Nyasin tarina, pienen antiloopin tarina

Kun ihmiset ajattelevat antilooppeja, mieleen tulevat usein gnut tai Thomsoningasellit. Antilooppeja on yhteensä yli 100 lajia. Niihin kuuluu yli 40 duikerilajia, joihin myös tämän tarinan päähenkilö kuuluu. Kuvittele työskenteleväsi matkailuyrityksessä Kilimanjaron juurella. Mitä tapahtuisi, jos jonain päivänä toimistollesi tuotaisiin hyvin nuori ja eksynyt antiloopin vasa?

Tämä tarina alkoi helmikuussa 2022, kun toimistollemme tuotiin pelästynyt pieni antilooppi. Se oli löytynyt Machamen kylästä, jossa myös Aishi Machame Hotel sijaitsee. Puutarhurit tarkistivat kanavan vesipumppua ja löysivät yksin harhailevan, eksyneen antiloopin vasan. Oli selvää, että pieni duikeri Duikerit ovat sarvipäisten sorkkaeläinten alaheimo, joka luetaan epävirallisesti antilooppeihin. Ne ovat kotoisin Afrikasta. Sana "duiker" tulee afrikaansin sanasta "duik", joka puolestaan juontuu hollannin sanasta "duiken" ja tarkoittaa "sukeltaa". Duikerit elävät pääasiassa metsissä ja näyttävät vaaran uhatessa sukeltavan aluskasvillisuuteen. Kiinnitä valokuvissa huomiota Nyasin päälaen tupsuun – se on duikereille tyypillinen piirre. oli jäänyt orvoksi, ja seuraavien päivien tai jopa tuntien aikana se olisi kuollut nälkään tai kyläläisten käsissä. Maaseudun Tansaniassa villieläinten kohteluun liittyy valitettavia käytäntöjä: lapset saattavat heitellä kiviä varaaneja kohti, taikauskoiset aikuiset tappavat "kuolemaa kutsuvia" pöllöjä, ja salametsästäjät virittävät antiloopeille ansoja saadakseen niistä ruokaa. Todennäköisesti jotain samankaltaista oli tapahtunut myös pienen antiloopin emälle.

Mitä tällaisessa tilanteessa voi tehdä? Ajoittain hoidamme hotellimme alueelta löytyneitä lintuja ja pieniä eläimiä, kuten oravia ja apinoita, jotka ovat loukkaantuneet esimerkiksi sähköiskun tai haavojen vuoksi. Joskus vastasyntyneet oravat putoavat puunkoloista, ja jos emme löydä niiden kotia ja perhettä, kasvatamme ne turvassa, kunnes ne vahvistuvat, ja päästämme ne sitten takaisin luontoon. Antilooppimme oli kuitenkin edelleen melko suuri eläin, vaikka se kuuluu pienempiin Pensasantiloopin säkäkorkeus on 50 senttimetriä ja paino tavallisesti noin 20 kilogrammaa. lajeihin. Meillä ei ollut sille sopivia olosuhteita, eikä lähistöllä ollut eläinten kuntoutuskeskuksia.

Päätimme pitää orvon luonamme siihen asti, kunnes tietäisimme, mitä tehdä. Onneksi meillä oli aiempaa kokemusta loukkaantuneiden eläinten hoitamisesta. Osa tiimistämme oli työskennellyt kuntoutuskeskusten kanssa, ja saimme tukea myös ammattirangereilta. Ensimmäiset päivät ovat stressaavassa tilanteessa oleville antiloopeille ratkaisevia – jos ne selviävät ensimmäisistä 72 tunnista, niillä on mahdollisuus toipua.

Tehtävämme oli järjestää duikerille turvallinen ja rauhallinen paikka sekä opettaa se syömään ja käymään tarpeillaan. Aluksi ainoa sopiva ravinto oli vuohenmaito, joten tilasimme sitä joka aamu tuoreena kylästä. Arka pieni ei lähtenyt ulos omin päin, joten kannoimme sen ulos, annoimme sen olla raittiissa ilmassa ja seurasimme sen terveyttä ja käyttäytymistä. Se sai myös nimen – Nyasi. Swahiliksi se tarkoittaa "ruohoa".

