminen laji. Nämä kutojat viihtyvät erityisesti soisissa elinympäristöissä, etenkin tiheissä ruovikoissa. Ne muodostavat usein suuria yhdyskuntia, ja niiden kirkkaan oliivinkeltaiset selät ja kyljet erottuvat selvästi ympäröivästä vihreästä ruohosta.

Järvellä ja sen ympäristössä on tehty hyvin satunnaisia havaintoja vaikeasti löydettävästä kenkänokasta (Balaeniceps rex), vaikka sen esiintyminen on epätodennäköistä. Myös pikkuflamingoista (Phoeniconaias minor) on ilmoitettu havaintoja, mutta ne ovat todennäköisemmin muuttavia vieraita kuin järven pysyviä asukkaita. Muita Rukwa-järvellä havaittuja lajeja ovat pikkutuulihaukka (Falco naumanni), ruisrääkkä (Crex crex), arosuohaukka (Circus macrourus) ja satunnaisesti mustasiipipääskykiitäjä (Glareola nordmanni). Lisäksi järven mataluus tekee siitä houkuttelevan elinympäristön helttakurjelle (Grus carunculata).

Kosteikot ovat tälle lajille elintärkeitä. Tansaniassa tavataan yhteensä vain 2 kurkilajia: helttakurki ja mustakruunukurki. Molemmat ovat uhanalaisia. Helttakurjen (Grus carunculata) tilanne on hieman parempi kuin mustakruunukurjen (Balearica pavonina), mutta sitäkin uhkaa kosteikkojen heikkenemisestä johtuva elinympäristöjen menetys. Kurkien lähettyvillä on syytä liikkua varoen eikä niitä pidä lähestyä liikaa, erityisesti poikasaikaan. Ne voivat säikähtää, käyttäytyä aggressiivisesti ja jopa hyökätä ihmistä kohti.

Järvilaaksoa pidetään strutsin (Struthio camelus) eteläisimpänä elinalueena Tansaniassa. Strutseja houkuttelevat avoimet alueet, joilla ruoho on enintään 1 metrin korkuista. Vesi ei ole strutseille erityisen tärkeä vetovoimatekijä, sillä ne saavat riittävästi nestettä ravinnostaan, mutta järvilaakso tarjoaa niille sopivaa elinympäristöä.

Tulvamaiden ruovikot houkuttelevat myös kaulushaikaraa (Botaurus stellaris), tyypillistä kahlaajamaista lintua, joka osaa piiloutua erinomaisesti ruovikkoon. Sen höyhenpuku sulautuu kuivien korsien väreihin, varsinkin kun lintu seisoo yhdellä jalalla kaula ojennettuna ja pää pystyssä. Ruokokimppua jäljittelemällä kaulushaikara voi pysyä samassa asennossa pitkään, joko väijyen kaloja, sammakoita ja erilaisia hyönteisiä tai jähmettyen liikkumatta vaaran lähestyessä.

Alueella liikkuu myös näyttävän kauniita mustahaikaroita (Ciconia nigra). Niiden näkeminen järven lähellä olisi hyvä onni. Mustahaikarat tunnetaan salamyhkäisestä luonteestaan: ne välttelevät ihmisiä, ja suuri osa niiden elämästä tunnetaan yhä huonosti. Mustahaikaroita kannattaa etsiä järven etelä- ja itärannoilta, joilla ne talvehtivat Euroopasta ja Aasiasta tapahtuvan muuton jälkeen.

Muita kiinnostavia Rukwa-järvellä etsittäviä lajeja ovat Bailloninhuitti (Zapornia pusilla), jota kutsutaan myös suohuitiksi. Se on keskimäärin 18 senttimetriä pitkä ja painaa vain 20–50 grammaa. Sitä kannattaa etsiä veden läheisistä tiheiköistä tai itse vedeltä kelluvien kasvien joukosta. Huomionarvoisia lajeja ovat myös Bennettintikka (Campethera bennettii) ja nubiantikka (Campethera nubica) sekä pieni petolintu, punajalkahaukka (Falco vespertinus).

