Lintujen tarkkailu Selousissa, Nyereressä, Mikumissa, Udzungwa-vuorilla ja muualla

Jos suunnittelet linturetkeä Tansanian syvemmälle sisämaahan, pois suosituimmilta reiteiltä, lupaavimmat alueet kannattaa kartoittaa huolellisesti. Niillä elää kiinnostavia ja harvinaisia lintulajeja. Tässä artikkelissa käsittelemme tunnettuja suojelualueita ja kansallispuistoja: Selousia, Nyerereä, Mikumia ja Udzungwa-vuoria. Mukana ovat myös lähialueet, kuten Udzungwan ne osat, jotka eivät kuulu kansallispuistoon mutta kiinnostavat lintuharrastajia ja ornitologeja. Mainitsemme myös viereisen Kilomberon laakson, jonka tunnetuksi ovat tehneet 2 alueelta löydettyä heinäkerttulajia. Ne on kuvattu ja tunnistettu erillisiksi lajeiksi vasta hiljattain.

Jos kiinnostuksesi kohdistuu lännessä sijaitseville Usangun tasangoille, Ruahan kansallispuistoon, Kitulon ylängölle ja Ison hautavajoaman eteläisimpiin vuorimuodostelmiin, suosittelemme tutustumaan näiden alueiden lintujen tarkkailua käsittelevään artikkeliin. Selousin itäpuolelle linturetkeä suunnitteleville olemme koonneet myös valikoiman Tansanian itäisimmistä kohteista: Dar es Salaamin ympäristöstä, mukaan lukien Sansibarin saari, sekä eteläisistä metsäalueista sekä mannermaan rannikolla että Mafia-saarella.

Tässä artikkelissa tarkastelemme useita Tansanian kiinnostavia lintukohteita: Selousin riistansuojelualuetta, Mikumin kansallispuistoa, Kilomberon laaksoa, Udzungwa-vuoria ja samannimistä kansallispuistoa sekä Rubeho-vuoria.

Selousin riistansuojelualue

Ison hautavajoaman kaakkoispuolella levittäytyy laaja alue, jolla sijaitsee useita Tansanian suurimpia luonnonkohteita: maan suurin kansallispuisto Nyerere, suurin riistansuojelualue Selous ja pisin joki Rufiji. Rufijin suistoalueella on yksi maailman suurimmista mangrovemetsistä. Tällainen luonnon monimuotoisuus näkyy luonnollisesti myös linnustossa.

Monissa lähteissä Selous mainitaan valtavana, noin 50 000 km²:n metsästysalueena. Vuonna 2019 siitä erotettiin noin 30 000 km²:n alue, josta tuli Nyereren kansallispuisto. Muu osa jäi suojelualueeksi, jolla eläinkantoja säädellään valvotusti. Kun käytämme nimeä Selous, tarkoitamme tässä koko historiallisesti samannimisenä tunnettua aluetta. Tarkistuslistoja, kuten ebird.org-sivuston havaintoja, selatessa kannattaa huomioida myös Selousin pohjoissektorille merkityt lintukohteet.

Selousissa tavataan muun muassa madagaskarinhaikaraa (Ardeola idae), arosuohaukkaa (Circus macrourus) ja pikkutuulihaukkaa (Falco naumanni). Aluetta ei ole tutkittu yksityiskohtaisesti, joten osa havainnoista on vanhentuneita tai niitä on hyvin vähän. Siksi joidenkin lajien nykyistä esiintymistä ja tarkkoja kantoja ei pystytä vahvistamaan tällä alueella. Selousista on esimerkiksi raportoitu ruisrääkän (Crex crex) esiintymistä sekä uhanalaisiin lajeihin kuuluvia basrankerttusia (Acrocephalus griseldis). Basrankerttuset suosivat matalan veden kasvustoja, erityisesti ruovikoita. Tiedon vähyyden vuoksi on mahdollista, että laji on alueella yleisempi kuin nykyisin tiedetään.

Tansanian kotoperäinen kilomberonkutoja (Ploceus burnieri) on lintuharrastajille erityisen kiinnostava laji. Sen tyypillistä elinympäristöä ovat Kilomberojoen, joka tunnetaan myös Ulanga-jokena, ympäristön suot. Joki on yksi Rufijin sivujoista. Lajia on havaittu myös kausittain tulvivilla niityillä Ifakaran kaupungin lähellä. Kutoja pesii yhdyskunnissa, joissa voi olla jopa 30 pesää, mutta myös yksittäisiä lintuja tavataan. Valitettavasti tämä kotoperäinen laji on luokiteltu uhanalaiseksi.

