Linturetkeily Serengetissä, Ngorongorossa, Natronjärvellä ja pohjoisilla järvillä

Tansania tunnetaan poikkeuksellisen monipuolisesta linnustostaan. Maailmassa on eri lähteiden mukaan lähes 11 000 lintulajia, ja pelkästään Tansaniassa niitä on noin 1 100 – noin 10 % maailman lintulajistosta. Maa on linturetkeilijälle erityisen kiinnostava.

Tansaniaan tutustuessa kannattaa aloittaa pohjoisosan tunnetuimmista kansallispuistoista, jotka sijaitsevat lähellä Arushan kaupunkia, maan matkailun keskusta. Täällä ovat parhaat puitteet, toimivimmat matkaohjelmat, mukavimmat hotellit ja myös eniten kirjattuja havaintoja – osin siksi, että alueella liikkuu paljon matkustajia, myös lintuharrastajia. Kun tarkastelee Tansanian 10 tärkeintä linturetkeilykohdetta, suurin osa niistä on Pohjois-Tansanian kansallispuistoja ja suojelualueita, joissa kussakin on kirjattu 500–600 lajia.

Serengetin kansallispuisto

Serengeti on Itä-Afrikan suojeltujen luontoalueiden ydin. Puisto levittäytyy keskisen ylängön avarille tasangoille Afrikan suurimman järven, Victorianjärven, ja Itä-Afrikan hautavajoaman väliin. Tasankoja halkovat lännestä itään suuret joet: Mbalageti, haarautuva Grumeti ja aivan pohjoisessa Mara. Täällä tapahtuu legendaarinen suuri eläinvaellus, miljoonien antilooppien ja seeprojen kiertävä vaellusliike, joka on sekä biologisesti vaikuttava että maisemallisesti poikkeuksellinen ilmiö.

Tarkka havainnoija voi löytää alueelta 600–700 lintulajia. Missään muualla Tansaniassa tai naapurimaa Keniassa näin montaa lajia ei tavata samalla alueella. Afrikassa Serengetin kanssa pystyy kilpailemaan lähinnä Ugandan Queen Elizabethin kansallispuisto. Serengetin etuna on kuitenkin sen ympärillä levittäytyvä, lajistoltaan rikas suojelualueiden verkosto, joka avaa vielä lisää mahdollisuuksia lintujen tarkkailuun.

Alueella nähdään useita kymmeniä petolintulajeja, kuten afrikanmerikotkia (Haliaeetus vocifer). Ne saalistavat kaloja, iibiksiä, haikaroita, flamingoja ja muita vesilintuja sekä jopa varaanien ja krokotiilien poikasia. Myös sotakotkia (Polemaetus bellicosus) tavataan. Niiden saaliiksi päätyy jäniksiä, tamaanieläimiä, apinoita, sakaaleja sekä nuoria tai pienikokoisia antilooppeja – yhteensä yli 90 nisäkäslajia. Lisäksi Serengetissä elää strutseja, turakoja, go-away-birdejä, haikaroita ja kehrääjiä, papukaijoja ja kaijasia, härkälintuja, medestäjiä ja hyvin monia muita lintuja. Valitettavasti monille lajeille on annettu uhanalaisuusluokitus.

Noin neljännes kaikista lajeista on muuttolintuja, jotka saapuvat tänne muualta maailmasta. Siksi lintuharrastaja voi kohdata myös vanhoja tuttuja. Euroopasta tuttuja Serengetissä tavattavia lajeja ovat muun muassa pikkusirri (Calidris minuta) ja kattohaikara (Ciconia ciconia), jotka tulevat Afrikkaan viettämään Euroopan kylminä pidettyjä kuukausia.

Ehkä juuri kattohaikaroiden pitkä muuttoreitti synnytti kansantarinoita haikaroista, jotka tuovat lapsia jostakin kaukaa. Orjuuden aikana afrikkalaisten orjien lapsille kerrottiin, että valkoiset lapset tulivat haikaroiden tuomina ja mustat lapset haukkojen munista. Ihmisten ennakkoluulot ovat valitettavan vanha ilmiö. Tällaiset tarinat kertovat kuitenkin myös siitä, että ihmiset ymmärsivät lintujen muuttavan mantereelta toiselle. Erityisesti haikarat auttoivat tämän hahmottamisessa. Vuonna 1822 Saksasta löydettiin haikara, jonka kurkussa oli 75 cm:n afrikkalainen nuoli. Saksassa tällaisille haikaroille on jopa oma sanansa: pfeilstorch. Euroopassa on dokumentoitu yhteensä noin 25 tapausta, joissa haikara on löydetty nuolen lävistämänä.

