Opas Tansanian Big Five -eläimiin

Tästä artikkelista saat tietää:

• Mitä Afrikan Big Five -eläimet ovat
• Mikä niitä yhdistää ja miksi niitä kutsutaan Big Fiveksi
• Missä niitä voi nähdä Tansaniassa
• Voiko kaikki Big Five -eläimet nähdä samassa paikassa
• Mitä muita viiden eläimen ryhmiä tunnetaan

Mitä Afrikan Big Five -eläimet ovat?

Moni safarille lähtevä haluaa nähdä Big Five -eläimet Afrikan-matkallaan. Käytännössä se tarkoittaa vähintään 1 yksilön näkemistä kustakin seuraavasta lajista:

• Norsu
• Leijona
• Puhveli
• Sarvikuono
• Leopardi

Miksi niitä kutsutaan Big Five -eläimiksi? Käsite syntyi 1800-luvun jälkipuoliskolla, kun varakkaat länsimaiset miehet pitivät muodikkaana matkustaa tuntemattomaksi mielletylle mantereelle metsästämään eksoottisia eläimiä. Ne eivät välttämättä olleet Afrikan suurimpia eläimiä, mutta metsästäjille ne olivat vaarallisimpia ja vaikeimpia saalistaa trofeiksi. Niiden metsästäminen vaati rohkeutta ja kestävyyttä ja johti usein loukkaantumisiin tai jopa kuolemiin. Se, joka pystyi esittelemään seurapiiriklubeissa kaikki 5 trofeeta, nähtiin rohkeana sankarina ja todellisena seikkailijana.

Eläinten ja meidän onneksemme ajat ovat muuttuneet, samoin käsityksemme luonnon eettisestä kohtelusta. Theodore Rooseveltin ja hänen poikansa Kermitin kuuluisalla safarilla vuosina 1910–1911 surmaamien eläinten luettelossa on 11 norsua, 17 leijonaa, 10 puhvelia, 20 sarvikuonoa ja 3 leopardia sekä useita satoja muita eläimiä. Nykyisin nämä luvut tuntuvat järkyttäviltä, etenkin kun 4 Big Five -lajia on nyt populaation vähenemisen vuoksi uhanalaisessa asemassa.

Safari on muuttunut metsästyksestä opettavaiseksi luontomatkaksi, ja myös tavoitellut saaliit ovat vaihtuneet. Nykyiset matkaajat etsivät hyviä valokuvia, muistoja ja mahdollisuutta tarkkailla läheltä eläimiä, jotka ovat tuttuja National Geographicin dokumenteista. Monilla on mielessään oma afrikkalaisten eläinten tarkistuslista: sarvikuonon tai leopardin näkeminen kansallispuistossa merkitään muistiin, ja havainnoista kerrotaan eteenpäin.

Safarin koko historia kiehtovine vanhoine valokuvineen on kuvattu artikkelissamme "Mitä safari tarkoittaa?". Altezza Travelin safarimatkojen joukosta löytyy eri matkustustapoihin sopivia ohjelmia. Voit myös kysyä chatissa asiantuntijoiltamme lisää Tansanian safarivaihtoehdoista. Seuraavaksi tutustutaan Big Five -eläimiin tarkemmin.

Mitkä eläimet kuuluvat Big Fiveen?

Käymme lyhyesti läpi jokaisen Big Five -eläimen ja mainitsemme myös lajinimet, sillä kaikki eivät tiedä, että Afrikassa elää esimerkiksi 2 norsulajia ja 2 sarvikuonolajia. Kerromme myös, mitkä ominaisuudet tekivät näistä eläimistä metsästäjien silmissä vaarallisia ja miksi ne päätyivät erityiselle listalle. Lopuksi annamme vinkkejä siitä, minne safarilla kannattaa suunnata, jos haluat parantaa mahdollisuuksiasi nähdä näitä Afrikan eläimistön vaikuttavia lajeja.

Afrikannorsu

Norsujen ulkonäkö ja elinympäristö luonnossa

Norsut ovat suurimpia maalla eläviä eläimiä, minkä myös Guinness World Records vahvistaa. Ne voivat olla 4 m korkeita, ja suurin todennettu norsun paino on 6 600 kg, vaikka vielä raskaammistakin yksilöistä on havaintoja. Jos pinoaisit 2 suurta ja painavaa Toyota Land Cruiseria, joita käytetään safareilla Tansaniassa, pääsisit suunnilleen aikuisen norsun painoon.

Ihminen syö keskimäärin noin 2–3 kg ruokaa päivässä, eikä annoskoko ole verrattavissa norsuun. Nämä eläimet voivat syödä 130 kg ravintoa yhden päivän aikana, mikä riittää tuhoamaan kokonaisen pienen maatilan sadon. Siksi esimerkiksi Ngorongoron lähialueiden viljelijät käyttävät sähköaitoja, jotka ohjaavat norsut etsimään ravintoa metsästä ja savannilta.

Norsuilla on monia yhtäläisyyksiä ihmisen kanssa: ne ovat sosiaalisia, älykkäitä ja vaikuttavat ympäristöönsä huomattavasti. Ne voivat elää jopa 70-vuotiaiksi, kuten ihmisetkin. Norsut muodostavat laumoja ja tekevät yhteistyötä poikasten kasvattamisessa ja suojelemisessa. Älykkyydeltään nämä Afrikan jättiläiset ovat verrattavissa ihmisapinoihin ja delfiineihin. Tutkijat ovat havainneet poikkeuksellista käyttäytymistä, jossa norsut käyvät kuolleiden perheenjäsentensä luiden luona, seisovat niiden lähellä ja koskettavat jäännöksiä kärsällään. Norsujen tiedetään myös osoittavan empatiaa paitsi omia lajitovereitaan myös muiden lajien edustajia kohtaan.

Norsut muuttavat maisemaa enemmän kuin mikään muu villieläin. Ne raivaavat polkuja tiheikköihin, kaatavat puita juurineen, harventavat metsiä ja savanneja sekä kaivavat suurilla syöksyhampaillaan laajoja juomapaikkoja kuivuneisiin joenuomiin. Muut eläimet hyötyvät myöhemmin näistä juomapaikoista ja metsäpoluista. Norsujen aiheuttama tuho luo avoimia alueita seeproille, antiloopeille ja muille tasankojen eläimille. Tämän kyvyn vuoksi norsuja kutsutaan ekosysteemi-insinööreiksi. Hyvä esimerkki on Tansaniassa sijaitseva Rubondon saari, jonne norsuja siirrettiin alun perin kansallispuistoa perustettaessa. Kun nämä jättiläiset olivat avanneet metsään avoimia alueita, alueelle voitiin tuoda myös pienempiä eläimiä.

Mikä norsulaji kuuluu Big Fiveen?

Big Fivesta puhuttaessa tarkoitetaan nimenomaan afrikannorsua, jonka tieteellinen nimi on Loxodonta africana. Moni ajattelee, että norsulajeja on vain 2: aasiannorsu ja afrikkalainen norsu. DNA-tutkimus on kuitenkin osoittanut, että lajeja on todellisuudessa 3, sillä Afrikassa elävät sekä metsänorsu että afrikannorsu. Lajien välillä on merkittäviä eroja sekä perimässä että ruumiinrakenteessa. Ulkoisesti metsänorsut ovat pienempiä, joten metsästäjien kiinnostus kohdistui ennen kaikkea suuriin savanninorsuihin. Siksi juuri ne päätyivät listalle.

Miksi norsut olivat vaarallisia metsästäjille?

