Linturetkeily Arushassa, Kilimanjarolla, Longidossa ja Pohjois-Paressa

Aloitimme Tansanian kiinnostavimpien linturetkeilyalueiden tarkastelun suosituista pohjoisen puistoista: Serengetistä ja Ngorongorosta sekä Tarangiresta ja Manyara-järveltä. Nämä nimet tunnetaan kaikkialla maailmassa. Selousin ja Ruahan ohella nämä kansallispuistot kuuluvat Itä-Afrikan vanhimpiin suojelualueisiin ja houkuttelevat monia Tansanian linturetkeilystä kiinnostuneita.

Jatkamme Pohjois-Tansanian tärkeiden lintualueiden parissa ja siirrymme 2 suuren tulivuoren, Merun ja Kilimanjaron, ympäristöön. Molempien ympärille on perustettu kansallispuistot, joiden keskuksina kohoavat Tansanian 2 korkeinta vuorta. Lisäksi Arushan, Kilimanjaron ja Manyaran lähialueilla on useita erillisiä kohteita, joiden linnusto liittyy Meru-vuoreen ja Kilimanjaroon. Tässä artikkelissa käsitellään kiinnostavimpia lintuja, joita Tansanian linturetkellä voi nähdä Arushan ja Kilimanjaron kansallispuistoissa, Longidossa ja Pohjois-Paressa. 

Arushan kansallispuisto

Arushan kansallispuisto sijaitsee Manyara-järvestä koilliseen. Se käsittää Meru-tulivuoren ja alueita sen itäpuolella. Suurin osa kansallispuistosta on vuoristometsää, ja alueella on myös järviä, lampia ja soita. Tärkeään lintualueeseen kuuluvat lisäksi kansallispuistoa reunustavat metsät. Puiston keskeiset vesialueet ovat Momella-nimiset emäksiset järvet, jotka houkuttelevat vesilintuja, ennen kaikkea flamingoja (Phoenicopterus roseus) ja pikkuflamingoja (Phoeniconaias minor).

Arushan kansallispuistossa elää endeeminen Kilimanjaron silmälasikerttu (Zosterops eurycricotus). Puiston muita huomionarvoisia lajeja ovat lähes endeemiset lajit, kuten abbotinkottarainen (Poeoptera femoralis), kenrickinkottarainen (Poeoptera kenricki), vuoriviherbulbuli (Arizelocichla nigriceps), sentinelkiuru (Corypha athi), itäkaulusmedestäjä (Cinnyris mediocris) ja punahuppuleski (Euplectes laticauda).

Kansallispuistossa elää yhteensä noin 600 lintulajia. Sen uskotaan olevan Tansanian ainoa suojelualue, jonka kaulusruostesorsa (Oxyura maccoa) on valinnut talvehtimis- ja pesimäalueekseen. Kokeneet lintuharrastajat arvostavat aluetta, koska Arushassa metsälintuja on helpompi havaita kuin missään muualla Pohjois-Tansaniassa. Erityisen ilahduttava havainto on narinatrogoni (Apaloderma narina). Myös sen lähisukulainen viirupyrstötrogoni (Apaloderma vittatum) on hieno laji tarkkailtavaksi.

Kongonkaijat (Poicephalus gulielmi) eivät ulkonäöltään jää lainkaan trogonien varjoon. Lajilla on yhteensä 3 alalajia, ja tässä osassa Afrikkaa voi havaita alalajin Poicephalus gulielmi massaicus, jota pidetään endeemisenä Pohjois-Tansaniassa ja Etelä-Keniassa. Toinen alueen värikäs ja kiinnostava lintu on kultapeippo (Linurgus olivaceus) – koiraat erottuvat keltaisen vartalon ja kirkkaan keltaoranssin nokan ansiosta. Kaikki nämä ovat vuoristometsien lintulajeja.