Muita Serengetissä usein tavattavia muuttolintuja ovat Euroopasta ja Lounais-Aasiasta saapuva sininärhi (Coracias garrulus) sekä Euraasiasta lentävät haarapääsky (Hirundo rustica) ja tervapääsky (Apus apus). Monia kiinnostavat varmasti myös Afrikan omat lajit: helttahemppo (Creatophora cinerea), kypärähelmikana (Numida meleagris), marabu (Leptoptilos crumenifer), pikkuflamingo (Phoeniconaias minor), afrikanavonokka (Anastomus lamelligerus) ja monet muut näille hedelmällisille maille ominaiset linnut.

Serengetissä ei ole paikallisia endeemisiä lajeja, mutta alueella voi nähdä joitakin Tansanian endeemeinä pidettyjä lajeja. Näitä ovat harmaarintafrancoliini (Pternistis rufopictus), tansanianpunanokkatoko (Tockus ruahae), valkopystöinen cisticola (Cisticola anderseni)Tutkijat kuvasivat tämän lajin yhdessä Cisticola bakerorum -lajin kanssa vasta vuonna 2021, vaikka yksilöitä oli löydetty jo 1960-luvulla Tansanian Kilomberojoen tulvatasangolta. Museonäytteet säilyivät kokoelmissa, mutta niitä ei yritetty luokitella niiden erityisen höyhenpuvun värityksen vuoksi. Nämä linnut suosivat tulvivia ruovikoita, ja niiden endeeminen alue on Kilomberon suoalue Morogorossa Keski-Tansaniassa. Serengetistä on kuitenkin tehty havainto, joka vahvistaa lajin löytymisen Pohjois-Tansaniasta. Suosittelemme suhtautumaan tietoon varauksella ja kiinnittämään Serengetissä erityistä huomiota cisticola-lajien tunnistamiseen. Valkopyrstöisen cisticolan levinneisyysalueen laajenemisen varmistuminen olisi tärkeä tieto ornitologialle., kilimanjaronvalkosilmä (Zosterops eurycricotus), punapyrstökutoja (Histurgops ruficaudus), tansaniannaamio-kutoja (Ploceus reichardi) ja keltakauluskaijanen (Agapornis personatus). Joidenkin näiden lajien yksilöitä havaitaan toisinaan naapurimaissa rajojen lähellä, mutta ornitologisesti ne luokitellaan Tansanian endeemeiksi.

Serengetin länsipuolella sijaitsee Afrikan suurin järvi, Victorianjärvi, joka houkuttelee lintuja myös muualta mantereelta. Erityisen kiinnostava on järven länsiranta, mukaan lukien Minziron metsäsuojelualue. Myös Victorian etelärannan kohteet sopivat hyvin linturetkeilyyn, samoin saaret kuten Rubondo ja Saanane. Lisäksi alueella on paikkoja, jotka liittyvät Serengetiin ornitologisesti suoraan. Näihin kuuluu ainakin 3 lahtea Victorianjärven itärannalla. Alueilla kannattaa käydä vesilintujen takia. Ruovikot ja laajat vesialueet ovat Serengetin tasangoilla vähissä, mutta järven rannoilta näille linnuille sopivia ympäristöjä löytyy runsaasti.

Ngorongoron suojelualue

Erityinen suojelualue, Ngorongoron suojelualue, rajautuu Serengetiin idässä. Täällä 8 tulivuorta on muodostanut kraatterien kirjoman ylängön. Alueella on 4 yli 3 000 metrin korkeuteen nousevaa huippua sekä kosteikkoja, jotka houkuttelevat lintuja ja muuta eläimistöä. Tunnetuin vesialue on kraatterijärvi Magadi (Makati) 1 700 metrin korkeudessa. Järvellä elää flamingoja. Ngorongoron kraatterin pohja on täynnä villieläimiä: siellä uskotaan olevan Afrikan tihein nisäkäspetojen kanta, ja paikallinen leijonapopulaatio on erityisen suuri ja näyttävä.