Rukwa-järven kaakkoisrannalla tunnetaan valkopystökiurun (Mirafra albicauda) populaatio. Näillä kiuruilla on Afrikassa vain muutamia erillisiä kantoja, ja alalajien olemassaolosta keskustellaan edelleen. Paikallista muotoa kutsutaan nimellä Mirafra albicauda rukwensis. Linnut laulavat lennossa, ja niiden melodinen ääni kantaa, kun ne leijuvat noin 30 metrin korkeudella maanpinnasta. Sen jälkeen valkopystökiuru laskeutuu nopeasti ja juoksee lyhyen matkan päättäen laululentonsa.

Loazi-Kalambon metsäreservaatit ja lähialueet

Rukwa-järven länsipuolella sijaitsee Ufipana tunnettu vuoristoylänkö. Se jää 2 muinaisen hautavajoamajärven, Tanganjikajärven ja Rukwa-järven, väliin. Yli 2 000 metrin korkeuteen nousevaa ylänköä ympäröivät rinteitä peittävät miombometsät. Ylängöllä on järvi ja suo sekä useita soisia laaksoja länsipuolella. Alueesta tekee erityisen kiinnostavan se, että siellä tavataan monia lintulajeja, jotka yhdistetään tavallisemmin Keski-Afrikkaan kuin Itä-Afrikkaan. Metsäreservaatit ja niiden halki virtaavat joet houkuttelevat monipuolisia paikallisia lintukantoja.

Yksi alueella havaittava merkittävä laji on Denhamintrappi (Neotis denhami). Aiemmin niitä oli ylängöllä runsaasti, ja kantaa pidettiin Tansanian suurimpana, mutta nykyinen esiintyminen alueella on epävarmaa. Laajia uhkaa laidunmaiden laajeneminen, ja se on vaarassa hävitä.

Ruskoamarantti (Lagonosticta nitidula), angolankiuru (Mirafra angolensis) ja Lauranlehtokerttu (Phylloscopus laurae) ovat muita Keski-Afrikan lajeja, joita on havaittu tällä alueella. Ornitologi Wolfrid Rudyerd Boulton nimesi Lauranlehtokertun vaimonsa mukaan; tämä hankki ensimmäisen yksilön, jota käytettiin lajin kuvaukseen. Nämä 3 lajia elävät Tanganjikajärven kaakkoisrannalla, levinneisyysalueidensa pohjoisimmassa osassa. Niitä on vaikea löytää muualta Tansaniasta, mikä tekee Ufipan ylängön metsäreservaateista erityisen paikan niiden havainnointiin.

Ylängöllä on mahdollista tavata afrikanrastas (Turdus pelios) ja lännenseriin (Crithagra frontalis). Kiinnostavaa on, että niiden muut populaatiot sijaitsevat kaukana maan muissa osissa. Sama koskee mustaohjaskerttusta (Cisticola nigriloris) ja keltajuovabulbulia (Phyllastrephus flavostriatus).

Alueella elää myös Fülleborninkannuskirvinen (Macronyx fuelleborni), ilmeikäs Motacillidae-heimon laululintu. Sen tuntomerkkejä ovat keltainen kurkku ja rinta sekä musta V:n muotoinen juova kurkulla. Lajilla on 2 alalajia, joista toinen elää yksinomaan Lounais-Tansaniassa, kun taas toisen alalajin levinneisyys ulottuu naapurimaihin. Molempia alalajeja voi tavata Loazi-Kalambon metsäreservaateissa ja lähialueilla. Lajin nimi kunnioittaa Friedrich Füllebornia, saksalaista lääkäriä, joka erikoistui trooppisiin tauteihin ja parasitologiaan. Tohtori Fülleborn teki merkittävää tutkimusta näillä syrjäisillä seuduilla aikana, jolloin Manner-Tansania oli Saksan keisarikunnan hallinnassa. Hänen nimensä esiintyy myös muiden lajien tieteellisissä nimissä, kuten Njassajärven endeemisessä kalassa Füllebornin kirjoahvenessa sekä Tansanian endeemisessä kameleontissa Trioceros fuelleborni.

