52 syytä 
Maksuton PDF 
Lähetä viesti WhatsAppissa 
Varaa maksuton puhelu 
Tietoa Altezzasta Mustasarvikuonot ovat Afrikan suurista eläimistä harvinaisimpia. Viime vuosikymmeninä niiden tilanne oli vaikea, sillä ihmiset uskoivat sarvien maagisiin ominaisuuksiin. Salametsästäjät tappoivat kymmeniätuhansia sarvikuonoja ja ajoivat lajin sukupuuton partaalle.
Nykyisin kanta elpyy hitaasti eläinsuojelijoiden työn ansiosta. Tansanian Mkomazissa sijaitseva suojelualue on kasvattanut ja suojellut mustasarvikuonoja jo 30 vuoden ajan. Hiljattain meistä tuli yrityksemme mukaan nimetyn sarvikuononpoikasen, Altezzan, suojelijoita. Kuten muutkin suojelualueen asukkaat, se tarvitsee apua selviytyäkseen.
Tässä artikkelissa käymme läpi:
- mustasarvikuonojen elintavat ja elinympäristön Tansaniassa
- kuinka monta mustasarvikuonoa on jäljellä
- kuka metsästää sarvikuonon sarvia ja miksi
- kuinka monta sarvikuonoa Tansaniassa elää
- Mkomazin kansallispuiston sarvikuonojen suojelualueen
- suojelualueen perustajan Tony Fitzjohnin inspiroivan tarinan
- vierailumme suloisen sarvikuononpoikasen Altezzan luona valokuvineen.
Kuinka Altezza Travel tukee villieläinten suojelua
Kun Mkomazi Black Rhino Sanctuary otti meihin yhteyttä ja ehdotti, että “adoptoisimme” vastasyntyneen sarvikuonon, suostuimme heti. Altezza Travelilla oli jo kokemusta eläinten auttamisesta. Olimme mukana pelastamassa Simba-nimistä leijonaa, joka vapautettiin venäläisestä kellarista ja kuljetettiin Tansaniaan. Olemme auttaneet useita eläimiä Kilimanjaro Animal C.R.E.W. -kuntoutuskeskuksesta. Kerran huolehdimme jopa nuoresta antiloopista vuoden ajan – lue, kuinka antilooppi Nyasi eli Altezza Travelin kanssa.
Olemme olleet mukana myös muissa eläinten ja kokonaisten ekosysteemien auttamiseen liittyvissä hankkeissa. Esimerkiksi metsien ennallistamisessa Kilimanjaron metsän suojavyöhykkeellä ja kuuluisan Chemka Hot Springsin lähellä. Lue lisää siitä, miten Altezza Travel kantaa ympäristö- ja yhteiskuntavastuuta.
Miten nuorta sarvikuonoa voi auttaa? Sen ylläpito vaatii paljon rahaa. Suojelualueella työskentelee monia rangereita – he tarvitsevat palkat sekä runsaasti polttoainetta partiointiin. Alueella elää tällä hetkellä yli 40 äärimmäisen uhanalaista mustasarvikuonoa. Niille on varattu aidatut ja vartioidut alueet, jotta eläimet pysyvät turvassa salametsästäjiltä. Sarvikuonojen suojelualueella riittää työtä. Tämä on toinen Tansanian , joissa mustasarvikuonoja kasvatetaan erityisesti. Suojelualueella elää Tansanian suurin mustasarvikuonokanta.
Vielä melko hiljattain, noin 30 vuotta sitten, Mkomazissa ei ollut sarvikuonoja lainkaan. Koko Tansaniassa oli jäljellä noin 15 yksilöä, ja laji oli lähellä sukupuuttoon julistamista. Salametsästys tuhosi maassa lähes kaikki näiden eläinten kannat. Ne eivät ole vieläkään toipuneet ihmisen aiheuttamasta romahduksesta. Siksi jokaisen sarvikuonon suojeleminen on tärkeää.
Seuraavaksi kerromme matkastamme Mkomaziin, jossa kävimme tapaamassa paikallista, noin 40 eläimen mustasarvikuonokantaa.
Vierailumme Mkomazi Rhino Sanctuaryssa
Tehtävämme oli löytää yksi sarvikuono 40 yksilön joukosta. Se on vasta muutaman kuukauden ikäinen ja erottuu muista, joten sen pitäisi olla helppoa. Toisaalta pienen sarvikuonon löytäminen tiheiköstä on vaikeaa. Mustasarvikuonoilla on myös oma erityispiirteensä: poikaset viettävät kaiken aikansa emojensa kanssa ja piiloutuvat niiden suuren vartalon taakse. Yritetään siis löytää Zawadi-niminen emä, ja ehkä näemme myös sen tyttären.