Ngorongorossa voidaan nähdä yli 500 lintulajia. Vesilinnut, ennen kaikkea pikkuflamingot, asettuvat suojelualueen järville ja soille. Järvet houkuttelevat myös kapinsorsia (Anas capensis) ja afrikanruostesorsia (Oxyura maccoa), jotka ovat Itä-Afrikassa yhä harvinaisempia. Tämä koskee kraatterijärveä, Empakaita sekä Ndutu- (Lagaja) ja Masek-järviä. Alueella voi nähdä myös useita haikaralajeja sekä seudulle varsin epätavallisia afrikanluhtakanoja (Rallus caerulescens) ja valkoposkitiiroja (Chlidonias hybrida).

Lehmähaikaroita (Bubulcus ibis) tavataan täällä suurina määrinä. Näiden lintujen uskotaan poistavan punkkeja karjasta ja karkottavan kärpäsiä, mikä auttaa torjumaan tauteja kasvinsyöjälaumoissa. Siksi lehmähaikaroita arvostetaan kaikilla 5 asutulla mantereella. Kiinnostavaa on, että Tansanian maasait pitävät näitä lintuja merkkinä siitä, että on aika jättää vakiintunut asuinpaikka ja siirtyä uuteen. Kun he näkevät paljon haikaroita, he tulkitsevat sen merkiksi tulevasta kuivuudesta ja purkavat kotinsa viedäkseen karjan hedelmällisemmille maille.

Matalien heinien peittämiä Ngorongoron tasankoja pidetään tärkeänä elinympäristönä kaikille Itä-Afrikassa eläville 7 korppikotkalajille. Näitä ovat afrikanhanhikorppikotka (Gyps africanus), huppukorppikotka (Necrosyrtes monachus), nubianhanhikorppikotka (Torgos tracheliotos), valkopääkorppikotka (Trigonoceps occipitalis), pikkukorppikotka, jota kutsutaan myös faaraonkanaksi (Neophron percnopterus), partakorppikotka (Gypaetus barbatus) ja palmukorppikotka (Gypohierax angolensis). Valitettavasti kaikilla niistä, kahta viimeistä lukuun ottamatta, on uhanalaisuusluokitus, ja osa on kriittisessä tilanteessa. Korppikotkien lisäksi tällä eläimistöltään rikkaalla alueella elää monia muitakin petolintuja.

Jotkut pitävät kapinvarista (Corvus capensis) ja rusko-selkäistä tikkaa (Dendropicos obsoletus crateri) alueen kiinnostavimpina lintulajeina. Molempien lajien populaatioita pidetään Tansanialle ainutlaatuisina, ja ne keskittyvät juuri kraatteriylängöille.

Ngorongorossa Tansanian endeemisten lajien joukko limittyy naapurissa sijaitsevan Serengetin endeemien kanssa. Näitä ovat harmaarintafrancoliini (Pternistis rufopictus), tansanianpunanokkatoko (Tockus ruahae), kilimanjaronvalkosilmä (Zosterops eurycricotus), keltakauluskaijanen (Agapornis personatus) ja punapyrstökutoja (Histurgops ruficaudus). Kaikkia näitä lajeja voi tavata suoraan Ngorongoron kraatterissa.

Ngorongorolle epätavallinen laji on harjatöyhtökypärälintu (Prionops poliolophus), mutta havaintoja esiintyy harvoin, eikä niitä ole päivitetty pitkään aikaan. Tutkijayhteisö arvioi, että kypärälinnut, Tansanian ja Kenian asukkaat, ovat saattaneet siirtyä lähialueelle, Maswan riistansuojelualueelle. Se rajautuu Serengetiin ja Ngorongoroon ja kuuluu samaan laajempaan ekosysteemiin, mutta sillä ei ole omaa ajantasaista lintutietokantaa, joten jätämme sen tässä käsittelemättä.

Natronjärvi

Ngorongoron pohjoispuolella sijaitsee kuuluisa Natronjärvi, joka näyttää ylhäältä kuvattuna vaaleanpunaiselta tai punertavalta. Väri johtuu siitä, että vedessä elää miljardeja vain muutaman millimetrin pituisia Artemia salina -äyriäisiä. Ne viihtyvät suolaisessa vedessä, ja Natron on suolainen emäksinen järvi. Lähellä sijaitsee Ol Doinyo Lengai, maailman ainoa tulivuori, joka purkaa pääasiassa natriumkarbonaatista koostuvaa natrokarbonaattilaavaa. Se liukenee järveen.