Norsuilla on vain vähän luontaisia vihollisia. Siksi ne hallitsevat elinympäristöjään ja liikkuvat laajoilla alueilla ravinnon ja veden perässä. Tämä vahva asema on vaikuttanut niiden käytökseen kohtaamisissa metsästäjien kanssa. Nämä mahtavat jättiläiset ajavat pelottomasti pois alueelleen tunkeutuvat ihmiset ja voivat suojella poikasiaan jahtaamalla metsästäjiä. Raivostunut norsu saa jalan liikkuvan ihmisen nopeasti kiinni ja voi tallata hänet kuoliaaksi.

Suosituissa kansallispuistoissa ja suojelualueilla norsut ovat tottuneet ohi kulkeviin ajoneuvoihin ja ihmisiin, jotka tarkkailevat niitä autoista. Jalan kohdatut norsut suojelualueiden ulkopuolella voivat silti olla ihmiselle hyvin vaarallisia.

Kuinka monta norsua on jäljellä?

Nämä suuret eläimet tarvitsevat paljon tilaa, mutta ihmisen toiminta leviää niiden elinalueille, ja norsujen levinneisyysalue pienenee vähitellen. Lisäksi norsuja metsästetään ja tapetaan norsunluun vuoksi. Se saattaa tuntua barbaariselta, mutta norsunluun salametsästys jatkuu yhä, koska materiaalilla on korkea arvo. Ennen eurooppalaista kolonisaatiota Afrikassa arvioidaan eläneen noin 26 miljoonaa norsua. Viime vuosisadalla määrä laski noin 5 miljoonaan afrikkalaiseen norsuun, ja nykyisin Afrikassa liikkuu enää noin 415 000 norsua kahdesta lajista. Näistä noin 350 000 on afrikannorsuja.

Afrikannorsu on luokiteltu kansainvälisellä punaisella listalla äärimmäisen uhanalaiseksi. Esimerkiksi 1980-luvulla niitä tapettiin 100 000 yksilön vuosivauhtia. Jos sama hävitystahti alkaisi nyt uudelleen, Afrikassa ei olisi 5 vuoden kuluttua enää yhtäkään norsua. Onneksi useiden maiden hallitukset ovat perustaneet kansallispuistoja ja kieltäneet norsujen metsästyksen.

Missä norsuja voi nähdä Tansaniassa?

Nykyisin näitä vaikuttavia eläimiä voi nähdä kansallispuistoissa ja suojelualueilla, kuten Tarangiressa, Serengetissä, Ngorongorossa, Ruahassa ja Nyereressä.

Leijona

Muutama kiinnostava fakta leijonista

Leijonat eivät juuri esittelyjä kaipaa. Ne kuuluvat Afrikan näyttävimpiin ja huomion kiinnittävimpiin eläimiin. Tunnetuimmassa Afrikan villieläimistä kertovassa elokuvassa, "Leijonakuninkaassa", tämä Big Five -eläin on päähenkilö. Nimi Simba tarkoittaa swahiliksi leijonaa, ja swahili on Tansanian puhutuin kieli. Kuinka tarkka Disneyn animaation tarina sitten on?

Leijonat elävät todella laumoissa, ja ne ovat suurista kissaeläimistä ainoita aidosti sosiaalisia. Kissalajeja tunnetaan yhteensä 38, joista 8 luetaan suuriksi kissaeläimiksi: tiikeri, leijona, jaguaari, leopardi, lumileopardi, gepardi, puuleopardi ja euraasianilves. Muistatko, kuinka nuori Simba opetteli karjumaan uhkaavasti? Karjunta on juuri se piirre, joka yhdistää useimpia suuria kissaeläimiä. Mittausten mukaan leijonan karjaisu voi kuulua savannilla jopa 5 km:n päähän.

Elokuvassa on kuitenkin yksi selvä epätarkkuus: tarinassa leijonia hallitsee kuningas, dominoiva uros. Todellisuudessa leijonayhteisöt ovat norsulaumojen tavoin varsin matriarkaalisia, ja laumaa johtaa naaras. Urokset vaihtavat laumaa elämänsä aikana jatkuvasti, valtaavat niitä ja pitävät niitä hallussaan 2–3 vuotta tai hieman pidempään, jos uroksia on useita ja ne toimivat yhdessä. Urosten tehtävä on puolustaa reviiriä ja laumaa kasvavine pentuineen, laajentaa vaikutusaluetta tunkeutumalla muiden reviireille ja tappaa kilpailevien urosten pennut. Siksi todellisessa elämässä Mufasa ja Scar olisivat todennäköisemmin yhdessä ja taistelisivat rinnakkain kuin olisivat vihollisia.

Onko totta, että vain naarasleijonat metsästävät? Useimmiten kyllä. Naarasleijonat ovat pienempiä ja kevyempiä, mikä helpottaa kasvinsyöjien saalistamista. Ne ovat myös uroksia sosiaalisempia ja muodostavat suuria ryhmiä, jotka piirittävät saaliin ja lähestyvät sitä hitaasti korkeassa ruohossa. Uroksetkin pystyvät kuitenkin metsästämään, etenkin ollessaan lauman ulkopuolella. Suuremman kokonsa vuoksi ne voivat saalistaa puhveleita ja kirahveja, kun taas naaraat valitsevat useammin gnuuantilooppeja ja seeproja. Leijonien tiedetään hyökänneen myös norsunpoikasten kimppuun. Huippupetoina leijonat ovat ravintoketjun ylimmällä tasolla ja voivat saalistaa kaikkia muita Big Five -eläimiä.

Metsästys tapahtuu usein pimeän aikaan, ja onnistuneita hyökkäyksiä suuriin saaliseläimiin, kuten norsuihin, kirjataan useammin kuuttomina öinä. Päivisin leijonat lepäävät ja säästävät energiaa seuraavaa metsästystä varten. Saalistus kuluttaa paljon voimia, minkä vuoksi leijonat tarvitsevat noin 20 tuntia unta vuorokaudessa palautuakseen kunnolla. Siksi safarilla näkee usein leijonia makaamassa maassa tai nukkumassa paksuilla puunoksilla tassut rennosti roikkuen.

Mikä leijonalaji kuuluu Big Fiveen?

Big Five -listalla leijona on yksinkertaisin tapaus, sillä lajeja on vain yksi: Panthera leo. Aiemmin on elänyt muita leijonalajeja ja alalajeja, kuten jääkaudella Euroopassa, Siperiassa ja Amerikoissa eläneet luolaleijonat. Ne ovat kuitenkin kuolleet sukupuuttoon. Kiinnostavaa kyllä, myös tämä viimeinen jäljellä oleva laji, jota tavataan Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja yhdessä Intian metsässä, huolestuttaa tutkijoita etenkin ihmisen toiminnan vuoksi.

Leijonat ja ihmiset

Leijonat ovat kautta historian maksaneet kalliin hinnan siitä, että ne herättävät ihmisissä huomiota. "Eläinten kuninkaan" metsästystä pidettiin osoituksena ihmisen vallasta luonnon yli sekä aristokratian tunnusmerkkinä, sillä tällaisia metsästyksiä järjestettiin yläluokan jäsenille. Varhaisin merkintä ihmisten harjoittamasta leijonan metsästyksestä on 1300-luvulta eaa., jolloin muinaisen Egyptin farao osallistui tällaiseen urheiluun ja tappoi lopulta yli 100 leijonaa.

1800- ja 1900-lukujen trofeemetsästys aiheutti lisävahinkoa jo ennestään hupeneville leijonakannoille. Haavoittuneet leijonat kostivat hyökkäämällä ihmisten kimppuun. Afrikassa maasai-heimo harjoitti rituaalisia leijonansurmia miesten välisenä kilpailuna sekä todisteena aikuisuudesta ja soturin asemasta. Se osoitti kykyä jäljittää ja voittaa leijona. Tämä perinne on kadonnut vasta suhteellisen hiljattain.