Ajoimme suojelualueelle, joka sijaitsee syvällä kansallispuiston sisällä. Pitkä aita jatkui horisontin taakse. Kansallispuiston edustaja oli autossa kanssamme ja ohjasi kuljettajaa. Radiossa meille kerrottiin, että meidän tulisi mennä portille numero 6.
Määrätyllä sektorilla meitä odotti jo useita rangereita. Toinen rangeriryhmä oli jäljittänyt emän ja sen 3 kuukauden ikäisen tyttären, joten meidät ohjattiin suoraan niiden luo. Ajoimme lähemmäs metsää ja näimme suuren harmaan vartalon. Siinä oli meidän sarvikuonoperheemme. Kuvaa emme kuitenkaan ehtineet ottaa – sarvikuonot katosivat nopeasti tiheikköön.
Odotimme puoli tuntia, kun rangerit jäljittivät Zawadin ja poikasen uudelleen. Sen jälkeen pääsimme ajamaan uuteen paikkaan. Tilannetta vaikeutti se, ettei autosta saanut nousta. Pystyimme vain ajamaan mahdollisimman lähelle ja yrittämään kuvata eläimiä oksien ja ruohon läpi. Emme halunneet säikäyttää sarvikuononpoikasta.
Zawadi palasi taas metsän syvyyksiin. Olimme käyttäneet puoli päivää matkaan, ja sen jälkeen vielä muutaman tunnin puistossa liikkumiseen ja hallinnon kanssa keskusteluun. Puolentoista tunnin kuluttua olisi pimeää. Mahdollisuudet nähdä pieni sarvikuonomme alkoivat vähentyä.
Rangerit menettivät selvästi kiinnostustaan. He näkivät nuoren sarvikuonon usein eivätkä oikein ymmärtäneet, miksi olimme matkustaneet kaukaa vain saadaksemme muutaman kuvan. Sitten yksi hoitajista heilautti keppiään ja osoitti eteenpäin. Näytti siltä, että voisimme ajaa aitaa seuraavaa tietä pitkin. Siirryimme vain hieman eteenpäin, ja siellä kahden pensaan välissä seisoi Zawadi, sarvikuonoemä. Se nyhti rauhallisesti köynnöksiä pensaista ja pureskeli niitä huolellisesti, pala palalta. Kameran suljin naksahteli, kun valokuvaajamme Sergey teki työtään väsymättä.
Yhtäkkiä emon selän takaa ilmestyi pienen poikasen kasvot. Suljin alkoi naksahtaa tiheämmin. Sarvikuononpoikanen astui esiin emonsa takaa ja katsoi meitä uteliaana. Laskeva aurinko valaisi sekä sen että meidän kasvomme. Hymyilimme, otimme kuvia ja kuvasimme videoita. Nuori Altezza tuli näkyviin. Tehtävä oli suoritettu – juuri ennen auringonlaskua löysimme ja kuvasimme pienen sarvikuonon, jonka yrityksemme oli ottanut suojelukseensa.
Sarvikuonot ja salametsästäjät
Seuraavaksi vastaamme yleisimpiin kysymyksiin sarvikuonoista, niiden sarvista, salametsästyksen uhasta ja siitä, miten nämä vaikuttavat eläimet selviytyvät Tansaniassa.
Miksi salametsästäjät metsästävät sarvikuonoja?
Salametsästäjät tappavat sarvikuonoja katkaistakseen niiden sarvet ja myydäkseen ne. Kyse on tietenkin mustasta pörssistä, jossa näiden eläinten osista voidaan maksaa valtavia summia. Verkossa usein mainittu keskihinta on 60 000 dollaria kilolta sarvikuonon sarvea. Aasialaisia sarvikuonoja arvostetaan vielä korkeammalle. Yhden aasialaisen sarvikuonolajin sarven kilohinta voi nousta jopa 400 000 dollariin.
Hintoja voi verrata kultaan. 1 kg kultaa maksaa noin 75 000 dollaria. Joissakin tapauksissa sarvikuonon sarvet ovat siis paljon kalliimpia.
Vaihtoehtoinen lääketiede ja eläimiin kohdistuva julmuus
Sarvikuonon sarvien kysyntä johtuu ennen kaikkea niiden käytöstä perinteisessä kiinalaisessa lääketieteessä, johon kuuluu erilaisia hoitomuotoja, kuten akupunktio, yrttivalmisteet ja kuppaus. Joidenkin menetelmien, esimerkiksi akupunktion, terapeuttisia vaikutuksia on tutkittu, mutta monilta perinteisen lääketieteen osa-alueilta puuttuu vahva tieteellinen näyttö. Tämä koskee erityisesti sarvikuonon sarvia, joilla ei ole todistettuja terveyshyötyjä. Sarvet koostuvat itse asiassa aineesta, joka on lähellä ihmisen kynsien rakennetta. On tärkeää erottaa toisistaan suhteellisen vaarattomat hoitomuodot ja sellaiset käytännöt, jotka johtavat luonnonsuojelun kannalta tuhoisiin seurauksiin, kuten äärimmäisen uhanalaisten sarvikuonojen tappamiseen.