Vaikka Natronjärvi on 52 km pitkä ja ulottuu runsaan veden aikana Tansanian rajan yli naapurimaa Keniaan, se ei ole syvä. Suurin syvyys on 2–3 metriä. Lintuharrastajien keskuudessa tämä tansanialainen järvi tunnetaan ennen kaikkea pikkuflamingoista: maailman suurin pikkuflamingokanta pesii täällä. Joidenkin arvioiden mukaan yli 80 % planeettamme pikkuflamingoista syntyy Natronjärvellä. Flamingojen höyhenpuvun punertava väri johtuu tunnetusti siitä, että niiden ravinto sisältää paljon karotenoideja. Niitä on runsaasti mikroskooppisissa levissä, joita Artemia-äyriäiset syövät; nämä äyriäiset puolestaan muodostavat flamingojen pääasiallisen ravinnon.

Olet ehkä nähnyt kiehtovan tarinan flamingoista Disneynature-yhtiön elokuvassa "The Crimson Wing: Mystery of the Flamingos", joka kuvattiin täällä Natronjärvellä. Sillä on korkeat arviotIMDB:ssä sen arvosana on 7,3, ja Rotten Tomatoesin kriitikot antavat sille 75 %. ja hyvät arvostelut. Suosittelemme sitä linnuista kiinnostuneille, luonnonsuojelusta huolestuneille ja kaikille, jotka pitävät kauniista luontodokumenteista. Pikkuflamingo (Phoeniconaias minor) on valitettavasti luokiteltu silmälläpidettäväksi lajiksi. Siksi on entistä tärkeämpää tuntea tätä ekosysteemiä uhkaavat tekijät, käydä Natronjärvellä, tarkkailla lintuja ja lisätä alueen tunnettuutta – etenkin kun järvelle suunnitellusta soodatehtaasta on liikkunut huhuja.

Flamingojen lisäksi järvellä elää vesilintuja, kuten pikkusirrejä (Calidris minuta), suolatylli (Charadrius pallidus), joka myös suosii suolaisia ja emäksisiä vesiä, sekä kiilt­iibis (Plegadis falcinellus). Kiinnostavaa on, että aiempina vuosina täällä oli kymmeniä tuhansia abdiminhaikaroita (Ciconia abdimii) , jotka ovat Afrikan alkuperäisiä lintuja. Niille on tyypillisempää muuttaa Tansanian aivan eteläosiin ja paljon sitä etelämmäs, missä ne viettävät suurimman osan vuodesta, ja palata päiväntasaajan pohjoispuolisille alueille pesimään.

Natronjärvellä tavataan myös pieni ja kaunis somaliansirkku (Emberiza poliopleura), vaikka sen tavanomainen levinneisyysalue sijaitsee idempänä. Tällaiset poikkeamat tavanomaisista ornitologisista tiedoista ovat erityisen kiinnostavia vahvistaa omilla havainnoilla. Yksi alueen tavallisimmista linnuista on valkosiipitiira (Chlidonias leucopterus), joka saapuu Euroopasta ja Aasiasta viettämään talvea Afrikassa. Natronjärvellä ja sen ympäristössä, erityisesti Engarukan altaassa, voidaan havaita yhteensä yli 200 lajia, vaikka tarkkoja laskentoja tältä paikalta ei ole tehty.

Eyasi-järvi

Ngorongoron eteläpuolella on toinen matala suolajärvi, Eyasi-järvi. Kuivina kausina se voi kuivua kokonaan, jolloin paikalliset kulkevat sen yli jalan. Runsassateisimpinakaan jaksoina järven syvyys ei ylitä 1 metriä, vaikka joinakin vuosina Eyasissa on riittävästi vettä houkuttelemaan virtahepoja naapurissa sijaitsevasta Serengetistä. Järvi on enimmillään 80 km pitkä. Yleensä vettä on kuitenkin tarpeeksi vesilinnuston ylläpitämiseen.

Flamingot käyttävät järven vesiä muuton aikana. Myös muita vesilintuja elää täällä. Niihin kuuluu afrikanhaikara (Mycteria ibis), joka muistuttaa iibistä ja luokiteltiin aluksi virheellisesti niiden joukkoon – myös nimi viittaa tähän – vaikka se kuuluu haikaroihin. Alueella voi tavata myös taivaanvuohen (Gallinago gallinago), lapinsirrin (Calidris temminckii) ja afrikanlusikkahaikaran (Platalea alba), jonka nimi viittaa lusikanmuotoiseen nokkaan. Lintu upottaa nokan veteen ja heiluttaa sitä puolelta toiselle pyydystäen pieniä kaloja, nilviäisiä, äyriäisiä ja toukkia.