Vuoristopurot houkuttelevat monia sorsia – noin 12 lajia, niiden joukossa esimerkiksi afrikansorsa (Anas sparsa). Se on hyvin arka sorsa, joten sen tarkkailu ja hyvän kuvan saaminen on lintuharrastajalle todellinen haaste. Alueella on muitakin lintuja, joita ei ole helppo saada kameralle, kuten kiitäjiä. Kansallispuistossa elää vähintään 10 kiitäjälajia. Yksi niistä on nyanzankiitäjä (Apus niansae), joka ilmestyy alueelle sadekauden aikana. Sen ravinto koostuu pääasiassa pienistä ilmassa liikkuvista hyönteisistä, joita se nappaa lennosta suullaan. Arushan kansallispuistossa nyanzankiitäjäparvet asettuvat mielellään korkeille kallioille.

Kiitäjien lisäksi paikallisilla jokirannoilla elää valko-otsamehiläissyöjiä (Merops bullockoides). Ne ovat näyttäviä lintuja, joilla on myös hyvin kiinnostava ja monimutkainen sosiaalinen rakenne. Pesät tehdään pehmeään maahan, tavallisesti jokien penkereille. Nämä mehiläissyöjät elävät suurissa, satojen yksilöiden yhdyskunnissa, jotka jakautuvat perheryhmiin. Nuoret linnut auttavat pesiviä pareja. Arvioiden mukaan jopa puolet nuorista pesimättömistä yksilöistä toimii pesivien parien apulaisina ja osallistuu poikasten kasvattamiseen. Jos jatkat ylemmäs ja tutkit Ngurdoton tulivuorikraatteria, sen soiden vesillä voi nähdä komeita satulahaikaroita (Ephippiorhynchus senegalensis). Nämä sirot linnut ovat haikaroista suurimpia. Kraatterin pohjalla ne tuntevat olonsa turvalliseksi ja pesivät rauhassa.

Meru-tulivuorelle voi myös nousta erillisellä vaellusmatkalla, kansallispuiston rangerin saattamana ja reitin lodgeissa yöpyen. Saman voi tehdä naapurissa sijaitsevalla Kilimanjarolla, jossa valittavana on useita reittejä sademetsän ja afroalpiinisen vyöhykkeen halki. Näilläkin alueilla elää monia kiehtovia lintulajeja.

Kilimanjaron kansallispuisto

Afrikan korkeimpana kohtana Kilimanjaro houkuttelee paljon matkustajia, jotka haluavat nousta sen päähuipulle. Joka päivä ihmisiä lähtee kohti Uhuru Peakia, joka sijaitsee 5 895 metrin korkeudessa merenpinnasta. Usean päivän nousun aikana vaeltajat voivat tarkkailla monenlaisia lintuja. Vaikka pysyviä villieläinten elinympäristöjä ei uskota olevan yli 5 000 metrin korkeudessa, kuuluisalla afrikkalaisella vuorella elää lintuja kaikilla korkeuksilla.

Valkoniskakorppien (Corvus albicollis) tiedetään pesivän Kilimanjarolla jopa 5 800 metrin korkeudessa. Näitä lintuja näkee usein liitämässä vuoren yllä, korkealla pilvien yläpuolella. Korkeammalle noustessaan korpit etsivät saalista tai yksinkertaisesti ihmisten leireihin jättämää ruokaa.

Valkoniskakorppi on kaikkiruokainen. Sen ravintoon kuuluvat hyönteiset, liskot, pienet linnut ja lintujen munat. Kallioilla näkee usein rikottujen kilpikonnankuorien osia. Korppi voi napata kilpikonnan, nostaa sen korkealle ilmaan ja pudottaa alas, jolloin se pääsee käsiksi lihaan kilpikonnan murskauduttua putouksessa. Valkoniskakorpit tunnetaan myös siitä, että ne partioivat autoteiden varsilla ja odottavat, että epäonninen eläin juoksee tien yli ja jää auton alle. Valkoniskakorppi on haaskansyöjä, ja se ilmestyy paikalle heti onnettomuuden sattuessa.