Vaihtoehtoisessa lääketieteessä käytettyjä eläinperäisiä tuotteita ovat esimerkiksi karhun sappi, hirvieläinten sarvet, merihevoset ja muurahaiskäpyjen suomut. Joissakin Aasian maissa karhuja kasvatetaan ahtaissa häkeissä, joissa ne eivät pysty seisomaan, istumaan tai kääntymään. Niiden sappirakkoihin asetetaan katetreja sapen keräämiseksi. Sapen väitetään auttavan esimerkiksi peräpukamiin. Monet karhut kuolevat tällaisten kirurgisten toimenpiteiden seurauksiin, ja loput tapetaan nuorina.
Kasvuvaiheessa olevat hirvieläinten sarvet katkaistaan ja jauhetaan jauheeksi, jota lisätään lääkekeittoon. Ihmiset syövät sitä uskoen, että valmiste “nuorentaa” niveliä ja luita. Osa Aasian miehistä syö merihevosia impotenssin voittamisen toivossa. Naiset käyttävät niitä synnytyksen käynnistämiseen. Merihevosten liikapyynti on johtanut siihen, että puolet lajeista luokitellaan vaarantuneiksi.
Vietnamissa uskotaan, että muurahaiskävyn suomut voivat liuottaa verihyytymiä ja lisätä imettävien äitien maidontuotantoa. Muurahaiskäpyjä pidetään maailman eniten laittomasti kaupattuina eläiminä. Kaikki muurahaiskäpylajit ovat täydellisen sukupuuton partaalla.
Kuka ostaa sarvikuonon sarvia?
Sarvikuonon sarville on liitetty lääkinnällisiä ominaisuuksia reuman, kihdin, kuumeen ja monien muiden sairauksien hoidossa. Tärkeimmät sarvijauheesta valmistettujen “lääke”tuotteiden ostajat asuvat Vietnamissa. Myös Kiinassa ostajia on melko paljon. Toistettakoon: sarvikuonon sarvilla ei ole todistettuja hyödyllisiä vaikutuksia.
Media ja internet ovat levittäneet laajasti väitettä, jonka mukaan Aasiassa sarvikuonon sarvia pidetään voimakkaana afrodisiakkina, joka auttaa impotenssiin. Tämä ei pidä paikkaansa; kiinalainen kansanlääkintä ei ole koskaan liittänyt tällaisia ominaisuuksia sarvikuonon osiin. Myytti syntyi suositun länsimaisen kirjailijan, , virheellisestä oletuksesta. Hän näyttää olleen ensimmäinen, joka kirjoitti Aasian miesten liittävän sarvikuonon sarviin afrodisiakkisia ominaisuuksia. Väärinkäsityksestä tuli vähitellen vallitseva selitys. Viime vuosina sarvikuonon sarvijauheen myyjät ovat alkaneet itsekin liittää tuotteeseensa tällaisen ominaisuuden ja käyttää syntynyttä myyttiä markkinoinnissa.
Toinen näiden eläinten sarvia ostava ryhmä ovat ihmiset, jotka haluavat osoittaa asemaansa. Koska sarvia myydään suurilla summilla, niiden ostaminen toimii vaurauden näyttönä. Kokonaiset sarvet päätyvät yksityiskokoelmiin, ja niitä käytetään myös koriste-esineiden valmistukseen. Esimerkiksi Jemenissä sarvikuonon sarvista on perinteisesti tehty kahvoja kaareviin teriin eli tikareihin. Ajan myötä sarvi kiillottuu ja alkaa hohtaa, mikä vain kasvattaa esineiden arvoa.
Mitä sarvikuonolajeja on olemassa, ja miksi niiden sarvia arvostetaan eri tavoin?
Maapallolla elää nykyisin 5 sarvikuonolajia – 3 aasialaista ja 2 afrikkalaista:
- sumatransarvikuono (Dicerorhinus sumatrensis)
- intiassarvikuono (Rhinoceros unicornis)
- jaavansarvikuono (Rhinoceros sondaicus)
- leveähuulisarvikuono (Ceratotherium simum)
- mustasarvikuono eli suippohuulisarvikuono (Diceros bicornis)
Sumatransarvikuonot kuuluvat harvinaisimpiin. Niitä on jäljellä vain 30 yksilöä. Ne ovat kaikista sarvikuonoista pienimpiä. Niillä on 2 sarvea: edessä suuri, 15–25 cm pitkä sarvi, ja takana selvästi pienempi, usein vain pieni kohouma. Sumatransarvikuonot ovat hyvin ketteriä. Ne voivat elää tiheissä metsissä ja kiivetä vaivatta jyrkille vuorille. Niiden elinalue ulottuu jopa 2 500 m:n korkeuteen merenpinnasta.