Kiinnostavista vesilinnuista maininnan ansaitsevat valkoselkäyöhaikara (Gorsachius leuconotus), satulanokkahaikara (Ephippiorhynchus senegalensis), afrikanrakonokka (Rynchops flavirostris), joka kalastaa mieluiten öisin, sekä pelinkalapöllö (Scotopelia peli), joka saalistaa kaloja ja jopa krokotiilinpoikasia. Näitä pöllöjä kannattaa etsiä jokien läheltä. Ne pesivät puissa 3–12 metrin korkeudella, tavallisesti enintään 50 metrin päässä joesta. Pelinkalapöllöt ovat kookkaita, 50–60 senttimetrin pituisia lintuja, ja valitsevat toisinaan suurta saalista: sammakoista ja ravuista aina 2 kilon kaloihin ja niilinkrokotiilin poikasiin. Ne ovat aktiivisimmillaan yöllä. Saalistuksen aikana niitä voi nähdä istumassa kannoilla ja veden ylle kaartuvilla oksilla. Lintuharrastajan kannalta hyvä uutinen on, että joskus näitä pöllöjä nähdään saalistamassa myös päivällä.

Selousissa tavattaviin muihin lajeihin kuuluvat afrikanpitta (Pitta angolensis), pikkusiemensärkijä (Pyrenestes minor) ja kalliopääskykahlaaja (Glareola nuchalis). Kaksi jälkimmäistä lajia havaitaan Luhomberojoen Siguri-putousten lähellä. Selousista ei valitettavasti ole täydellistä lajiluetteloa. Nyereren kansallispuiston hallinnon mukaan Tansanian suurimmassa kansallispuistossa tavataan vähintään 450 lintulajia.

Mikumin kansallispuisto

Toinen kansallispuisto, Mikumi, rajautuu Nyereren kansallispuistoon luoteessa. Alle 300 kilometrin päässä Dar es Salaamista sijaitseva puisto on Darista Tansanian halki Sambiaan kulkevan tien varrella. Se houkuttelee paljon matkailijoita, minkä vuoksi sitä verrataan usein pohjoisen kuuluisaan Serengetiin. Mikumiin pääsee helposti ja nopeasti, ja tie kulkee puiston halki. Alueelta on kirjattu niin paljon lintulajeja, että Mikumi kuuluu ebird.org-sivustolla Tansanian 10 tärkeimmän lintukohteen joukkoon. Yhteensä täällä tavataan yli 500 lintulajia.

Harvinaisista ja erikoisista lajeista kannattaa mainita puiston rajametsissä elävä punakurkkukäenpiika (Jynx ruficollis), Ulugurun siniselkämedestäjä (Anthreptes neglectus) sekä aggressiivinen ja peloton neliöpyrstödrongo (Dicrurus ludwigii).

Mikumissa elävät myös kalpenokkasarvinokka (Lophoceros pallidirostris), harmaasarvinokka (Lophoceros nasutus), dickinsonintuulihaukka (Falco dickinsoni) ja harmaatuulihaukka (Falco ardosiaceus). Molempia tuulihaukkoja havaitaan usein metsissä, joissa kasvaa palmuja. Dickinsonintuulihaukat etsivät pesäpaikoikseen kuolleita palmuja tai onttoja apinanleipäpuita. Niiden tiedetään ilmestyvän paikalle ruohikkopalojen aikaan ja saalistavan tulen alta pakenevia suuria hyönteisiä ja jyrsijöitä. Harmaatuulihaukat istuvat mielellään sähköpylväillä, johdoilla ja avoimilla oksilla. Ne saalistavat lepakoita ja lintuja, mutta syövät myös palmunpähkinöitä, mikä tekee niistä yhden harvoista kasviravintoa käyttävistä petolinnuista.

Mkatajoen vesien lisäksi Mikumin tulvatasangolla on pysyviä soita, jotka houkuttelevat madagaskarinhaikaraa (Ardeola idae). Yleisesti nämä suot tarjoavat levähdyspaikan monille pohjoiseen muuttaville linnuille. Kansallispuistossa on havaittu myös ruisrääkkää (Crex crex) ja pikkutuulihaukkaa (Falco naumanni).