Leijonien hyökkäyksistä ihmisiä vastaan tunnetaan lukuisia tapauksia. Usein taustalla on ihmisen toiminta, joka pakottaa eläimet lähtemään luonnollisilta elinalueiltaan ja etsimään ravintoa, joskus myös kotieläimistä. Yksi kuuluisimmista tapauksista on Tsavon ihmissyöjäleijonien tarina: 2 leijonaa tappoi useita kymmeniä ihmisiä rautatien rakennustöiden aikana Keniassa vuonna 1898. Tapaus inspiroi elokuvan "The Ghost and the Darkness".

Nykyisinkin leijonat hyökkäävät Afrikassa ihmisten kimppuun. Viimeisten 30 vuoden ajalta on dokumentoitu satoja tapauksia, ja monia jää todennäköisesti kirjaamatta. Joidenkin lähteiden mukaan pelkästään Tansaniassa leijonat tappavat jopa 100 ihmistä vuodessa. Leijonien kynsien ja hampaiden aiheuttamia kuolemia on raportoitu myös Etelä-Afrikassa. Hyökkäyksiä tapahtuu eniten maaseudulla, erityisesti suojelualueiden lähellä sijaitsevissa kylissä, kuten Etelä-Tansanian Selousin alueella, missä ihmiset metsästävät eläimiä. Yöhyökkäykset, etenkin kuuttomina öinä, ovat tavallisempia.

Tämä vastakkainasettelu on ikivanha. Leijonat "ajattelevat", että ihmiset ovat lisääntyneet liikaa ja vieneet niiden alueen, kun taas ihmiset kokevat leijonien käyttäytyvän röyhkeästi varastaessaan vuohia ja lehmiä. Yhdysvalloissa eläinoikeusaktivistien keskuudessa nousee paheksunnan aalto, kun uutisoidaan metsästäjän ampumasta leijonasta Afrikassa. Samaan aikaan Afrikan maaseutualueilla ihmiset haluaisivat päästä leijonista eroon useiden kilometrien säteellä. Seuraukset ovat valitettavasti vakavia "eläinten kuninkaalle".

Kuinka monta leijonaa on jäljellä?

Joillekin tulee yllätyksenä, että leijona on luokiteltu vaarantuneeksi lajiksi. Sitä uhkaavat vihamieliset ihmiset, jotka tappavat leijonia eri syistä, sekä elinympäristöjen katoaminen ja ympäristön muutokset. Kanta pienenee jatkuvasti, ja nykyisin leijonia arvioidaan olevan jäljellä 23 000–39 000 yksilöä. Sitä on vaikea uskoa, mutta maapallolla on enemmän sarvikuonoja kuin leijonia, ja jokaista leijonaa kohden on 14 norsua.

Aikoinaan leijonat olivat ihmistä lukuun ottamatta maapallon laajimmalle levinneitä eläimiä. Ne elivät 4 mantereella. Nyt ne ovat menettäneet 94 % elinalueestaan. Wildlife Conservation Networkin mukaan leijonakanta on puolittunut ikonisen "Leijonakuningas"-animaation ilmestymisen jälkeen.

Missä leijonia voi nähdä Tansaniassa?

Leijonia voi kohdata kansallispuistoissa, kuten Manyarassa ja Tarangiressa, ja vielä suurempina määrinä Serengetissä, Ruahassa, Nyereressä sekä tietenkin Ngorongoron suojelualueella.

Afrikanpuhveli

Puhvelit: keitä ne ovat?

Puhvelit kuuluvat nautaeläimiin, ja niitä on yli 10 eri lajia. Ryhmään kuuluvat niin sanotut varsinaiset puhvelit ja biisonit. Afrikassa elää yksi nautaeläinten edustaja, jota ihminen ei ole koskaan onnistunut kesyttämään. Tämä selittää, miksi afrikanpuhveli kuuluu pelättyyn Big Fiveen.

Afrikan tasangoilla nämä eläimet kerääntyvät usein suuriin laumoihin, joissa voi olla jopa 500 yksilöä. Ajoittain ne muodostavat myös superlaumoja, joiden koko nousee useisiin tuhansiin. Tällainen käyttäytyminen auttaa niitä pysymään turvassa ja suojelemaan poikasia petojen hyökkäyksiltä.

Afrikassa puhveleilla ei ole monta luontaista vihollista. Suuret kissaeläimet suosivat pienempää saalista, eivätkä edes leijonat aina uskalla hyökätä puhvelin kimppuun – riskit ovat liian suuret. Jos leijonat tai hyeenakoirat ottavat puhvelin kohteekseen, ne käyvät yleensä laumasta jälkeen jääneiden yksilöiden kimppuun. Puhvelit puolustautuvat silti tehokkaasti, ja niiden mahdollisuudet torjua hyökkääjät ovat hyvät. Leijonan ja puhvelin painoero on merkittävä: jälkimmäinen on 3 kertaa painavampi kuin "viidakon kuningas". On kirjattu monia tapauksia, joissa puhvelit eivät vain ajaneet hyökkääviä leijonia pois vaan myös tappoivat niitä.

Puhveleilla, etenkin uroksilla, on erittäin voimakkaat sarvet, joilla ne voivat haavoittaa petoa vakavasti. Lisäksi nämä eläimet ajautuvat toisinaan reviirikiistoihin virtahepojen, krokotiilien, valkoisten sarvikuonojen ja jopa norsujen kanssa. Useimmissa tapauksissa puhvelit häviävät, joko pahasti loukkaantuneina tai kuolleina. Silti se, että ne osoittavat aggressiota näin mahtavia vastustajia kohtaan, kertoo paljon niiden luonteesta.

Mikä puhvelilaji kuuluu Big Fiveen?

Big Fiveen kuuluva afrikanpuhveli tunnetaan tieteellisellä nimellä Syncerus caffer. Aiemmin siitä käytettiin myös nimeä kaffirpuhveli. Sana "kaffir", jolla on viitattu Etelä-Afrikan alkuperäiskansoihin, on kuitenkin nykyisin loukkaava rasistinen ilmaus. Siksi "afrikanpuhveli" on sopivampi termi, etenkin kun mantereella ei ole vastaavaa lajikilpailua. Afrikanpuhvelilla on useita huomionarvoisia alalajeja, esimerkiksi kapinpuhveli ja metsänpuhveli.

Miksi puhvelit ovat vaarallisia?

"Musta kuolema" on yksi nimistä, joita afrikanpuhvelille annettiin 1800-luvulla. Niitä kutsuttiin myös "leskentekijöiksi". Osa metsästäjistä piti puhvelia vaarallisimpana vastustajana jalan tapahtuvassa metsästyksessä. Nykyisin, kun liikut kansallispuistossa turvallisessa ja suljetussa safariautossa, laiduntavat sonnit voivat vaikuttaa kesyiltä ja jopa arkoilta hajaantuessaan moottorin äänen kuultuaan. Safarimetsästyksen aikakaudella kohtaaminen puhvelin kanssa päättyi kuitenkin usein metsästäjän kannalta traagisesti.

Puhveleilla on kiinnostava tapa: kun niitä lähestyy, jopa autolla ja etäältä, ne nostavat päänsä ja tuijottavat tarkasti lähestyjän suuntaan katsekontaktia katkaisematta. Jos niitä lähestyy jalan ja aseistettuna, ne voivat hyökätä ensin. Jäljittäjien oli oltava erittäin ketteriä ja varovaisia seuratakseen näitä vaarallisia eläimiä ja reagoidakseen ajoissa ennen hyökkäystä. Usein laukaukseen ei jäänyt riittävästi aikaa.

Afrikanpuhvelilla on toinenkin erityinen piirre: terve sonni hyökkää ensin vain joissakin tilanteissa, mutta haavoittunut sonni ryntää lähes varmasti raivoisasti kohti, loikkii voimalla, yrittää iskeä sarvillaan, kaataa maahan ja talloa voimakkailla sorkillaan.