Intiassarvikuonoilla menee paremmin kuin muilla aasialaisilla lajeilla. Niiden kanta on noin 2 200 aikuista yksilöä. Ne ovat Aasian toiseksi suurimpia eläimiä. Mogulikeisarit järjestivät näyttäviä huvituksia – elefanttien ja intiassarvikuonojen taisteluita. Jälkimmäiset voittivat usein. Niillä on vain 1 sarvi, mutta se on suuri: 20–61 cm, ja se voi painaa jopa 3 kg. Kiinnostavaa on, että intiassarvikuonot elävät usein jokien ja soiden lähellä. Ne ovat erinomaisia uimareita ja sukeltavat veden alle ruokailemaan.
Jaavansarvikuonoja on kaikkein vähiten – hädin tuskin muutamia kymmeniä yksilöitä. Nykyisin lajin viimeiset edustajat elävät vain yhdessä kansallispuistossa Jaavan saarella Indonesiassa. Aiemmin niitä esiintyi laajoilla alueilla Bangladeshissa, Myanmarissa, Laosissa, Vietnamissa, Intiassa, Thaimaassa, Kambodžassa ja Etelä-Kiinassa. Rehellisyyden nimissä on todettava, että laji oli jo lähes hävinnyt, kun ensimmäiset luonnontutkijat lähtivät tutkimaan Kaakkois-Aasiaa. Jaavansarvikuonoilla on vain 1 sarvi, tavallisesti alle 20 cm pitkä. Lontoon British Museumissa on kuitenkin ennätyksellisen suuri yksilö – 27 cm.
Leveähuulisarvikuonot ovat kaikista lajeista suurimpia ja vähiten sukupuuton uhkaamia. Afrikassa niitä on noin 10 000. Niiden tärkein elinalue on Etelä-Afrikka sekä Namibia, Zimbabwe ja Mosambik. Todellisuudessa ne eivät ole valkoisia vaan liuskekivenharmaita. Niitä alettiin todennäköisesti kutsua valkoisiksi seurauksena. Laji elää avoimilla savanneilla ja syö ruohoa. Sillä on 2 sarvea. Etummainen on suurempi: 94–200 cm. Takimmainen on tavallisesti noin 56 cm.
Mustasarvikuonot elävät myös eteläisen ja itäisen Afrikan savanneilla. Ne saivat nimensä vastakohtana leveähuulisarvikuonoille, joita englanniksi kutsutaan valkoisiksi. Todellisuudessa leveähuulisarvikuonon ja mustasarvikuonon ihonväri on sama. IUCN:n lajien selviytymiskomission (SSC) African Rhino Specialist Group (AfRSG) arvioi, että Afrikassa elää noin 6 487 yksilöä ja kanta kasvaa hitaasti. Mustasarvikuonot ovat leveähuulisarvikuonoja pienempiä, ja niilläkin on 2 sarvea, joskin pienemmät. Etusarvi on keskimäärin 50 cm pitkä. Niiden pääasiallinen levinneisyysalue on sama kuin leveähuulisarvikuonoilla.
Pieni Mkomazin asukkaamme kuuluu mustasarvikuonoihin. Kerrotaan niistä hieman lisää faktataulukossa.
Mkomazissa elävä alalaji on itäinen mustasarvikuono (Diceros bicornis michaeli). Sen tunnistaa uurteisemmasta ihosta sekä kaarevammasta sarvesta, joka on myös pidempi ja kapeampi.
Kuten huomaat, eri sarvikuonolajien ja jopa alalajien sarvien pituus vaihtelee. Tämä vaikuttaa niiden arvoon. Vielä enemmän arvoon vaikuttaa kuitenkin sarvikuonon alkuperä – aasialaisten lajien sarvet ovat huomattavasti arvokkaampia. Tämä ei silti suojaa afrikkalaisia lajeja salametsästykseltä.
Salametsästys Afrikassa
1800-luvun alussa Afrikassa vaelsi satojatuhansia sarvikuonoja. Vaikka niitä oli tapettu sarvien ja paksun nahan vuoksi vuosisatojen ajan, teurastuksen mittakaava ei ollut vielä yhtä uhkaava kuin siitä tuli myrskyisällä 1900-luvulla.