Tansanian endeemeistä Eyasi-järven itärannalla on tehty havaintoja ruusukaijasista (Agapornis fischeri). Ne ovat hyvin kauniita lintuja, joiden höyhenpuku on voimakkaan värinen. Näyttävän ulkonäkönsä takia niitä pidetään mielellään vankeudessa lemmikkeinä. Se ei kuitenkaan ole hyvä ajatus: nämä vapaat linnut tarvitsevat paljon tilaa nopeisiin lentoihinsa. Häkeissä ja ahtaissa tiloissa luonnonvaraiset linnut kärsivät ja alkavat sairastua.

Tarkasti ottaen nämä Tansanian endeemit voivat kuivina vuosina siirtyä tilapäisesti naapurimaihin Ruandaan ja Burundiin. Silti nämä värikkäät papukaijat, jotka on nimetty saksalaisen Afrikan-tutkijan Gustav FischerinGustav Adolf Fischer oli Saksan keisarikunnasta kotoisin ollut Afrikan-tutkija, matkailija ja sotilaslääkäri. Vuodesta 1878 alkaen hän matkusti Itä-Afrikassa Dengardtin veljesten retkikunnissa nykyisen Kenian alueella. Myöhemmin hän asui Sansibarilla, nykyisessä Tansaniassa, ja työskenteli lääkärinä. Vuonna 1882 hän teki itsenäisen matkan mantereen Pangani-joen suulta Naivasha-järvelle ja kulki näin maasaiden laajojen alueiden halki. Tällä retkellä hän havaitsi kauniita papukaijoja, jotka nimettiin hänen kunniakseen ruusukaijasiksi. Hänet tunnetaan myös epäonnistuneesta yrityksestään löytää muita Afrikan-tutkijoita, muun muassa saksalainen Emin Pasha ja venäläis-saksalainen matkailija Wilhelm Junker, mutta hän palasi Sansibarille tuloksetta. Pian hän sairastui trooppiseen kuumeeseen, joka vei hänen henkensä. Myös toinen lintulaji, Fischerinbulbuli (Phyllastrephus fischeri), on nimetty hänen mukaansa. mukaan, pysyvät Tansanian endeemisten lajien luettelossa.

Toinen Ewasin rannoilla nähty endeeminen lintu on tuhkatähti (Lamprotornis unicolor). Sen luokitteluun liittyy epäselvyyttä, sillä monia Afrikan lajeja kuvannut brittiläinen ornitologi George Ernest Shelley antoi alun perin Itä-Afrikasta lähetetylle yksilölle nimen Cosmopsarus unicolor. Laji siirrettiin myöhemmin sukuun Lamprotornis, koska sillä on suvun muiden jäsenten tavoin kiiltävä yläruumis höyhenten melaniinin erityisen rakenteen vuoksi.

Linnun nykyisessä nimessä käytetään sanaa "lamprotornis", joka juontuu kreikan sanasta "lamprotēs" ja merkitsee "kiiltävää, kirkasta, säteilevää". Se kuvaa hyvin tämän kottaraisen auringossa välkehtiviä höyheniä ja oikeuttaa täysin sen latinankielisen nimen.

Järven lähellä on havaittu myös Itä-Afrikalle tyypillinen karamoja-apalis (Apalis karamojae). Eyasilla tavattavien lajien kokonaismäärää ei kuitenkaan tunneta tarkasti. Siksi alueeseen tutustuminen on erityisen kiinnostavaa, varsinkin korkean veden aikaan.

Yaida Chini

Eyasi-järven eteläpuolella sijaitsee Yaedan laakso (Yaida Valley). Se on niin sanottujen kausittaisten soiden aluetta: runsassateisina vuosina laitumet tulvivat ja laakso muuttuu suoksi. Vesilinnut elävät tiheiköissä, ja muita lintulajeja tavataan Mbulun ylängöllä ja sen lähialueilla, joilla kasvaa akasioita ja baobabeja.