Metsästäjät ovat kertoneet tarinoita afrikanpuhveleista, jotka osoittavat aggressiivisuuden lisäksi myös kostonhalua. Haavoittunut puhveli saattoi vetäytyä takaa-ajajansa edeltä, kiertää ympäri ja asettua väijyksiin jälkiään seuraavaa metsästäjää varten. Tunnetaan myös tapauksia, joissa lauman muut sonnit ovat kostaneet jäsenensä joutumisen metsästäjän saaliiksi.

Vanhat yksinäiset sonnit ovat erityisen vaarallisia, sillä ne ovat usein jättäneet lauman huonon luonteensa ja epäsosiaalisuutensa vuoksi. Ne ovat yleensä keskivertosonneja suurempia, niillä on massiiviset ja kestävät sarvet, ja ne luottavat kykyynsä pitää puolensa. Joskus ne hyökkäävät ensimmäisenä kenen tahansa kimppuun, joka tunkeutuu alueelle, jota ne pitävät omanaan. Jos katsot safarilla tarkasti, huomaat, että puhvelilaumat laiduntavat erillään ilman muita kasvinsyöjiä lähistöllä. Toisin kuin antiloopit ja seeprat, puhvelit ajavat kaikki muut eläimet pois laidunmailtaan.

Nykyisinkin uutisissa kerrotaan toisinaan puhvelien hyökkäyksistä ihmisiä vastaan. Virtahepojen, krokotiilien ja norsujen ohella puhvelit kuuluvat eläimiin, jotka aiheuttavat suhteellisen usein ihmiskuolemia Afrikan maaseudulla.

Kuinka monta puhvelia on jäljellä?

Afrikanpuhveli on Big Five -eläimistä ainoa, jota ei ole luokiteltu erittäin uhanalaiseksi tai vaarantuneeksi. Sen virallinen luokitus on kuitenkin silmälläpidettävä (NT).

Afrikassa elää tällä hetkellä noin 400 000 puhvelia, ja kanta on laskussa. Niiden elinaluetta uhkaa avoimien laidunmaiden väheneminen. Luonnollisten syiden, kuten kuivuuden, lisäksi elinympäristöä pienentää ihmisen toiminta: maata otetaan yhä enemmän viljelyyn, mikä syrjäyttää eläimet totutuilta alueiltaan.

Missä puhveleita voi nähdä Tansaniassa?

Afrikanpuhvelilaumoja voi tarkkailla Arushan kansallispuistossa, Manyarassa, Tarangiressa ja Ngorongoron suojelualueella. Naapurissa sijaitsevassa Serengetissä tasangoilla liikkuu valtavia laumoja. Puhveleita tavataan myös etelän kansallispuistoissa, kuten Nyereressä ja Ruahassa.

Sarvikuono

Tietoa sarvikuonoista

Norsujen jälkeen sarvikuonot ovat toiseksi suurimpia maalla eläviä eläimiä. Suurimmat niistä, valkosarvikuonot, painavat keskimäärin 2 300 kg. Joidenkin urosten painoksi on kirjattu jopa 3 600 kg. Vielä suuremmista sarvikuonoista on väitteitä, mutta luvut eivät ole varmistettuja.

Näiden eläinten tunnistettavin piirre ovat kallon keratiinikasvannaiset eli sarvet. Afrikkalaisilla sarvikuonoilla on 2 sarvea: pidempi kuonon päällä ja pienempi otsassa. Joillekin sarvikuonoille voi kehittyä kolmas sarvi toisen taakse, ja se on sarvista pienin.

Näyttävät sarvet ovat uhka sarvikuonoille itselleen. Aasiassa, erityisesti Vietnamissa, jauheeksi murskatuille sarvikuonon sarville on suuri kysyntä. Tietämättömät ihmiset uskovat niiden parantavan sairauksia ja lisäävän vetovoimaa kumppaneiden silmissä. Naiivit uskomukset ja valmius maksaa mitä tahansa ruokkivat salametsästystä, ja valitettavasti sen laajuus kasvaa edelleen. Save the Rhino Internationalin mukaan salametsästäjien vuosittain Afrikassa tappamien sarvikuonojen määrä on noussut 60 yksilöstä vuonna 2006 548 yksilöön vuonna 2022. Huippu osui vuosille 2008–2015, jolloin salametsästys kasvoi nopeasti, yli 9 000 %. Viiden kriisivuoden aikana, 2013–2017, tapettiin vuosittain yli 1 000 sarvikuonoa. Synkin vuosi oli 2015, jolloin ihmiset tappoivat 1 349 tunnettua sarvikuonoa. Vuodesta 2020 alkaen näiden eläinten tappaminen on jälleen hieman lisääntynyt. Lähes kaikki Afrikan salametsästys tapahtuu Etelä-Afrikassa. Keskimäärin Afrikassa tapetaan 1 sarvikuono 20 tunnin välein. Yksi sarvikuonon sarvi voi tuottaa lopulliselle myyjälle useita tuhansia tai jopa satoja tuhansia dollareita. Kova kysyntä johtaa jopa siihen, että rikolliset varastavat sarvikuonon sarvia museoista.

Sarvikuonot tunnetaan erinomaisesta kuulostaan ja hajuaististaan, jotka korvaavat hyvin heikkoa näköä. Ihmistä lukuun ottamatta niillä on kuitenkin vain vähän luontaisia uhkia. Vain leijonat ja krokotiilit sekä hyeenojen ja hyeenakoirien laumat hyökkäävät toisinaan sarvikuonon vasojen tai sairaiden yksilöiden kimppuun.

Toisaalta sarvikuonot ovat varsin rauhallisia kasvinsyöjiä, joita kiinnostavat ennen kaikkea tutut laidunmaat ja lähellä oleva vesi. Jos muut eläimet tunkeutuvat niiden alueelle, laiduntava sarvikuono ajaa ne pois. Poikasia suojellessaan sarvikuonot voivat joskus käyttäytyä aggressiivisesti ja jopa hyökätä hiipivän pedon kimppuun.

Sarvien lisäksi sarvikuonojen toinen erottuva piirre on paksu nahka. Paikoin se voi olla jopa 5 cm paksu ja toimii luonnollisena panssarina. Afrikkalaiset heimot ovat käyttäneet sarvikuonon nahkaa kilpien valmistamiseen.

Mikä sarvikuonolaji kuuluu Big Fiveen?

Sarvikuonoja on yhteensä 5 lajia, joista 2 elää Afrikassa: mustasarvikuono (Diceros bicornis) ja valkosarvikuono (Ceratotherium simum). On hyvä huomata, että näiden 2 afrikkalaisen lajin yleisnimet ovat sattumanvaraisia: sarvikuonot eivät näytä valkoisilta tai mustilta. Kaikki ovat liuskekivenharmaita, ja sävy vaihtelee elinalueen maaperän värin mukaan, sillä sarvikuonot kieriskelevät mielellään mudassa ja pölyssä.

Emme tiedä varmasti, miksi joitakin sarvikuonoja alettiin kutsua valkoisiksi ja toisia mustiksi. Yleisimmän selityksen mukaan Etelä-Afrikassa sarvikuonoa kuvailtiin sen leveän ylähuulen perusteella afrikaansin sanalla "wyd" (wijd, whyde, weit), joka tarkoittaa leveää. Myöhemmin se tulkittiin englannin sanaksi "white". Kielitieteilijät eivät kuitenkaan ole löytäneet tälle teorialle näyttöä.