Tilanne paheni 1800-luvun jälkipuoliskolla. Tuolloin Itä-Afrikasta tuli maailman tärkein sarvikuonon sarvien toimittaja. Alle 50 vuodessa tapettiin 100 000–170 000 sarvikuonoa. Todennäköisesti juuri mustasarvikuono kärsi eniten salametsästyksen kasvusta. Tänä aikana Itä-Afrikan maista, nykyinen Tansania mukaan lukien, vietiin vuosittain keskimäärin noin 11 000 kg sarvikuonon sarvia.
1900-luvun aikana salametsästys väheni vähitellen. 1930-luvulta 1970-luvulle Itä-Afrikassa tapettiin vuosittain 174–1 180 sarvikuonoa. Tilanne alkoi parantua vasta 1970-luvun lopulla. Ensin hyväksyttiin kansainvälinen yleissopimus uhanalaisten villieläinten ja -kasvien kaupan estämiseksi, , ja myöhemmin Itä-Afrikan maat liittyivät siihen. Muista Afrikan maista ei ole saatavilla hyviä tilastoja. Eteläisen Afrikan maiden tietoja alettiin kerätä vasta viime vuosisadan lopulla.
Salametsästyksen vastainen työ tuotti tulosta – sarvikuonoja ei enää tapettu yhtä suuressa mittakaavassa. Monet itäisen ja eteläisen Afrikan maat julistivat eläinten elinalueita suojelualueiksi ja kansallispuistoiksi. Uusi matkailumuoto, valokuvasafari, alkoi yleistyä laajasti. Joillekin sarvikuonokannoille oli kuitenkin jo liian myöhäistä.
Näyttää siltä, että mustasarvikuonot kärsivät kaikkein kovimmin. Lajin katsotaan joutuneen viime aikoina suurimman paineen alle ja kokeneen merkittävimmän kannanlaskun kaikista maalla elävistä nisäkkäistä. Vuosina 1970–1993 mustasarvikuonokantojen kokonaismäärä väheni 96 %. Ajattele: suhteellisen lyhyessä ajassa 65 000 eläintä kutistui 2 300 yksilöön.
Nykyiset tilastot sarvikuonojen määrästä eri Afrikan maissa osoittavat, että valtaosa eli 68 % elää Etelä-Afrikassa. Siellä myös salametsästysongelma on kaikkein näkyvin. Muita suurten kantojen maita ovat Namibia, Kenia ja Zimbabwe. 11 muuta maata jakaa loput 4 % Afrikan sarvikuonoista. Tansania kuuluu niihin. Voidaan sanoa, että Tansania menetti joidenkin muiden maiden tavoin jossain vaiheessa lähes kaikki alueellaan eläneet sarvikuonot.
Sarvikuonot Tansaniassa
1970-luvulla Tansaniassa eli noin 10 000 sarvikuonoa. 1990-luvulla määrä putosi historialliseen pohjalukemaan – koko maasta löytyi vain 15 sarvikuonoa, molemmat lajit mukaan lukien. Lajin lähes täydellisen häviämisen tärkeimmät syyt olivat salametsästys ja elinympäristöjen katoaminen. Jälkimmäinen on jälleen seurausta ihmisen vaikutuksesta. Ihmiset tuhoavat kokonaisia ekosysteemejä harkitsemattomasti: luonnonalueita käytetään karjan laidunnukseen, puita kaadetaan ja maataloutta laajennetaan jatkuvasti.
Näin vakava tilanne yhden Big Five -eläimen sai Tansanian hallituksen ryhtymään kiireellisiin toimiin. Yksi hankkeista sarvikuonojen palauttamiseksi Tansaniaan oli Mkomazin suojelualue.
Mkomazi Rhino Sanctuary
Katsotaan seuraavaksi Mkomazin kansallispuistossa 1990-luvulta lähtien toimineen sarvikuonojen suojelualueen historiaa.
Vuonna 1951 nykyisen Mkomazin kansallispuiston alueelle perustettiin 2 suojelualuetta: Mkomazi ja Umba. Niillä oli yhteinen raja Kenian Tsavo Westin kansallispuiston kanssa. Yhdessä ne muodostavat yhden Afrikan suurimmista ekosysteemeistä.
Sana “Mkomazi” tulee paikallisen pare-kansan kielessä sanoista “mko” (puulusikka) ja “mazi” (vesi), ja se viittaa veden niukkuuteen – vettä on vain lusikallisen verran. Veden puute on Mkomazin suurin ongelma edelleen.