Alueella elää erillinen Hadza-kansa, joka on pitkälti säilyttänyt metsästäjä-keräilijöiden perinteisen elämäntavan. He metsästävät seudun suuria eläimiä ja keräävät aktiivisesti lintujen munia. Heidän tiedetään myös tappavan lintuja, myös poikasia, ja pitävän niiden lihaa herkkuna. Hadzat ovat yksi Tansanian sorretuimmista kansoista, ja he ovat menettäneet laajoja alueita. Tämä on johtunut yhtäältä aktiivisempien naapurikansojen painostuksesta ja toisaalta valtion asettamista rajoituksista metsästäjä-keräilijöille. Valtio on ollut kiinnostunut suojelualueiden ja metsästysalueiden perustamisesta.

Hadzoilla ja joillakin linnuilla on hyvin kiinnostava molempia hyödyttävä suhde. Kyse on esimerkiksi suuresta hunajaoppaasta (Indicator indicator). Se on yksi harvoista linnuista, jotka pystyvät sulattamaan mehiläisvahaa. Hunajaopas on saanut nimensä kyvystään osoittaa ihmisille villimehiläisten pesät lähes kirjaimellisesti. Tätä hyödyntävät monet kansat, myös Hadzat, joiden ruokavalioon hunaja kuuluu sen korkean energiasisällön takia. Ihmiset ovat oppineet jäljittelemään lintujen ääniä kutsuakseen ne puihin. Hunajaoppaat lentävät paikalle ja näyttävät pesän sijainnin. Keräilijät savustavat mehiläiset, avaavat pesän ja ottavat hunajan jättäen vahapalat hunajaoppaille.

Näin ihmiset ja linnut hyötyvät toisistaan. Myös suhteen jatko on kiinnostava. Joidenkin kansojen mytologiassa uskotaan, että pesän näyttäneelle linnulle on ehdottomasti annettava vahaa. Muuten se kostaa myöhemmin johdattamalla ihmisen vaarallisen pedon luo. Hadzat kuitenkin ottavat usein hunajan ja vievät tai hautaavat vahan tahallaan paikan päälle, jotta linnut eivät saa mitään. Hunajaoppaat jäävät silloin nälkäisiksi ja ovat siksi taas valmiita näyttämään nopeasti uuden mehiläispaikan. Keniassa on havaittu, että linnut voivat lakata näyttämästä pesiä ihmisille tällaisen "petoksen" jälkeen.

Laakson soistuneissa heinikoissa voi tavata myös muita "oppaita": lehmähaikaroita (Bubulcus ibis), jotka varoittavat maasai-paimentolaisia lähestyvästä kuivuudesta. Kun maasait näkevät paljon haikaroita, he pitävät sitä varmana merkkinä kuivuudesta ja siirtyvät uuteen paikkaan. Täällä nähdään myös kiiltoiibis (Plegadis falcinellus) ja mustakaulauikku (Podiceps nigricollis). Kiinnostavaa on, että vaikka mustakaulauikku yleensä välttelee lentämistä, se kulkee muuton aikana ilmassa jopa 6 000 km. Yaida Chinissä elää myös monia muita lintulajeja: nystynokkasorsa (Sarkidiornis melanotos), viheltäjäsorsa (Dendrocygna bicolor), mustapyrstökuirit (Limosa limosa) ja suokukot (Calidris pugnax). Suokukkojen koiraat saavat pesimäaikana vaikuttavan soidinasun, johon kuuluu kirkas väritys, pään höyhentupsuja ja komea kaulus kaulan ympärillä. Englannin nimi "ruff" viittaa itse asiassa liioiteltuun kaulukseen, joka oli muodissa 1500-luvun puolivälistä 1600-luvun puoliväliin.

Wemberen aro

Keski-Tansaniassa on laajoja alueita, joita pidetään tärkeinä lintu- ja monimuotoisuusalueina (IBA). Yksi niistä on Vemberejoen tulvatasanko. Joki kuljettaa vetensä pohjoiseen ja laskee Eyasi-järveen. Se muodostaa kosteikkoja, jotka kiinnostavat lintuja, mutta alueita käytetään aktiivisesti myös laitumina. Wemberen aroa on tutkittava lisää, ja alueen lintulajiluettelo kaipaa vielä tarkennusta. Tähän mennessä täältä on kirjattu alle 200 lajia. Suuri osa tiedoista ei ole päivittynyt 1960-luvun jälkeen.