Toinen ylängön metsissä elävä hyvin kaunis lintu on miomboseppä (Tricholaema frontata). Tämäkin laji on varsin tyypillinen Keski-Afrikalle ja elää tiheissä miombometsissä, mihin sen englanninkielinen nimi viittaa. Kiinnostavaa on, että miombosepät elävät täällä rinnakkain punaotsaparturien (Tricholaema diademata) kanssa ilman, että populaatiot sekoittuvat. Lajit ovat sukua toisilleen, mutta jälkimmäiset valitsevat useammin avoimempia ympäristöjä: niittyjä, joilla kasvaa yksittäisiä puita, sekä akaasiatiheikköjä.

Ufipan ylängön metsissä elävät myös hyvin kaunis Anchietinmedestäjä (Anthreptes anchietae) ja Bocagenakalatti (Sheppardia bocagei), 2 muuta tyypillistä Keski-Afrikan lajia. Jälkimmäisestä tiedetään melko vähän, joten sen löytäminen Loazi-Kalambon metsäreservaateista olisi kiinnostava havainto kenelle tahansa lintuharrastajalle.

2 muuta Keski- ja Itä-Afrikan lajien edustajaa, ruusukurkkukannuskirvinen (Macronyx ameliae) ja heinäsirkkapeippo (Paludipasser locustella), asettuvat avoimemmille alueille, erityisesti tulvatasangoille. Molempia lajeja tavataan matalakasvuisilla tulvaniityillä. Kiinnostavaa on, että heinäsirkkapeippo viettää lähes koko elämänsä maassa.

Näiltä alueilta löytyy paljon muitakin kiinnostavia ja epätavallisia lajeja, eikä kaikkien luetteleminen ole helppoa. Esimerkiksi punalakikrombekille (Sylvietta ruficapilla) tämän ylängön metsät ja Rukwa-järven ranta ovat levinneisyysalueen pohjoisimpia osia. Ylängöllä sijaitseva Sundu-järvi houkuttelee etelänpunasotkaa (Netta erythrophthalma), pääskykiitäjää (Glareola pratincola) ja silkkiuikkua (Podiceps cristatus). Silkkiuikkua pidetään Itä-Afrikassa yhä harvinaisempana lajina. Endeemisistä lajeista täällä voi tavata tansanianmaskikutojan (Ploceus reichardi).

Mahalevuorten kansallispuisto

Mahalevuorten kansallispuisto sijaitsee Tanganjikajärven itärannalla. Se on metsien peittämä vuorijono. Kirjattuja lintulajeja ei ole täällä erityisen paljon, vain noin 200. Tämä johtuu muun muassa siitä, että aluetta on tutkittu ornitologisesti vähän. Lajikirjon oletetaan olevan laajempi, joten kansallispuisto odottaa edelleen kenttätutkijoita ja innokkaita lintuharrastajia. Kiinnostavaa on, että tämä ylänkövyöhyke sijaitsee Ufipan ylängön tavoin Tanganjikajärven itäpuolella, mutta alueiden biomit eroavat selvästi toisistaan.

Kansallispuiston kauniilla alueilla voi tavata esimerkiksi Kungwenapalista (Apalis argentea), jonka paikallinen alalaji on alueelle endeeminen. Sama koskee seuraavien lajien alalajeja: keltajuovabulbuli (Phyllastrephus flavostriatus), keltakurkkulehtokerttu (Phylloscopus ruficapilla), keltavatsakääpiösieppo (Platysteira concreta), ruskorinta-aletti (Chamaetylas poliocephala) ja eräät muut lajit.

Yksi saman listan laji ansaitsee erillisen maininnan. Kuningasmedestäjä (Cinnyris regius) on kaunis lintu, jonka koirailla on kirkkaat värit: keltaista, vihreää, sinistä, punaista, purppuraa ja jopa metallinhohtoa. Medestäjät ovat pieniä, pitkä- ja alaspäin kaartuvanokkaisia lintuja. Ne liikkuvat kukasta toiseen ja voivat ruokaillessaan pysyä ilmassa paikallaan. Medestäjiä pidetään Afrikan ja Aasian vastineena maailmanlaajuisesti tunnetuille Amerikan kolibreille. Tansaniassa on havaittu yli 50 medestäjälajia.