1980-luvun lopulle asti kansallispuiston alueella asui paljon paikallisia ihmisiä. He laidunsivat karjaa, laajensivat laidunmaita ja tuhosivat suojelualueita. Paikallisten asukkaiden lisäksi alueelle tuli paimentolaisina eläviä maasaita, joilla oli aina paljon karjaa. Tämä kuormitus johti suojelualueiden nopeaan rappeutumiseen. 1960-luvulla Mkomazissa eli noin 200 mustasarvikuonoa; vuoteen 1985 mennessä niitä ei ollut jäljellä yhtään. Myös elefantit ja muut eläimet siirtyivät pohjoiseen Keniaan.
Päätettiin, että kaikki ihmiset siirretään pois riistansuojelualueilta ja karjan laidunnus kielletään. Vuonna 1989 Tansanian hallitus kutsui maahan George Adamson Wildlife Preservation Trustin, joka oli menestynyt naapurimaassa Keniassa. Trustista Tansaniaan saapui Tony Fitzjohn, josta tuli Mkomazi-Umban yhdistetyn suojelualueen ekosysteemin ennallistamistyön kenttäjohtaja.
George Adamson ja Tony Fitzjohn
Trustin perustaja George Adamson ja hänen vaimonsa Joy olivat jo maailmankuuluja luonnonsuojelijoita. He pelastivat orvoksi jääneitä leijonia ja muita kissaeläimiä, hoitivat niitä ja vapauttivat ne savannille. Adamson kirjoitti vaimonsa kanssa useita kirjoja elämästään ja työstään Afrikassa. Tunnetuin teos, “Born Free”, kertoo Elsa-leijonasta, jonka pariskunta opetti elämään itsenäisesti. Vuonna 1966 ilmestyi menestynyt samanniminen elokuva, joka teki pariskunnasta kuuluisan. Myöhemmin Georgesta ja Joy Adamsonista tehtiin muitakin elokuvia, muun muassa tunnetut “Living Free” ja “To Walk with Lions”.
Syntyjään brittiläinen George Adamson vietti koko aikuisikänsä Keniassa. Hän kulki pitkän matkan kullankaivajasta ja ammattimaisesta safarimetsästäjästä luonnonsuojelijaksi ja sai lisänimen . Hän vietti viimeiset 20 vuottaan Kenian Koran suojelualueella huolehtien orvoksi jääneistä leijonista ja leopardeista. Lähes koko tämän ajan hänen rinnallaan työskenteli avustajana Tony Fitzjohn, toinen britti, joka omisti elämänsä Afrikan villieläinten kanssa työskentelylle. Yhdessä he pelastivat 30 leijonaa ja 10 leopardia, kasvattivat ne ja vapauttivat luontoon.
Nykyisin Tony Fitzjohn tunnistetaan usein valokuvista, joissa hän halaa leijonia. Yksi Georgen ja Tonyn hoitamista leijonista jätti Fitzjohnin elämään pysyvän jäljen – se hyökkäsi hänen kimppuunsa, puri häntä kaulaan ja jätti arvet. Tämä ei saanut villieläinten puolestapuhujaa luopumaan työstään. Hän oli lapsesta asti lukenut Tarzan-tarinoita ja valmistanut itseään elämään luonnossa. Hän ei osannut kuvitella itseään muualle kuin Afrikkaan ja eläinten lähelle.
Vuonna 1989 somalialaiset rosvot tappoivat George Adamsonin, kun hän lähti pelastamaan turistia ja avustajaansa. Georgen katsotaan pelastaneen turistin hengen. Hän oli 83-vuotias. Myös hänen entinen vaimonsa Joy oli murhattu muutamaa vuotta aiemmin. Kora Game Reservestä tehtiin kansallispuisto. Tony Fitzjohn sai Tansanian hallitukselta kutsun elvyttää rappeutunut Mkomazi-Umban suojelualue.
Sarvikuonot ja afrikanvillikoirat
Mkomazin työn ensimmäiset vuodet kuluivat perusasioissa: teiden ja kiitoteiden rakentamisessa, patojen ja vesivarastosäiliöiden tekemisessä, perusleirin perustamisessa sekä partiointihenkilöstön palkkaamisessa. Kaiken tämän ja paljon muuta aloittivat 2 ihmistä: Hezekiah Mungure Wildlife Departmentista ja Tony Fitzjohn George Adamson Trustista.
Fitzjohn onnistui hankkimaan varoja yksityisiltä lahjoittajilta sekä erilaisilta luonnonsuojelurahastoilta Afrikasta, Euroopasta ja Amerikasta. Ilman varainhankintaa työ Mkomazissa olisi ollut mahdotonta. Tansaniassa tuolloin – ja yhä nykyään – tunnetut kohteet, kuten Serengetin kansallispuisto ja Ngorongoron suojelualue, saivat riittävästi rahoitusta. Mkomazin kaltaiset paikat tarvitsivat kuitenkin kipeästi sekä tukijoita että tasaisen kävijävirran.