Nämä 2 lajia eroavat toisistaan selvästi, ennen kaikkea kooltaan. Valkosarvikuonot ovat paljon suurempia ja itse asiassa koko sarvikuonojen heimon suurimpia jäseniä. Niiden kallon rakenne ja ylähuulen muoto eroavat mustasarvikuonoista. Valkosarvikuonot laiduntavat avoimilla tasangoilla, kun taas mustasarvikuonot elävät usein pensaikkoisissa tiheiköissä ja jopa metsissä. Siksi edelliset syövät pääasiassa ruohoa, jälkimmäiset pensaiden oksia. Lisäksi mustasarvikuonot ovat yksineläjiä, reviiritietoisempia ja aggressiivisempia.

Eri Big Five -luetteloissa mukana ovat joko molemmat afrikkalaiset sarvikuonolajit tai vain mustasarvikuono.

Miksi sarvikuonot ovat vaarallisia?

Sarvikuonot ovat reviirieläimiä. Kun tunkeilija astuu niiden laidunmaille, nämä muinaiset ja massiiviset eläimet eivät epäröi, vaan ryntäävät nopeasti kohti vierasta. Niiden näkö ei ole hyvä, joten toisinaan voi nähdä raskaan eläimen syöksyvän kiviin tai puihin.

Metsästäjät ovat usein käyttäneet tätä käyttäytymistä hyväkseen. He lähestyivät sarvikuonoja läheltä ja väistivät nopeasti viime hetkellä. Sarvikuono ei heti huomaa ihmisen jääneen taakse ja jatkaa rynnäkköään vielä hetken. Metsästäjä käyttää tilaisuuden hyväkseen ottaakseen paremman aseman tai piiloutuakseen suojaan, josta hän ampuu hämmentyneen eläimen. Useammin sarvikuonot kuitenkin saatiin kiinni, kun ne joivat rauhallisesti juomapaikalla.

Urossarvikuonot hyökkäävät puolustaakseen reviiriään, ja naaraat voivat muuttua aggressiivisiksi, jos poikaset ovat lähellä. 3,5 tonnia painava ja jopa 48 km/h nopeuteen yltävä rynnivä sarvikuono on vaarallinen vastustaja Afrikan savannilla. Pienemmät mustasarvikuonotkin painavat lähes 1,5 tonnia ja voivat saavuttaa jopa 64 km/h nopeuden. Jos olisit ollut jalan liikkuva metsästäjä, tällaisen eläimen kohtaaminen olisi varmasti selittänyt, miksi se kuului Afrikan Big Five -listalle.

Kuinka monta sarvikuonoa on jäljellä?

Aikoinaan Saharan eteläpuolisessa Afrikassa laidunsi yli miljoona mustasarvikuonoa. Nykyisin niitä on jäljellä hieman yli 3 000. Lajin virallinen luokitus on äärimmäisen uhanalainen.

Valkosarvikuonojen tilanne on hieman parempi: koko mantereella niitä on jäljellä noin 10 000 yksilöä, mutta myös niiden kanta vähenee.

Suurin uhka näille eläimille ovat salametsästäjät, jotka tappavat sarvikuonoja sarvien vuoksi.

Missä sarvikuonoja voi nähdä Tansaniassa?

Paras paikka tarkkailla sarvikuonoja niiden luonnollisessa elinympäristössä on Ngorongoron suojelualue. Määrät eivät ole suuria, mutta tämä Pohjois-Tansanian ikivanha kraatteri on yksi niistä paikoista, joissa niiden rauhalliseen laiduntamiseen on hyvät mahdollisuudet.

Muuten, juuri Ngorongorossa eli vanhin luonnonvarainen sarvikuono. Sarvikuonojen keskimääräinen elinikä on 35–50 vuotta, mutta Fausta-niminen mustasarvikuononaaras eli kraatterissa 57-vuotiaaksi. Eläintieteilijät eivät vieläkään tiedä tarkasti hänen pitkän ikänsä syitä. Vuonna 2019 kuolleen maailman vanhimman sarvikuonon luuranko on nyt esillä Olduvain rotkon museossa lähellä Ngorongoron kraatteria.

Sarvikuonoja voi nähdä myös Tansanian tunnetuimmassa kansallispuistossa Serengetissä, joka sijaitsee maan pohjoisosassa. Lisäksi sarvikuonoja elää Etelä-Tansaniassa sijaitsevassa Nyereren kansallispuistossa, joka on maan suurin kansallispuisto.

Mkomazin kansallispuistossa, lähellä Kilimanjaroa, toimii sarvikuonojen suojelukeskus. Siellä elää kuitenkin vain pieni sarvikuonokanta aidatulla ja suojellulla alueella. Tätä pientä kantaa Mkomazin Rhino Sanctuaryssa elää vuonna 2023 yhteensä 35 mustasarvikuonoa. Kaikki aikuiset eläimet on tuotu Tansaniaan Etelä-Afrikasta, Tšekistä ja Yhdistyneestä kuningaskunnasta. suojellaan tulevaa lisääntymistä ja luontoon palauttamista varten. Se on Tansanian ainoa paikka, jossa sarvikuonot eivät ole arkoja: ne tuntevat rangerit ja heidän safariautonsa, joten vierailijat pääsevät lähelle eläimiä ja voivat tarkkailla niitä noin 5 m:n etäisyydeltä.

Leopardi

Millaisia leopardit ovat luonnossa?

Leopardit ovat vaikeasti havaittavia eläimiä. Ne metsästävät yön suojassa ja käyttävät ympäröivää kasvillisuutta naamioitumiseen. Ne eivät mielellään tuhlaa energiaa pitkään takaa-ajoon. Sen sijaan ne lähestyvät saalista älykkäästi, hitaasti ja huomaamatta ja hyökkäävät sitten voimakkaalla loikalla vahvojen jalkojensa ja kynsiensä varassa.

Leopardit ovat huippupetoja, eivätkä muut pedot varsinaisesti metsästä niitä. Suurin uhka tulee kuitenkin toisista leopardeista, jotka kilpailevat reviiristä. Ne voivat joutua myös krokotiilien ja suurempien kissaeläinten, kuten leijonien, saaliiksi. Tällaisissa kohtaamisissa leopardit häviävät lähes aina.

Leopardien on otettava huomioon myös hyeenat, jotka kilpailevat saaliista ja voivat kohdistaa hyökkäyksiä pentuihin. Suojatakseen ravintoaan leopardit nostavat usein antilooppien ja seeprojen raatoja korkealle puihin, oksille kilpailijoiden ulottumattomiin. Vahvojen leukojensa ja kynsellisten tassujensa avulla ne hyppäävät nopeasti puuhun ja liikkuvat oksilla yhä korkeammalle. Serengetissä saatat nähdä lepäävän leopardin, joka pysyy samassa paikassa pari päivää. Kun katsot ympärille tarkasti, huomaat ehkä 1 tai 2 sorkkaeläimen raatoa samassa tai viereisessä puussa.

Välttääkseen kilpailua leijonien kanssa leopardit voivat metsästää pienempiä eläimiä, kuten villisikoja, lintuja ja jyrsijöitä. Sukupuolesta ja iästä riippuen ne painavat 20–90 kg ja voivat käyttää ravinnokseen sakaaleja, genettejä, erilaisia matelijoita, pieniä lintuja, kaloja ja jopa lantakuoriaisia. Leopardit saalistavat myös pienempiä gepardeja, servaaleja ja karakaaleja. Metsissä ne ovat uhka simpansseille, ja avoimilla alueilla ne voivat ottaa kohteekseen muita kädellisiä. Ne ovat riittävän opportunistisia myös varastamaan saalista toisilta leopardeilta.