Myös toista Mahalevuorilla elävää lajia voidaan pitää endeemisenä. Se on tansanianmaskikutoja (Ploceus reichardi).

Muita Tanganjikajärven rantojen kansallispuistometsien asukkaita ovat harmaapussitiaiset (Anthoscopus caroli). Niillä on useita alalajeja, joista yksi on löydetty tältä alueelta. Läheisellä Ufipan ylängöllä elää saman tiaisen toinen alalaji.

Tansaniassa hyvin harvinainen lintu on Stuhlmanninkottarainen (Poeoptera stuhlmanni). Sitä näyttää esiintyvän vain Tanganjikajärven rannikolla. Lähes sama koskee bambukerttusta (Locustella alfredi). Lajin edustajista tiedetään vähän. Olisi hienoa, jos onnistut näkemään niitä Tansaniassa ja merkitsemään havaintosi kartalle.

Muita tällä alueella havaittuja lajeja ovat kanelirintamehiläissyöjä (Merops oreobates), vuorikuhankeittäjä (Oriolus percivali), harmaanaamiotoukkalepinkäinen (Ceblepyris caesius), Wallerinkottarainen (Onychognathus walleri), Sharpenkottarainen (Poeoptera sharpii) ja tähtirintasatakieli (Pogonocichla stellata).

Kuhankeittäjäpeippo (Linurgus olivaceus) ja etelänseriin (Crithagra hyposticta) erottuvat Mahalevuorten metsissä ja niiden ympäristöissä. Ja tietenkin alueella elää myös näyttäviä medestäjiä: pronssimedestäjä (Nectarinia kilimensis) ja metsäkaulusmedestäjä (Cinnyris fuelleborni).

Juovatikka (Campethera taeniolaema) on toinen kiinnostava lintu, jota tällä alueella voi tavata. Kaikki eivät pidä sitä omana lajinaan; monet lähteet luokittelevat sen Tullbergintikan (Campethera tullbergi) alalajiksi.

Ugalla Riverin kansallispuisto

50 kilometriä Katavin kansallispuistosta itään sijaitsee vähän tunnettu Ugalla Riverin kansallispuisto, joka sai kansallispuiston aseman vuonna 2019. Sitä ennen alue kuului yli puolen vuosisadan ajan Ugalla Riverin riistansuojelualueeseen. Joki mutkittelee Keski-Tansanian savannien halki länteen kohti Moyowosin soita ja edelleen Tanganjikajärveen. Näin laajat veden täyttämät alueet houkuttelevat luonnollisesti paljon lintuja, myös vesilintuja. Kansallispuiston haaste on, että sitä on tutkittu ornitologisesti vain vähän. Tansanian kansallispuistoviranomainen itse kutsuu aluetta Afrikan löytämättömäksi aarteeksi.

Täällä tavataan erittäin kiinnostavia lintuja, joille Ugalla Riverin kosteikot ovat ainoa elinympäristö koko Itä-Afrikassa. Kyseessä on kastanjapääluhtakana (Sarothrura lugens). Sen levinneisyyttä pidetään pirstaleisena: kartalla se näkyy pieninä erillisinä sirpaleina eri puolilla mannerta. Linnun ulkonäkö on kuvattu tarkasti, mutta sen pesistä, munista ja jopa poikasista tiedetään hämmästyttävän vähän.

Tämä on yksi niistä harvinaisista lajeista, joiden kuvauksiin ei yleensä liity kuvia. Näyttäisimme mielellämme, miltä lintu näyttää, mutta valokuvia on tuskin lainkaan. Eikö se ole varteenotettava haaste omistautuneelle lintuharrastajalle: matkustaa Tansaniaan, käydä Ugalla Riverin kansallispuistossa, löytää arvoituksellinen kastanjapääluhtakana ja ottaa kuvia, jotka herättävät heti huomiota lintuharrastajien yhteisössä?