Keskeinen osa Mkomazin ennallistamishanketta oli mustasarvikuonojen ja afrikanvillikoirien (Lycaon pictus) suojelualueiden perustaminen. 1990-luvun alussa nämä olivat 2 Tansanian huonoimmassa tilanteessa olevaa eläinlajia. Afrikanvillikoira luokitellaan edelleen erittäin uhanalaiseksi lajiksi, ja mustasarvikuono on äärimmäisen uhanalainen.
Ensimmäiset 4 mustasarvikuonoa tuotiin suojelualueelle Etelä-Afrikan kansallispuistosta. Myöhemmin joukkoon lisättiin 11 sarvikuonoa eurooppalaisista eläintarhoista, erityisesti Tšekistä ja Yhdistyneestä kuningaskunnasta. Eläimiä varten Mkomaziin valmisteltiin 55 km²:n suojattu alue. Suojelualueen ympärillä kulkee useiden kilometrien pituinen, 2,5 m korkea aita. Se on sähköistetty ja valmiina hälyttämään rangereita kaikista murtautumisyrityksistä.
Yhtenä Tansanian ensimmäisistä sarvikuonojen suojelualueista tästä turvapaikasta tuli maailmalla tunnettu onnistuneena eläinten palautushankkeena. Mkomazille siitä tuli merkittävä matkailukohde. Tämän seurauksena Mkomazi Game Reserve sai kansallispuiston aseman vuonna 2008. Suojelualueella on tukijoita ja paljon kannattajia, myös Britannian kuninkaallisen perheen jäseniä. Tony Fitzjohn teki valtavan työn paitsi Mkomazissa myös kaukana sen rajojen ulkopuolella luennoimalla kouluissa, eläintarhoissa ja jopa Yhdysvaltain kongressissa. Hän löysi vapaaehtoisia ja ihmisiä, jotka halusivat lahjoittaa rahaa suojelualueen työhön.
Toinen hänen työnsä suunta oli paikallisyhteisön tukeminen suojelualueen kestävän kehityksen hyväksi. Tällaista hanketta ei voi aloittaa ilman paikallisten asukkaiden mukanaoloa. Ilman sitä mikään ei toimi. Lähikylien asukkaat auttavat partioimaan suojelualueen rajoilla ja estävät salametsästäjiä murtautumasta sisään. Suojelualueen historian aikana sarvikuonoihin ei muuten ole kohdistunut yhtään salametsästäjien hyökkäystä. Fitzjohn rakensi myös koulun lapsille, kunnosti useita luokkahuoneita kymmenissä olemassa olevissa kouluissa, varusti ammatillisen koulutuskeskuksen valmistuville nuorille ja auttoi lähikylien asukkaita veden ja terveyspalvelujen saamisessa.
Luonnonsuojelutyöstään Tony Fitzjohn sai useita palkintoja. Niistä arvostetuin on Brittiläisen imperiumin ritarikunta. Ehkä tärkein palkinto oli kuitenkin afrikanvillikoirien ja sarvikuonojen onnistunut lisääntyminen. Ensin mainittuja kasvatetaan ja vapautetaan muihin kansallispuistoihin, kuten Serengetiin. Jälkimmäiset pysyvät Mkomazissa rangereiden ympärivuorokautisessa suojelussa.
Vuonna 2020 Tony Fitzjohn ja George Adamson Trust luovuttivat menestyksekkään suojelualueen kokonaan Tansanian kansallispuistoviranomaiselle. Tony itse palasi Keniaan ennallistamaan mentorinsa leiriä, joka oli tuhoutunut. Hän kuoli pian tämän jälkeen 76-vuotiaana. Hänen työnsä kuitenkin jatkuu.
Voittoa tavoittelematon WildlifeNOW-järjestö edustaa yhdistynyttä Tony Fitzjohn George Adamson Wildlife Preservation Trustia. Perustajien kuoleman jälkeen se jatkaa työtään Koran kansallispuistossa Keniassa ja Mkomazin kansallispuistossa Tansaniassa. Trustin hyväntekeväisyystyötä voi tukea osoittamalla varoja sen toimintaan ilman, että lahjoitusta kohdennetaan johonkin sen 4 hankkeesta. Työ keskittyy aloihin, jotka olivat perustajille tärkeimpiä: mustasarvikuonokannan säilyttämiseen, afrikanvillikoirien kasvattamiseen, leijonien ja leopardien auttamiseen sekä elefanttien palauttamiseen Mkomaziin.