Tansanian kotoperäisistä lajeista Mikumissa elävät naamiokaijanen (Agapornis personatus), valkopyrstöheinäkerttu Tutkijat kuvasivat tämän lajin yhdessä Cisticola bakerorum -lajin kanssa vasta vuonna 2021, vaikka näytteitä löydettiin jo 1960-luvulla Tansanian Kilomberojoen tulvatasangolta. Museonäytteitä säilytettiin kokoelmissa, mutta niiden luokittelua ei yritetty, koska höyhenpuvun väritys oli poikkeava. Laji suosii tulvivia ruovikoita, ja sen kotoperäinen alue on Kilomberon suot Morogorossa, Tansanian keskiosassa. Serengetistä on kuitenkin tehty havainto, joka vahvistaisi lajin löytymisen Pohjois-Tansaniasta. Suosittelemme suhtautumaan tietoon varovaisesti ja olemaan Serengetissä erityisen tarkka monien heinäkerttulajien tunnistamisessa. Valkopyrstöheinäkertun levinneisyysalueen laajenemisen vahvistaminen olisi ornitologialle tärkeä tieto. (Cisticola anderseni), kilomberonkutoja (Ploceus burnieri), tansanianpunanokkasarvinokka (Tockus ruahae) sekä Ulugurun viherbulbuli (Arizelocichla neumanni) ja kilomberonheinäkerttu (Cisticola bakerorum). Jälkimmäinen on nimetty Éric Burnierin mukaan; hän tunnisti lajin ensimmäisenä uudeksi, vaikka se kuvattiin virallisesti vasta vuonna 2021. Kilomberonheinäkerttu on luokiteltu vaarantuneeksi. Laji suosii Kilomberojoen tulvatasangon soita ja elää tulvissa ruovikoissa.

Kilomberon laakso

Selousin luoteispuolella sijaitsee Kilomberojoen laakso. Se ulottuu Udzungwa-vuorille, ja etelässä sitä rajaa Mahengen vuorijono. Molemmat vuoristot ovat Ison hautavajoaman eteläisimpiä osia. Tansaniassa hautavajoama alkaa maan pohjoisosasta Pare- ja Usambara-vuorilta. Joen leveys riippuu vuodenajasta ja alueen sademäärästä. Kuivakaudella kesäkuusta marraskuuhun joki on Ifakaran kaupungin lähellä vain noin 100 metriä leveä. Sadekaudella joulukuusta toukokuuhun tulvavedet leviävät 6 kilometrin alueelle ja peittävät laajoja niittyjä. Juuri tämä houkuttelee lintuja alueelle. Avointen alueiden lisäksi laaksossa on myös metsiä.

Alue kiinnostaa ennen kaikkea paikallisten kotoperäisten lajien vuoksi. Näitä ovat kilomberonkutoja (Ploceus burnieri), valkopyrstöheinäkerttu (Cisticola anderseni) ja kilomberonheinäkerttu (Cisticola bakerorum). Selousin suojelualueen ohella Kilomberon laakso on tärkeä elinalue madagaskarinhaikaralle (Ardeola idae).

Paikallisissa metsissä voi havaita stierlingintikan (Dendropicos stierlingi). Alueen metsäreservaatit ovat myös monien vuoristolajien talvehtimisalueita kylmän kauden aikana. Joki houkuttelee myös afrikanrakonokkaa (Rynchops flavirostris) ja afrikanrakonokkahaikaraa (Anastomus lamelligerus). Rantametsissä elävät puolikaulaskalastaja (Alcedo semitorquata), afrikanräpyläjalka (Podica senegalensis), afrikanmustasorsa (Anas sparsa), valkoselkäyöhaikara (Gorsachius leuconotus) ja pelinkalapöllö (Scotopelia peli). Läheisyyden ja luonnollisten esteiden puuttumisen vuoksi laakson lajisto limittyy monin tavoin Selousin lajiston kanssa.

Ruovikoissa tavataan ruokokerttusta (Acrocephalus schoenobaenus). Kilomberon laakson uskotaan olevan koko Itä-Afrikan ainoa kuparipyrstökukaalin (Centropus cupreicaudus) esiintymisalue. Myös afrikanhelttahyyppää (Vanellus senegallus) tavataan täällä. Lajin tunnistaa helposti pitkistä keltaisista jaloista, keltaisesta nokasta ja suurista kasvojen helttoista. Harmaaperäpääskyjä (Pseudhirundo griseopyga) nähdään usein ilmassa.

Lintuhavaintosivusto ebird.orgissa Ifakaran kaupungin eteläpuolella sijaitseva Kilomberon suo -kohde sisältää yli 250 lintulajia.