Afrikassa ihmiset sekoittavat leopardit usein gepardeihin nimien samankaltaisuuden ja turkin kuvioinnin vuoksi. Yksinkertainen sääntö auttaa erottamaan ne kuvista: gepardin turkissa on yhtenäisiä mustia täpliä, kun taas leopardilla on epäsäännöllisiä renkaita eli "ruusukkeita". Luonnossa on myös samankaltainen jaguaari, mutta se ei elä Afrikassa vaan Etelä-Amerikassa ja osin Pohjois-Amerikassa. Jaguaarillakin on ruusukkeita, mutta niiden sisällä on pieniä täpliä.

Afrikassa voi toisinaan kohdata mustan pantterin. Se ei ole oma lajinsa vaan leopardin muoto, jossa melanismiksi kutsuttu ominaisuus saa turkin näyttämään mustalta tai lähes mustalta. Tarkasti katsomalla tummalta pohjalta voi silti erottaa tummia renkaita.

Mikä laji kuuluu Big Five -eläimiin?

Maailmassa on vain 1 leopardilaji: Panthera pardus. Alalajeja on kuitenkin useita, ja niin sanottu afrikanleopardi (Panthera pardus pardus) on niistä yleisin. Sitä tavataan kaikkialla manner-Afrikassa, vaikka Saharan pohjoispuolella kanta on harva.

Toinen leopardin alalaji on Sansibarin leopardi (Panthera pardus adersi). Se on saanut nimensä Sansibarin saaristosta, sillä sitä havaittiin pääsaari Ungujalla. Alalajia pidetään 1990-luvulta lähtien sukupuuttoon kuolleena, vaikka paikalliset kertovat toisinaan nähneensä sen tai löytäneensä merkkejä sen esiintymisestä. Viimeiset luotettavat todisteet sen olemassaolosta ovat 1980-luvulta. Taustalla on se, että 1900-luvulla saaren aktiivinen asuttaminen ja karjaan liittyvät konfliktit leopardien kanssa johtivat niiden hävittämiskampanjaan.

Miksi leopardit ovat vaarallisia?

Leopardeja on aina pidetty vaarallisina ja ovelina eläiminä niiden ketteryyden ja älykkyyden vuoksi. Ne ovat salamyhkäisiä, erittäin liikkuvia, taitavia kiipeilijöitä ja pystyvät voimakkaisiin loikkiin. Niiden tiedetään myös vaanivan saalista kärsivällisesti, ihmisiäkin. Uskotaan, että jos ihminen haavoittaa leopardia, se kostaa puhvelin tavoin 100 tapauksessa 100:sta.

Suurin osa leopardien hyökkäyksistä ihmisiä vastaan ja ihmissyöntitapauksista tapahtuu Intiassa. Huippukausi osui 1800-luvun loppuun ja 1900-luvun alkuun. Tuolloin ihmisasutus levisi voimakkaasti eläinten alueille, vieden elinympäristöjä ja kilpaillen petojen kanssa saaliista, mikä johti suoriin konflikteihin. Tunnetaan useita ihmissyöjäleopardeja, jotka alkoivat syödä ihmisruumiita laajojen epidemioiden jälkeen ja tottuivat sitten ihmislihaan.

Joissakin tapauksissa leopardit ovat tulleet jopa ihmisten asumuksiin. Tällaisia tapauksia kirjataan edelleen ajoittain Afrikassa. Muutama vuosi sitten esimerkiksi kotieläinten houkuttelema leopardi tuli asumukseen Kilimanjaron alueella. Paikalliset asukkaat tappoivat sen.

Kuinka monta leopardia on jäljellä?

Leopardi on lajina luokiteltu vaarantuneeksi. Tarkkaa määrää ei tiedetä, sillä leopardit ovat luonteeltaan vaikeasti havaittavia, mutta on selvää, että kanta vähenee sekä maailmanlaajuisesti että erityisesti Afrikassa.

Epäsuora merkki leopardien vähenemisestä Afrikassa on leijonakannan pieneneminen, sillä samoilla tekijöillä on vaikutusta molempiin suuriin kissaeläimiin. Elinympäristöjen katoaminen ja pirstoutuminen sekä saaliseläinten, erityisesti keskikokoisten ja suurten kasvinsyöjien, väheneminen heikentävät leopardien tilannetta. Raporttien mukaan leopardien levinneisyysalue Saharan eteläpuolisessa Afrikassa on pienentynyt 21 % viimeisten 25 vuoden aikana. Lisäksi Itä-Afrikan kasvinsyöjien ja suurten nisäkkäiden määrä väheni 52 % vuosina 1970–2005. Näiden arvioiden perusteella voidaan päätellä, että myös leopardikanta on samalla ajanjaksolla pienentynyt noin puoleen.

Missä leopardeja voi nähdä Tansaniassa?

Leopardit ovat Afrikan Big Five -eläimistä vaikeimmin havaittavia. Niiden löytämiseen tarvitaan sekä omaa kärsivällisyyttä että safarioppaan tarkkaa silmää. Altezza Travelin ammattioppaiden paikallistuntemus auttaa tässä. Jos haluat parantaa mahdollisuuksia nähdä nämä vaikuttavat eläimet, kannattaa viettää suojelualueella muutama lisäpäivä.

Leopardeja elää useissa Tansanian kansallispuistoissa, kuten Manyarassa, Tarangiressa, Serengetissä ja Ngorongoron suojelualueella kraatteri mukaan lukien. Etelän kansallispuistoissa leopardeja tavataan esimerkiksi Ruahassa ja Nyereressä.

Missä kaikki Big Five -eläimet voi nähdä Tansaniassa?

Onko mahdollista nähdä kaikki 5 Afrikan Big Five -eläintä samassa paikassa? Kyllä. Tansaniassa on suojelualueita, joilla leijonat, norsut, sarvikuonot, puhvelit ja leopardit elävät rinnakkain. Näihin kuuluvat 2 kansallispuistoa ja yksi erityinen suojelualue:

• Serengetin kansallispuisto
• Ngorongoron suojelualue
• Nyereren kansallispuisto

Näihin ja muihin Tansanian kiinnostaviin suojelualueisiin pääsee tutustumaan Altezza Travelin valmiilla safariohjelmilla. Mitä pidempi safarimatka, sitä paremmat mahdollisuudet Big Five -eläinten kohtaamiseen.

Tansanian-matkalla pääset lisäksi näkemään Afrikan luonnonvaraisia eläimiä ja monipuolisia maisemia ja ekosysteemejä. Niihin kuuluvat Itä-Afrikan laajat tasangot, erilaiset metsät, Itä-Afrikan hautavajoaman kauan sitten sammuneiden tulivuorten kraatterit, suuret alkalijärvet sekä maaseutualueet, joilla näkyvät maan arki ja paikallinen kulttuuri.

Hyviä esimerkkejä tällaisista safariohjelmista ovat:

• 5 päivän "Hartebeest"-ohjelma Tarangiressa, Ngorongorossa ja Serengetissä
• 7 päivän "Eland"-ohjelma, joka sisältää vierailut Tarangireen, Manyara-järvelle, Ngorongoron kraatteriin, Serengetiin ja kuuluisalle Natronjärvelle sekä Ol Doinyo Lengai -tulivuorelle.

Muut eläinten "viisikot"

Klassisen Big Fiven lisäksi on muitakin eläinlistoja, joita voi pitää mielessä Afrikan luonnossa matkustaessa. Yksi niistä on Afrikan Little Five, johon kuuluu todella pieniä, jopa pikkuruisia eläimiä. Jokaisella niistä on jokin yhteys johonkin Big Five -eläimeen.