Mkomazissa elää nyt yli 40 mustasarvikuonoa. Koko Tansaniassa sarvikuonoja on nykyisin noin 200. Sitä voi pitää pienenä mutta merkittävänä onnistumisena.
Miksi vierailla Mkomazin kansallispuistossa ja sarvikuonojen suojelualueella?
Mkomazi on yksi Tansanian parhaista paikoista nähdä sarvikuonoja varmasti. Lisäksi puistossa elää useita satoja elefantteja, kirahveja, monenlaisia antilooppeja ja muita eläimiä. Lajeja on yhteensä noin 80. Tämä on myös harvinainen paikka, jossa voi tarkkailla lähietäisyydeltä kauniita afrikanvillikoiria, joiden turkissa on 3 sävyä. Mkomazissa voi lisäksi havainnoida yli 400 lintulajia. Lue blogistamme lisää Mkomazin linnustosta.
Suosittelemme vierailemaan tämänkaltaisissa puistoissa ja suojelualueilla, joissa kävijöitä on vähemmän. Et ehkä näe täällä yhtä paljon eläimiä kuin Serengetissä ja Tarangiressa, mutta vältät suuret kävijämäärät, lukuisat ajoneuvot reiteillä ja korkeat hotellihinnat. Mkomazin maisemat ovat vaikuttavat – puistoa kehystävät Pare- ja Usambara-vuoret, ja maasto on vaihtelevaa toisin kuin Serengetin avarat tasangot. Vierailemalla Mkomazissa tuet Itä-Afrikan luonnonsuojeluhankkeiden kasvua ja autat suoraan mustasarvikuonojen, Afrikan suurista eläimistä harvinaisimpien, suojelua.
Altezza Travel on sitoutunut osoittamaan varoja Mkomazin sarvikuonon ylläpitoon – 1 000 dollaria vuodessa. Summa ei ole suuri, joten aiomme laajentaa tukeamme. Raha käytetään suojelualueen rangereiden ja muun kansallispuiston henkilökunnan palkkoihin sekä ajoneuvojen käyttöön ja polttoaineeseen. Nämä ovat kansallispuistojen merkittävimpiä kuluja. Jatkuvaa partiointia tarvitaan salametsästyksen estämiseksi. Tämä on erityisen tärkeää Mkomazissa, jossa harvinaiset ja mustassa pörssissä erittäin arvokkaat sarvikuonot elävät turvassa.
Usein kysyttyä mustasarvikuonoista
Miksi mustasarvikuono on vaarassa kuolla sukupuuttoon?
Laajamittainen salametsästys on ajanut mustasarvikuonon sukupuuton partaalle. Viime vuosien suojelutyö on kuitenkin mahdollistanut näiden vaikuttavien eläinten määrän hitaan kasvun. Työtä on silti vielä paljon, jotta niiden tulevaisuus voidaan turvata.
Kuinka monta mustasarvikuonoa on jäljellä?
Arvion mukaan Afrikassa on jäljellä yli 6 000 mustasarvikuonoa.
Miksi mustasarvikuonoa kutsutaan mustaksi?
Todennäköisimmin nimi annettiin erottamaan nämä eläimet leveähuulisarvikuonoista, joita englanniksi kutsutaan valkoisiksi. Toisen teorian mukaan nimi voisi liittyä paikalliseen mustaan maaperään, jota sarvikuonot levittävät iholleen rypemisen jälkeen.
Onko Serengetissä sarvikuonoja?
Kyllä. Serengetin kansallispuistossa sijaitsevassa Moru Kopjesissa on sarvikuonojen suojelualue. Se on maan toiseksi merkittävin mustasarvikuonojen elinalue.
Missä Tansaniassa voi nähdä sarvikuonoja?
Mkomazin kansallispuisto on yksi parhaista paikoista siihen, kuten edellä kerroimme. Sarvikuonoja voi nähdä myös Ngorongorossa, muinaisen tulivuorikraatterin kalderassa. Tansanian eteläosiin matkustaville suosittelemme Nyereren kansallispuistoa, jossa näitä vaikuttavia eläimiä voi myös nähdä. Myös Serengetin kansallispuistossa on tähän mahdollisuus, ja siellä on oma sarvikuonojen suojelualue.
Altezza Travelin kaikki sisällöt laaditaan asiantuntijanäkemysten ja perusteellisen taustatyön pohjalta ja ne noudattavat toimituksellisia periaatteitamme.
Haluatko tietää lisää Tansanian matkoista?
Ota yhteyttä tiimiimme. Tunnemme Tansanian tärkeimmät kohteet omakohtaisesti. Kilimanjaron alueella työskentelevät matka-asiantuntijamme jakavat mielellään vinkkejä ja auttavat matkasi suunnittelussa.
Climbing 
Safari 
About Tanzania 
Islands