Uudemmista tiedoista tiedämme, että Vemberejoen tulvatasangolla elävät naamahietakyyhky (Pterocles decoratus), keltakaulafrancoliini (Pternistis leucoscepus) ja erikoisen näköinen deckenintoko (Tockus deckeni). 

Kaunis usambirobarbetti (Trachyphonus usambiro) elää täällä muiden värikkäiden lintujen joukossa. Joissakin lähteissä sen tieteellinen nimi on Trachyphonus darnaudii, koska barbettia pidettiin aiemmin kyseisen lajin alalajina. Ruusukaijanen (Agapornis fischeri) erottuu viehättävän ulkonäkönsä ansiosta ja on helppo huomata. Hildebrandtinloistokottarainen (Lamprotornis hildebrandti), joka on nimetty saksalaisen kasvitieteilijän ja Afrikan luonnon tutkijan Johann Maria Hildebrandtin mukaan, tekee vaikutuksen värikkäällä höyhenpuvullaan. Laji on Itä-Afrikan endeeminen lintu, jota elää vain 2 maassa, Tansaniassa ja naapurimaa Keniassa. Mitä kauemmin sen metallinhohtoisena välkehtiviä monivärisiä höyheniä katsoo, sitä enemmän tuntuu kuin tarkastelisi jonkinlaista myyttistä "sateenkaarilintua".

Itäinen violetinselkämedestäjä (Anthreptes orientalis) on toinen kaunis Itä-Afrikan savannien asukas. Valkopääpuhvelikutojaa (Dinemellia dinemelli) on kiinnostava seurata. Englanninkielinen nimi viittaa sen tapaan seurata puhveleita ja pyydystää hyönteisiä, joita suuret eläimet houkuttelevat. Tämä antaa hyvän vihjeen siitä, mistä lintuja kannattaa etsiä. Jokainen linturetkeilijä ilahtuu sinipääastrildin (Uraeginthus cyanocephalus) kohtaamisesta. Se on hyvin kaunis lintu, jonka höyhenpuvussa on hieno sininen sävy.

Teräskiiltolesken (Vidua hypocherina) ja olkipyrstölesken (Vidua fischeri) onnistunutta kuvaa voi pitää hyvänä palkintona. Niiden pitkät, 30 cm:n pyrstöt ovat vaikuttava näky. Linnut viettävät mielellään aikaa piikkipensaissa.

Alueen petolinnuista itäinen lauluhaukka (Melierax poliopterus) tunnetaan melodisista äänistään, erityisesti pesimäkaudella. Vemberejoen tulvatasangolla pitäisi esiintyä myös vesilintuja, mutta niiden kantojen nykytilasta ei ole tietoa.

Wemberen aron lähellä on useita pieniä järviä: Kitangiri, Singida, Kindai ja Balangida Lehu. Ne sijaitsevat suuren Eyasi-järven eteläpuolella. Kaikki nämä järvet ovat linnustolle hyvin tärkeitä, ja monien eri lajien parvet pesivät niiden rannoilla. Eyasi-järven lajisto ja aroalueiden lajit limittyvät osittain. Alueella havaitaan paljon vesilintuja, ja molempien flamingolajien esiintyminen on kirjattu kaikilla järvillä. Järvien populaatioista ei ole tarkkoja tietoja, sillä ornitologit käyvät näissä paikoissa harvoin. Emme kuvaa kohteita tässä yksityiskohtaisesti, mutta uteliaan linturetkeilijän ei kannata jättää käyttämättä tilaisuutta seurata näiden vesialueiden linnustoa.

Serengetin, Ngorongoron ja edellä mainittujen järvien lisäksi pohjoisiin linturetkeilykohteisiin voidaan lukea Tarangiren kansallispuisto ja Manyara-järvi, Arushan ja Kilimanjaron vuoristometsien kansallispuistot sekä Mkomazin kansallispuisto. Jos haluat lukea lisää Tansanian muista alueista ja linturetkeilijöille kiinnostavista paikoista, tutustu artikkeliimme "Tansania: 10 parasta linturetkeilykohdetta".

Haluatko tietää lisää Tansanian matkoista?

Ota yhteyttä tiimiimme. Tunnemme Tansanian tärkeimmät kohteet omakohtaisesti. Kilimanjaron alueella työskentelevät matka-asiantuntijamme jakavat mielellään vinkkejä ja auttavat matkasi suunnittelussa.

Lisää kiinnostavia artikkeleita