Little Five

Afrikan Little Five -eläimet ovat:

• Norsupäästäinen
• Muurahaiskorento
• Puhvelikutoja
• Sarvikuonokuoriainen
• Leopardikilpikonna

Norsupäästäinen

Norsupäästäiset, joita kutsutaan myös hyppypäästäisiksi, ovat Afrikassa eläviä pieniä nisäkkäitä ja kuuluvat Macroscelididae-heimoon. Ne syövät hyönteisiä ja liikkuvat 4 jalalla, mutta uhan alla ne voivat loikkia takajaloillaan pomppivin liikkein. Ne kasvavat noin 10–30 cm pitkiksi. Norsupäästäisillä on pitkänomainen kuono ja kärsämäinen rakenne, josta nimi tulee. Sana "päästäinen" viittaa niiden pintapuoliseen samankaltaisuuteen päästäisten kanssa, mutta perimältään ne ovat itse asiassa läheisempää sukua norsuille kuin varsinaisille päästäisille. Näitä eläimiä on useita lajeja; osaa kutsutaan sengineiksi, toisia norsupäästäisiksi tai hyppypäästäisiksi.

Muurahaiskorento

Muurahaiskorento on hyönteinen, joka muistuttaa hieman sudenkorentoa. Niiden koko mitataan siipien kärkivälinä, joka vaihtelee 2–15 cm. Nämä hyönteiset ovat tulleet tunnetuiksi toukkiensa käyttäytymisestä: ne eivät ole tavallisia muurahaisia saalistavia petoja, vaan nerokkaiden ansakuoppien rakentajia. Ansoihin jää paitsi muurahaisia myös hämähäkkejä ja muita niveljalkaisia.

Muurahaiskorennon toukka rakentaa hiekkaan ansakuopan, joka voi olla jopa 5 cm syvä. Saalis putoaa siihen. Jos saalis ei ole liian kevyt, se vierii kuopan sisäreunaa pitkin keskelle, missä muurahaiskorento odottaa leuat pinnalla. Jos saalis kamppailee hiekassa ja vastustaa putoamista, toukka heittää suuria hiekanjyviä leukojensa avulla uhria kohti ja horjuttaa sen tasapainon.

Kun saalis on pedon leuoissa, toukka ruiskuttaa siihen ruoansulatusentsyymejä ja imee liuenneen sisällön. Sen jälkeen se heittää kuivan ulkoisen tukirangan pois kuopasta. Muurahaiskorennon käyttäytymistä ja ansakuopan ideaa käytettiin avaruusolentopetojen kuvauksessa Wolfgang Petersenin elokuvassa "Enemy Mine". Toinen muurahaiskorennosta vaikutteita saanut ikoninen hirviö on "Star Wars" -elokuvien Sarlacc.

Puhvelikutoja

Musta puhvelikutoja on melko yleinen lintulaji, jota tavataan Itä- ja Etelä-Afrikassa. Näitä lintuja nähdään usein puhvelilaumojen läheisyydessä, mistä niiden nimi tulee. Ne saavat ravintonsa pääasiassa poistamalla hyönteisiä ja punkkeja suurten nisäkkäiden iholta. Ravinto on kuitenkin tätä monipuolisempaa: siihen kuuluu kovakuoriaisia, toukkia, kärpäsiä, hämähäkkejä ja jopa skorpioneja sekä siemeniä ja hedelmiä. Kiinnostavaa on, että ne tunnetaan ainoana lintulajina, jonka tiedetään kokevan jotakin orgasmin kaltaista. Erottuva piirre on myös se, että sekä koirailla että naarailla on pseudofallos. Se ei osallistu lisääntymiseen, mutta sillä on merkitystä siirtokunnan nokkimisjärjestyksen muodostumisessa, sillä molemmat sukupuolet ovat tässä lajissa polygamisia.

Sarvikuonokuoriainen

Sarvikuonokuoriaiset ovat lehtisarvisten heimoon kuuluva kovakuoriaisten alaheimo. Niistä käytetään myös nimeä "lantakuoriaiset". Ne kuuluvat maailman suurimpiin kovakuoriaisiin, ja jotkin yksilöt voivat kasvaa 17 cm pitkiksi. Lajeja on paljon, pelkästään Afrikassa lähes 250. Useimmille niistä on ominaista pitkä sarvi tai jopa 2 sarvea. Kuuluisat skarabeekuoriaiset muodostavat yhden sarvikuonokuoriaisten suvuista.

Leopardikilpikonna

Leopardikilpikonna täydentää Afrikan Little Five -eläinten listan, ja sen voi nähdä safarilla. Nimi tulee kilven näyttävästä värityksestä, joka muistuttaa leopardin täpliä. Nämä eläimet ovat laajalle levinneitä ja melko suuria. Osa yksilöistä voi painaa noin 50 kg ja kasvaa 70 cm pitkiksi. Niiden kohtaaminen ei ole erityisen vaikeaa, sillä joidenkin arvioiden mukaan Tansaniassa elää noin 6 000 leopardikilpikonnaa.

Afrikan Shy Five

Jos Big Five ja Little Five on jo merkitty eläintarkkailun listalta, seuraava taso odottaa. Ihmisen uteliaisuudella ei ole rajoja, ja nyt tavoitteena ovat eläimet, jotka ovat niin vaikeasti havaittavia ja arkoja, että niiden näkeminen luonnollisessa elinympäristössä on todellinen haaste.

Maasika

Yksi arkojen eläinten kiehtovimmista edustajista on maasika. Se voi kaivaa kolon muutamassa minuutissa ja viettää koko päivän piilossa sen sisällä. Vasta noin tunti auringonlaskun jälkeen se uskaltautuu ulos saalistamaan. Maasika syö pääasiassa muurahaisia ja termiittejä, mutta täydentää ravintoaan toisinaan kovakuoriaisilla, heinäsirkoilla ja joskus jopa hiirillä. Muurahais- ja termiittipesiin tunkeutumista varten luonto on varustanut sen pitkällä kuonolla, joka muistuttaa muurahaiskarhujen, vyötiäisten ja muurahaiskäpyjen vastaavaa rakennetta. Koska maasika on niin vaikeasti havaittava, sen tavoista tiedetään melko vähän.

Termiittihyeena

Listalla maasikoiden jälkeen, ja usein myös luonnossa niiden jäljillä, tulevat termiittihyeenat. Nekin syövät termiittejä, joten ne palaavat maasikojen kaivamille termiittipesille. Toisin kuin maasioilla, termiittihyeenoilla ei ole voimakkaita tassuja ja lihaksikasta häntää termiittipesien rikkomiseen. Siksi ne syövät enimmäkseen sitä, mitä löytävät maan pinnalta. Ne vaihtavat ravintoa vastahakoisesti, mutta turvautuvat joskus hämähäkkeihin, muihin hyönteisiin ja niiden toukkiin sekä pieniin jyrsijöihin, lintuihin ja niiden muniin, kun lempiravintoa on vähän. Välttääkseen kilpailua maasikojen ja isokorvakettujen kanssa termiiteistä ne erikoistuvat lajeihin, jotka eivät kiinnosta kahta ensin mainittua petoa. Muiden termiittejä syövien eläinten tavoin nekin elävät koloissa ja ovat pääosin yöaktiivisia.

Isokorvakettu

Afrikan savannin arkojen eläinten joukkoon kuuluu myös isokorvakettu, joka sekin pitää termiiteistä. Sen valtavat korvat ovat erinomaiset välineet maan alta tulevien äänien havaitsemiseen ja termiittipesien paikantamiseen. Vain yhdellä eläimellä maailmassa on ruumiinkokoon suhteutettuna vielä suuremmat korvat: aavikkoketulla. Isokorvaketut muistuttavat listan aiempia eläimiä siinä, että ne kaivavat suojakseen koloja ja syövät termiittien lisäksi hyönteisiä, mutta näin tapahtuu vain 1 tapauksessa 10:stä, sillä termiitit ovat niiden ensisijainen ravinto. Ne erikoistuvat termiittilajeihin, jotka eivät juuri kiinnosta muita petoja, mikä pitää kilpailun muiden muurahaisia syövien eläinten kanssa vähäisenä. Itä-Afrikassa nämä ketut käyttävät 85 % ajastaan metsästämiseen yöllä. Vaikuttaa siltä, että termiittien yöaktiivinen elämäntapa ohjaa kaikkien näiden 3 eläimen rytmiä.