Udzungwa-vuoret

Uzungwa-vuorilla tarkoitetaan tässä hajanaisten metsäalueiden ryhmää, joka ei kuulu samannimiseen kansallispuistoon. Uzungwa-vuoret muodostavat Isoon hautavajoamaan kuuluvien vuorijonojen eteläisimmän, tarkemmin lounaisimman osan. Alun perin vuoria peittivät tiheät metsät, mutta nykyisin metsät ovat voimakkaasti harventuneet ja muuttuneet laidun- ja viljelymaaksi. Jäljellä olevissa metsissä elää edelleen runsaasti lintuja, minkä vuoksi ne kiinnostavat lintuharrastajia. Tärkeimpiä suojeltuja metsäalueita ovat West Kilombero, Kisinga-Rugaro ja Udzungwa Scarp.

Uzungwan metsissä tavataan monia lajeja, kuten bertraminkutojaa (Ploceus bertrandi), punalakkimetsäkerttusta (Artisornis metopias), mustaohjasheinäkerttua (Cisticola nigriloris), täpläkurkkua (Modulatrix stictigula), oliivikylkimaapunarintaa (Cossypha anomala), sharpenakalatia (Sheppardia sharpei), valkorinta-alethea (Chamaetylas fuelleborni), täpläkurkkurastasta (Arcanator orostruthus) ja niukkakiitäjää (Schoutedenapus myoptilus). Udzungwan metsäreservaateissa kaikkien näiden lajien kannat ovat poikkeuksellisen suuria verrattuna vastaavien alueiden tavanomaisiin tiheyksiin. Siksi niitä on täällä helpompi nähdä kuin monessa muussa paikassa.

Näiden vuorten metsäalueista tai kansallispuistosta ei valitettavasti ole täydellisiä lajiluetteloita. Kansallispuisto kuuluu silti Tansanian parhaisiin lintukohteisiin.

Udzungwa Mountainsin kansallispuisto

Kansallispuisto levittäytyy vuorijonoille, joita peittävät miombometsät, sademetsät ja vuoristometsät. Lisäksi alueella on avoimia aroja. Puiston korkeus vaihtelee 250 metristä 2 576 metriin merenpinnan yläpuolella. Kallioisilta vuorilta laskee useita vesiputouksia, jotka muodostavat luonnonaltaita porrastuneisiin uomiin. Alueella on paljon kotoperäisiä lajeja sekä kasveissa että eläimissä. Esimerkiksi noin neljännes kaikista paikallisista kasveista on kotoperäisiä. Udzungwaa pidetään Tansanian toiseksi monimuotoisimpana kansallispuistona. Udzungwan kansallispuistossa on kirjattu yli 350 lintulajia.

Paikalliset kotoperäiset lajit herättävät eniten kiinnostusta. Aloitetaan udzungwanmetsäpeltopyystä (Xenoperdix udzungwensis). Se kuuluu Phasianidae -heimoon, ja sillä on keltaiset jalat ja punainen nokka. Laji löydettiin vuonna 1991. Huomion kiinnittivät juuri sen erikoiset jalat: tarinan mukaan leirissä valmistettiin keittoa, ja linnun jalat pilkistivät padasta. Kukaan paikalla olleista ei pystynyt tunnistamaan niitä. Tämä vaikutti oudolta ja herätti kiinnostuksen lintuun, mikä johti lajin löytymiseen. Sen lähimpinä sukulaisina pidetään Aasian vuoristopyitä. Joidenkin arvioiden mukaan lajit voivat polveutua yhteisestä esi-isästä, jonka jälkeläiset eriytyivät hyödyntäessään Afrikan ja Aasian välistä aiempaa metsäkäytävää Arabian niemimaalla.

Kansallispuiston muihin Tansanian kotoperäisiin lajeihin kuuluvat tansanianpunanokkasarvinokka (Tockus ruahae), tummahelttasieppo (Batis crypta), valkopyrstöheinäkerttu (Cisticola anderseni), kilomberonheinäkerttu (Cisticola bakerorum), keltakurkkubulbuli (Arizelocichla chlorigula), iringanakalat (Sheppardia lowei), juovavihermedestäjä (Anthreptes rubritorques), moreaunmedestäjä (Cinnyris moreaui) ja ruostesiipimedestäjä (Cinnyris rufipennis), usambarankutoja (Ploceus nicolli) sekä kipengerensiemensyöjä (Crithagra melanochroa). Valitettavasti kaikki 3 Udzungwassa elävää kotoperäistä medestäjälajia ovat uhanalaisia.

Juovakäärmekotka (Circaetus fasciolatus) on nähty matalassa metsässä vuorten juurella, ja swynnertoninpunarintaa (Swynnertonia swynnertoni) on havaittu syvemmällä metsässä. Valkosiipiapalis (Apalis chariessa) on harvinainen mutta edelleen mahdollinen näky metsässä. Metsän aluskasvillisuudessa elää winifredinkerttunen (Scepomycter winifredae), jota pidetään Tansanian vuoristometsien kotoperäisenä lajina. Useammin sitä havaitaan Uluguru-vuorilla, ja kanta esiintyy myös Rubeho-Ukagurussa. Winifredinkerttusen kohtaaminen Udzungwa-vuorilla olisi huomattavan onnekas havainto.