Korppien lisäksi Kilimanjaro yhdistetään usein sellaisiin lintuihin kuin Kilimanjaron silmälasikerttu (Zosterops eurycricotus), jonka nimi viittaa sen kotipaikkaan – Tansanian korkeimpaan vuoreen – sekä abessinianrastaaseen (Turdus abyssinicus), jota tavataan vuoren korkeiden alueiden metsissä. Molemmat lajit esiintyvät Kilimanjarolla ja ovat sen linnuston huomionarvoisia edustajia. 

Kruunukotka (Stephanoaetus coronatus) ja partakorppikotka (Gypaetus barbatus) kuuluvat alueen kiehtovimpiin petolintuihin. Molemmat on luokiteltu silmälläpidettäviksi.

Kotkat saalistavat apinoita, tamaaneja, oravia ja suuria lintuja, mutta niiden ravinto ei rajoitu näihin eläimiin. Suurin kirjattu kruunukotkan saalis on melko suuri puska-antilooppi, joka painoi noin 30 kilogrammaa. Saaliin tappamisessa kotka luottaa voimakkaisiin kynsiinsä ja nokkaansa.

Partakorppikotkat sen sijaan ovat enimmäkseen haaskansyöjiä. Suurin osa niiden ravinnosta koostuu eläinten luista, joita ne pudottavat suuresta korkeudesta murskatakseen ne pieniksi paloiksi. Nämä linnut ovat sinnikkäitä tavoitteessaan ja voivat nousta ilmaan 30 tai jopa 40 kertaa pudottaakseen luun ja hajottaakseen sen riittävän pieniksi paloiksi. Niiden erittäin happamat mahanesteet pystyvät sulattamaan luuta. Toisinaan ne nielevät jopa 18 senttimetrin pituisia kappaleita, mihin auttaa poikkeuksellisen leveä kita. Muut pedot jättävät luut usein koskematta ateriansa jälkeen, joten korppikotkat voivat vain partioida aluetta ja etsiä muiden eläinten juhlien tähteitä.

Partakorppikotkia on havaittu hämmästyttävissä korkeuksissa: esimerkiksi Himalajalla niitä on nähty jopa 7 800 metrin korkeudessa. Kun nouset Kilimanjarolle, kannattaa siis muistaa katsoa myös ylös.

Kilimanjaron kiinnostavimpiin lajeihin kuuluu pienin kaikista kottaraisista, myös erittäin uhanalaiseksi luokiteltu abbotinkottarainen (Arizelopsar femoralis/Poeoptera femoralis). Lisäksi maininnan ansaitsevat nummitasku (Pinarochroa sordida) ja tulitupsumedestäjä (Nectarinia johnstoni). Kottaraista voi nähdä Kilimanjaron etelä- ja länsirinteiden metsissä, kun taas 2 jälkimmäistä lajia elää alpiinisella vyöhykkeellä yli 3 000 metrin korkeudessa. Siellä kasvaa myös vaikuttavia kasveja, kuten Erica excelsa, Lobelia deckenii ja Dendrosenecio kilimanjari – Kilimanjaron endeemisiä kasveja.

Medestäjiä on Kilimanjarolla peräti 13 lajia. Medestäjät muistuttavat jonkin verran läntisen pallonpuoliskon kuuluisia kolibreja. Ne ovat hyvin samankaltaisia ulkonäöltään, elintavoiltaan ja monilta käyttäytymispiirteiltään, mutta medestäjät ovat hieman kolibreja suurempia. Ne käyttävät ravinnokseen mettä, jota varten niillä on pitkä alaspäin kaartuva nokka. Ne lepattavat nopeasti ja voivat pysyä pitkään paikallaan kukan edessä syöden lennosta. Afrikan ekosysteemeissä näillä kirkkailla, metallinhohtoisilla linnuilla on tärkeä rooli pölyttäjinä. Medestäjiä on yhteensä 146 lajia. Kiinnostavaa on, että Tansaniassa elää 51 lajia, joista 5 on maan endeemisiä lajeja. Itäkaulusmedestäjää (Cinnyris mediocris) ei kuitenkaan voi pitää täysin Kilimanjaron endeemisenä lajina, vaikka sen nimi joissakin kielissä, kuten ranskassa, espanjassa ja venäjässä, sisältää sanan “Kilimanjaro”. Laji elää nimittäin myös naapurimaassa Keniassa.