Piikkisika

Seuraava monen haaveilema Afrikan arka asukas on töyhtöpiikkisika. Tällä suurella jyrsijällä on muurahaiskäpyjen ja vyötiäisten tapaan erityinen keratiinista muodostunut suojapeite – sen tapauksessa piikit. Tien varrelta on helpompi löytää irronneita piikkejä kuin nähdä itse eläintä. Piikkisian piikit ovat kauniita, vuorotellen tummilla ja vaaleilla raidoilla koristuneita. Ne voivat olla jopa 20 cm pitkiä. Vaikka moni olettaa niiden olevan terävyytensä ja kivuliaiden pistojensa vuoksi myrkyllisiä, ne eivät ole.

Itä-Afrikassa tavataan yleisesti niin sanottuja töyhtöpiikkisikoja. Nämä vaikeasti havaittavat yöeläimet piiloutuvat koloihin tai kallioiden väliin rakennettuihin pesiin. Kokeneet jäljittäjät voivat seurata niiden jälkiä piilopaikoille. Piikkisiat pelkäävät vain harvoja eläimiä. Pedon kohdatessaan ne ravistelevat piikkejään aggressiivisesti, tömistelevät takajaloillaan uhkaavasti, kääntyvät ympäri, levittävät piikkinsä ja hyökkäävät nopeasti takaperin, pistäen takaa-ajajaa kymmenillä piikeillä. Se voi tehdä kipeää leopardeille ja leijonille. Ole siis varovainen, jos kohtaat niitä – piikkisikojen on havaittu hyökkäävän jopa ajoneuvojen kimppuun.

Mangusti eli meerkatti

Jos olet onnistunut näkemään maasian, termiittihyeenan, isokorvaketun ja jopa piikkisian Itä-Afrikan yössä, Shy Fiven viimeinen jäsen on vielä hankalampi. Meerkatti eli surikaatti on pieni mangusti, jota tavataan vain Afrikan eteläosissa. Sen elinalueelle matkustaminen ei välttämättä ole suuri ongelma, mutta eläinten paikantaminen ja tarkkailu on haastavaa.

Meerkatit ovat Shy Fiven ainoita päiväaktiivisia eläimiä, mutta ne ovat varovaisia ja erittäin valppaita. Yhteisössä osa yksilöistä toimii vartijoina. Ne nousevat korkeille paikoille ja tarkkailevat ympäristöä. Heti kun vartija huomaa vaaran, kaikki klaanin meerkatit vetäytyvät nopeasti koloihinsa. Niillä on erinomainen näkö, ja silmien ympärillä olevat mustat läikät vähentävät auringon häikäisyä, jolloin näkö pysyy tarkkana myös kirkkaassa auringossa. Kivellä seisova, kaukaisuuteen katsova meerkatti on ikoninen kuva, joka tuo mieleen suositun Timon-hahmon "Leijonakuningas"-animaatiosta.

Impossible Five ja Ugly Five

Innokkaimmille eläintarkkailijoille, jotka ovat jo keränneet useita erilaisia viisikoita, eteläafrikkalainen kuvajournalisti, matkailija ja kirjailija Justin Fox kokosi "The Impossible Five" -listan. Eläinmaailmasta innostuneena hän tarkkaili ja kuvasi eri lajeja ja kirjoitti lopulta kirjan, joka sai osuvan nimen "The Impossible Five". Hänen henkilökohtainen listansa sisältää äärimmäisen vaikeasti havaittavia eläimiä, ja jo yhdenkin kohtaaminen olisi harvinainen tapahtuma.

"The Impossible Five" sisältää:

• Afrikanleopardi, joka elää Etelä-Afrikan Kapmaan vuorilla ja tunnetaan nimellä Cape Mountain Leopard.
• Valkoinen kapinleijona, jonka väritys johtuu leukismista eli geneettisestä mutaatiosta, joka aiheuttaa pigmentin puutetta.
• Jokikaniini – harvinainen laji, jonka populaatio on alle 500 yksilöä.
• Maamuurahaiskäpy, jota kutsutaan myös arovyötiäiseksi; sekin pitää termiiteistä ja muurahaisista ja sitä tavataan myös Tansaniassa.
• Maasika, johon tutustuimme jo Shy Fivessa.

Afrikkalaisia eläimiä kuvaavissa teksteissä törmää usein myös toiseen "viisikkoon", jonka eettisyys herättää kysymyksiä. Päätimme sisällyttää sen tähän artikkeliin, jotta myös listan eläimet saisivat huomiota. Kyse on niin sanotuista Ugly Five -eläimistä.

Englanninkielisessä maailmassa tunnetaan käsite charismatic megafauna. Sillä tarkoitetaan suuria eläimiä, jotka keräävät eniten ihmisten huomiota ja herättävät sympatiaa ja aitoa kiinnostusta. Dokumentit, näytelmäelokuvat ja animaatiot saavat niistä inspiraatiota, niistä kirjoitetaan kirjoja, ja niiden kohtaaminen herättää ihailua. Niistä tulee myös ympäristöjärjestöille tärkeitä lajeja, joiden avulla voidaan lisätä tietoisuutta villieläinten ongelmista ja kerätä varoja helpommin. Esimerkkejä ovat leijonat, norsut, kengurut, pandat, pingviinit, valaat ja miekkavalaat.

Vastapainoksi ihmiset ovat koonneet listan eläimistä, jotka saattavat ensisilmäyksellä näyttää vähemmän viehättäviltä. Ne ovat kuitenkin tavoiltaan, elämäntavaltaan ja erityispiirteiltään omalla tavallaan kiehtovia. Ehkä omistamme niille joskus oman artikkelin, mutta tällä kertaa listaamme niin sanotun Ugly Fiven jäsenet:

• Gnuuantilooppi
• Pahkasika
• Hyeena
• Marabu
• Korppikotka

Afrikan seitsemän

Halutessaan Fiven voi aina laajentaa Seveniksi. Big African Sevenistä on 2 versiota. Maaeläinversiossa Afrikan Fiveen lisätään täplähyeena ja gepardi. Toinen versio ottaa norsun, leijonan, puhvelin, sarvikuonon ja leopardin rinnalle etelänmustavalaan ja valkohain. Molempia merieläimiä voi tarkkailla Afrikan etelärannikolta.

Toivomme, että Afrikan tunnetuimpiin villieläimiin tutustuminen on ollut kiinnostavaa. Toivotamme sinulle mahdollisuuden nähdä listatut Five- ja Seven-eläimet sekä monia muita kiehtovia lajeja niiden luonnollisissa elinympäristöissä – Afrikassa, yhdellä planeettamme vaikuttavimmista mantereista.

Tervetuloa safarille Itä-Afrikassa sijaitsevaan Tansaniaan. Täällä elää satoja kiehtovia eläinlajeja luonnollisessa elinympäristössään. Vaikka harvinaisten lajien määrät vähenevät hitaasti, ne elävät toistaiseksi yhä yhteisessä kodissamme, Afrikassa.

Haluatko tietää lisää Tansanian matkoista?

Ota yhteyttä tiimiimme. Tunnemme Tansanian tärkeimmät kohteet omakohtaisesti. Kilimanjaron alueella työskentelevät matka-asiantuntijamme jakavat mielellään vinkkejä ja auttavat matkasi suunnittelussa.

Lisää kiinnostavia artikkeleita