Usambaranhuuhkajan (Bubo vosseleri) esiintyminen kansallispuistossa on varsin todennäköistä. Tutkijoiden keskuudessa jatkuu keskustelu siitä, onko se oma lajinsa vai fraserinhuuhkajan (Ketupa poensis) alalaji. Lajista käytetään eri luokituksia. Jos sitä pidetään edelleen fraserinhuuhkajan alalajina, sen tieteellinen nimi on Bubo poensis vosseleri.

Surisevaa heinäkerttua (Cisticola njombe) ja sinipääskyä (Hirundo atrocaerulea) voi pitää täällä kiinnostavina harvinaisuuksina. Tieteellisiin kiistoihin ja kotoperäisiin lajeihin palaten voidaan todeta, että lintuharrastajat ovat havainneet Udzungwa-vuorilla tuhkanharmaata kottaraista (Lamprotornis unicolor), jota kaikki ornitologit eivät luokittele Tansanian kotoperäiseksi lajiksi. Myös naamiokaijanen (Agapornis personatus) voi esiintyä alueella.

Rubeho-vuoret

Udzungwan pohjoispuolella sijaitsee Rubehon vuorijono, ja alueita erottaa Ruaha-joki. Idässä nämä vuoret liittyvät Mikumin kansallispuistoon, joka kuuluu lintujen tarkkailun tärkeimpiin kohteisiin siellä elävän runsaan lajikirjon vuoksi. Rubejo-vuorten tärkeimpiä lintukohteita ovat 3 metsäreservaattia, jotka sijaitsevat enintään 2 500 metrin korkeudessa.

Kiinnostavaa on, että oranssimaasamirastas (Geokichla gurneyi) ja punalakkipunarastas (Cossypha natalensis) jakavat täällä saman alueen, vaikka ensin mainittua pidetään vuoristolintuna ja jälkimmäinen asettuu mieluummin matalammille korkeuksille.

Joen lähellä voi havaita afrikanmustasorsan (Anas sparsa), valkoselkäyöhaikaran (Gorsachius leuconotus) ja afrikanräpyläjalan (Podica senegalensis). Alankometsissä voi kohdata kretschmerinpitkänokan (Macrosphenus kretschmeri). Täällä elää myös kaunis miombokivikkorastas (Monticola angolensis).

Rubehon metsissä elävät tuhkasieppo (Muscicapa caerulescens), juovapyrstötrogoni (Apaloderma vittatum), niukkakiitäjä (Schoutedenapus myoptilus) ja pilkkuluhtakana (Sarothrura elegans). Medestäjistä Rubeho-vuorilla on havaittu idänkaksikaulusmedestäjää (Cinnyris mediocris) ja moreaunmedestäjää (Cinnyris moreaui).

Toisesta paikallisesta linnusta, uhebenlepinkäisestä (Lanius marwitzi), kerrotaan kiinnostava tarina. Tällä tieteellisellä nimellä se tunnetaan Tansanian kotoperäisenä lajina, joka elää useilla yli 1 500 metrin korkeudessa sijaitsevilla vuorialueilla. Lajin taksonomia on kuitenkin epäselvä. Osa ornitologeista luokittelee sen etelänlepinkäisen (Lanius collaris) alalajiksi. Useimmissa luokituksissa se löytyy tämän lajin alta. Luonnossa lintu on helpointa löytää istumasta pensailla tai puiden oksilla 1–10 metrin korkeudella maanpinnasta.

Tämä oli tiivis katsaus kohteisiin, jotka muodostavat Selousin ekosysteemin, sekä läheisiin vuorijonoihin, joiden ytimessä on Udzungwan vuoristo. Vuorten toisella puolella avautuvat Ruahan kansallispuiston ja Usangun tasangon laajat alueet. Lue kaikista muista Tansanian kiinnostavista lintukohteista koosteartikkelistamme "Tansania. 10 parasta lintukohdetta".

Haluatko tietää lisää Tansanian matkoista?

Ota yhteyttä tiimiimme. Tunnemme Tansanian tärkeimmät kohteet omakohtaisesti. Kilimanjaron alueella työskentelevät matka-asiantuntijamme jakavat mielellään vinkkejä ja auttavat matkasi suunnittelussa.

Lisää kiinnostavia artikkeleita