Kaiken kaikkiaan Kilimanjarolla ja sen ympäristössä voidaan havaita 130–300 lintulajia – eri lähteiden tiedot vaihtelevat. Lisäksi lintuharrastajat rajoittuvat usein samannimisen kansallispuiston alueelle tai jopa vain virallisille Kilimanjaron nousureiteille. Linnut liikkuvat paljon vapaammin, ja lähialueet ovat luonnollisesti yhteydessä kansallispuistoon. Ornitologit tutkivat mieluiten laajempia alueita.

Longido

Kilimanjaron itäpuolella ja Merun pohjoispuolella levittäytyy laaja kuiva alue. Se on enimmäkseen tasaista maata, jonka ylle nousee yksittäisiä kukkuloita. Alue on yksi harvoista Tansanian tärkeistä lintualueista, joilla asuu ihmisiä. Suurin osa näistä maista on masaiyhteisöjen karjalaitumia tai viljelysmaata. Täällä voidaan tavata noin 400–500 lintulajia.

Vyöhyke on tärkeä muuttokäytävä linnuille. Aiemmin Longidon poikki kulki myös suuria eläimiä matkalla Kenian Amboselista Tansanian Kilimanjaron ja Arushan kansallispuistoihin, mutta nykyisin niitä havaitaan yhä harvemmin. Meru-vuoren ja Kilimanjaron välillä monet lintulajit, erityisesti haikarat ja petolinnut, muuttavat edelleen aktiivisesti tämän alueen kautta.

Alueella näkee runsaasti lintuja, kuten arosuohaukkoja (Circus macrourus), pikkutuulihaukkoja (Falco naumanni), pikkukotkia (Hieraaetus pennatus), arokotkia (Aquila nipalensis), pikkukiljukotkia (Clanga pomarina) ja hiirihaukkoja (Buteo buteo). Useimmat niistä ovat palearktisia muuttajia: ne elävät pysyvästi Euroopassa ja Aasiassa Himalajan pohjoispuolella ja toisinaan Pohjois-Afrikassa, mutta siirtyvät talveksi Saharan eteläpuolisille alueille.

Lounais-Longidon akaasiametsissä elää monipuolinen linnusto, ja monia lajeista pidetään Tansaniassa epätavallisina. Niihin kuuluvat esimerkiksi valkopäähiirilintu (Colius leucocephalus), ruskeaselkäinen hunajalintu (Prodotiscus regulus), hiirenharmaa pussitiainen (Anthoscopus musculus), pohjankrombekki (Sylvietta brachyura) ja savannikirvinen (Anthus caffer). Tunnistettavin niistä on tietenkin hiirilintu, jonka erottaa helposti pään valkoisesta töyhdöstä. Se viihtyy piikkipensaikoissa. Sen suurta herkkua näyttää olevan kukkiva akaasia, jonka kukkia ja nuppuja lintu suosii muiden ravintokohteiden sijaan.

Alueella on nähty myös valkokurkkusatakieliä (Irania gutturalis), koritrappeja (Ardeotis kori) ja sihteerilintuja (Sagittarius serpentarius). Maineestaan ja näennäisestä tunnettuudestaan huolimatta sihteerilintu on uhanalainen laji. Laji sai tämän statuksen vuonna 2020, koska sen levinneisyysalue on supistunut nopeasti. Sihteerilinnun elinaluekartta näyttää laajoja alueita lähes koko Saharan eteläpuolisen mantereen poikki, Kongon suistoa ja Afrikan länsirannikkoa lukuun ottamatta. Todellisuudessa näiden lintujen tiheys koko levinneisyysalueella on hyvin alhainen.