Alueella on kirjattu valkokruunuhyyppien (Vanellus albiceps) ja ruisrääkkien (Crex crex) populaatioita. Lisäksi tätä aluetta pidetään helttakurjen (Grus carunculata) tärkeimpänä elinalueena Tansaniassa. Koska laji on vaarantunut, tämän populaation ja koko ekoalueen suojelu on tärkeä tavoite. Mitä enemmän lintuharrastajia alueelle saapuu, sitä enemmän huomiota vaikeuksissa olevat lajit saavat.

Näiden lajien lisäksi kansallispuistossa elävät afrikanrakonokka (Anastomus lamelligerus), afrikankäärmelintu (Anhinga rufa) ja jalohaikara (Ardea alba). Jalohaikarat ovat suuria ja siroja lintuja, jotka liikkuvat hitaasti tai jähmettyvät usein paikalleen. Tutkimukset osoittavat, että paikallaan oleva haikara saa saalista enemmän kuin hitaasti liikkuva. Jalohaikarat ovat erityisen kauniita juuri sulkasadon jälkeen, kun niiden kyljille kasvaa pitkiä koristehöyheniä.

Kigosi ja Moyowosi

Länsi-Tansaniassa on laaja suojelualuekokonaisuus, jolla on tärkeä merkitys paikallisille lintukannoille. Siihen kuuluu osia Kigosin kansallispuistosta, joka perustettiin hiljattain entisen riistansuojelualueen paikalle, sekä Moyowosista, joka on edelleen riistansuojelualue. Molemmat alueet on nimetty niiden halki virtaavien jokien mukaan. Lisäksi alueella on 3 muuta jokea, jotka yhdessä muodostavat suuren kosteikkojärjestelmän. Ne ovat samaa kosteikkoaluetta kuin Ugalla Riverin kansallispuistossa. Ja yhtä huonosti tutkittuja.

Paikallisten lintulajien kantoja on silti pyritty arvioimaan. Alueelta on kirjattu hietatiira (Gelochelidon nilotica), valkosiipitiira (Chlidonias leucopterus), valkoselkäsorsa (Thalassornis leuconotus), punavatsahaikara (Ardeola rufiventris), rääkkähaikara (Ardeola ralloides), goljathaikara (Ardea goliath), ruskohaikara (Ardea purpurea) ja välihaikara (Ardea intermedia). Välihaikaroiden lisäksi täällä on nähty myös jalohaikaroita (Ardea alba). Haikarat pesivät usein yhdessä, joten yhden parven kohtaaminen voi tuoda lintuharrastajan listalle useita lajeja.

Yksi alueen kiehtovimmista lintulajeista on kenkänokka (Balaeniceps rex). Se on harvinainen lintu, mutta sen esiintyminen on kirjattu tässä osassa Tansaniaa. Tieto paikallisesta kannasta on kuitenkin vanhentunutta, joten kenkänokkien olemassaolon varmistaminen näissä soissa olisi kiinnostavaa.

Kigosin ja Moyowosin laajoilla alueilla voi kohdata merkittäviä lintuja, kuten heinäkurpan (Gallinago media), helttakurjen (Grus carunculata) ja satulahaikaran (Ephippiorhynchus senegalensis), joka on kaikista haikaralajeista suurin. Satulahaikarat ovat paitsi ulkonäöltään näyttäviä myös lennossa helposti tunnistettavia. Kokeneet lintuharrastajat erottavat lentävän satulahaikaran kaukaakin sen erityisestä asennosta: raskas nokka roikkuu alhaalla, mikä tekee lajista vaikeasti sekoitettavan muihin lintuihin.

Kiitos, että luit artikkelimme Länsi-Tansanian vaikuttavasta linnustosta. Koko maan tärkeimmistä linturetkeilyalueista saat kokonaiskuvan yleisartikkelistamme Tansania: 10 parasta lintukohdetta.

Haluatko tietää lisää Tansanian matkoista?

Ota yhteyttä tiimiimme. Tunnemme Tansanian tärkeimmät kohteet omakohtaisesti. Kilimanjaron alueella työskentelevät matka-asiantuntijamme jakavat mielellään vinkkejä ja auttavat matkasi suunnittelussa.

Lisää kiinnostavia artikkeleita