Tämä johtuu ennen kaikkea vähittäisestä kaupungistumisesta ja aktiivisesta maanviljelystä. Sihteerilinnut suosivat laajoja avoimia elinympäristöjä, mutta jopa kansallispuistoissa korkean kasvillisuuden määrä lisääntyy, mikä kaventaa lajin elinaluetta. Elinympäristöjä heikentävät myös ylilaidunnus, laidunmaiden polttaminen ja kaupallisen rakentamisen laajeneminen. Sihteerilintujen määräksi arvioidaan nykyisin vain 6 700–67 000 yksilöä, ja kanta vähenee edelleen.
Beesleynkiuru (Chersomanes beesleyi), jota pidettiin aiemmin kannuskiurun alalajina, on äärimmäisen uhanalainen. Longidon alueella arvioidaan olevan jäljellä vain noin 150 yksilöä. Longido on yksi harvoista paikoista, joissa näitä lintuja voi yhä havaita. Alueella tavattavia muita lajeja ovat savannituulihaukka (Falco rupicoloides), somalianlyhytvarvaskiuru (Alaudala somalica) ja lyhytpyrstökiuru (Spizocorys fremantlii).

Pohjois-Pare-vuoret

35 kilometriä Kilimanjarosta kaakkoon sijaitsevat Pare-vuoret, tarkemmin niiden pohjoinen osa. Ne kuuluvat niin sanottuihin Itäisen kaaren vuoriin, ikivanhaan vuoristojärjestelmään, jota peittivät miljoonien vuosien ajan Länsi-Afrikan metsiä muistuttavat metsät. Viimeisten 100 vuoden aikana ihmiset ovat hakanneet yli 70 prosenttia Itäisen kaaren vuorten metsistä, mikä on heikentänyt merkittävästi paikallista biodiversiteettiä. Pare-vuoret eivät ole poikkeus.

Pohjoisten Pare-vuorten linnustoa pidetään niukkana. Puita on jäljellä liian vähän ja maatiloja on samaan aikaan liikaa; metsäalueet ovat pieniä ja erillään toisistaan. Ihmistoiminnan lisäksi myös naapurissa sijaitsevan Kilimanjaro-tulivuoren purkaukset ovat saattaneet vaurioittaa eläimistöä. Siksi käsittelemme tätä kohdetta vain hyvin lyhyesti. Alueella on havaittu hieman yli 50 lintulajia.

Pohjois-Paressa kiinnostavia lintulajeja ovat ovambovarpushaukka (Accipiter ovampensis), kyläpöllönen (Otus scops) ja kalpeahunajaopas (Indicator meliphilus). Kaikki nämä lajit ovat melko harvinaisia, ja niiden löytäminen vuoristometsistä on lintuharrastajalle hieno havainto.

Utelias linturetkeilijä haluaa mahdollisuuksien mukaan jatkaa etelämmäs ja tutkia myös eteläisiä Pare-vuoria sekä Usambara-vuoria, sillä Itä-Usambaran vuoret kuuluvat niihin maailman paikkoihin, joissa luonto on synnyttänyt paljon kasveja ja eläimiä, joita ei tavata missään muualla. Amani Nature Reserve on hyvä esimerkki suojelualueesta, jossa kannattaa vierailla.

Haluatko tietää lisää Tansanian matkoista?

Ota yhteyttä tiimiimme. Tunnemme Tansanian tärkeimmät kohteet omakohtaisesti. Kilimanjaron alueella työskentelevät matka-asiantuntijamme jakavat mielellään vinkkejä ja auttavat matkasi suunnittelussa.

Lisää kiinnostavia artikkeleita