Onneksi, toisin kuin monet muut samankaltaiseen tilanteeseen joutuneet antiloopit, pieni vasa selvisi. Se voi hyvin, söi hyvällä ruokahalulla ja oli luonteeltaan utelias. Vähitellen Nyasi alkoi tutkia taloa ja opetella portaissa kulkemista – se on villieläimille yksi vaikeimmista vaiheista. Se ei kuitenkaan vielä uskaltanut liikkua talossa omin päin. Iltaisin, kun sen luontainen aktiivisuus lisääntyi (duikerit ovat enimmäkseen yöaktiivisia), rohkaisimme sitä kävelemään ja tutkimaan ympäristöään.

Hotellin alueella on erillinen rakennus, jota ympäröivät aita ja vehreä kasvillisuus. Varmistimme alueen, tarkistimme aidan kunnon ja kielsimme työntekijöitä päästämästä koiria tai muita eläimiä sisään. Tästä vihreästä alueesta tuli nuoren duikerin turvapaikka. Meidän piti huolehtia siitä vähintään seuraavat 6 kuukautta, kunnes se vahvistuisi ja siirtyisi kokonaan itsenäiseen ravinnonhankintaan.

Laadimme päivystysvuorot ja perustimme erillisen keskustelun viestisovellukseemme, jotta Nyasin ruokinta-aika ei unohtuisi. Lähes jokainen meistä kävi ruokkimassa antilooppia tuttipullosta maidolla aina, kun töiden, briiffien ja Kilimanjarolle lähtevien ryhmien lähettämisen lomassa löytyi aikaa. Iltaisin, kun antiloopin luontainen aktiivisuus lisääntyi, kävelimme Nyasin kanssa alueella. Aluksi se pelkäsi ja piiloutui pensaiden valtaamiin nurkkiin. Silloin järjestimme etsintäoperaatioita ja löysimme pikkuisemme pensaikosta, tutkimasta erilaisia ruoholajeja. Juuri noina hetkinä se oli nimensä veroinen: bush duiker, pensasantilooppi.

Kasvavan duikerin seuraeläimeksi tuli kissa Miko. Tämä vasemmasta korvastaan osittain typistetty kissa tuli kerran luoksemme kylästä ja jäi sen jälkeen pysyvästi. Miko saattaa aamuisin matkaan retkikunnille lähteviä ryhmiä, hurmaa hotellivieraat olemuksellaan ja valvoo tarkasti omaa reviiriään. Se ei päästä muita kissoja eikä edes koiria Aishi Machame Hotelin alueelle.

Kissamme ja nuori antilooppi ystävystyivät ja viettivät paljon aikaa yhdessä. Eläinten kuntoutuksessa tämä on tavallinen käytäntö: toipuvan eläimen rinnalle etsitään seuralainen, joka ei välttämättä ole samaa lajia. Kissasta tuli duikerille täydellinen kumppani. Juuri Miko oli syypää Nyasin ensimmäisiin hyppyihin pensaiden läpi. Näiden 2 seuraaminen yhdessä oli todellinen ilo.

Antilooppi kasvoi nopeasti, ja sen vahva luonne alkoi näkyä. Joskus se vaati ruokaa sinnikkäästi eikä malttanut odottaa hetkeäkään – nuori duikeri syöksyi kohti ruokintavuorossa olevaa työntekijää ja puski häntä kaikin voimin. Kaikille se ei ollut helppoa, ja joihinkin pusku sattui. Meitä lohdutti lähinnä se, että naaraspuolisille pensasantiloopeille ei kasva sarvia, toisin kuin joillakin muilla antilooppilajeilla.

Sujuiko kaikki aina ilman välikohtauksia? Miten sen nyt sanoisi. Kerran, kun Nyasi oli vielä aivan pieni, se kompastui ja putosi pieneen altaaseen, joka oli tarkoitettu makean veden kilpikonnille. Kuulimme loiskahduksen ja nostimme kömpelön otuksen nopeasti vedestä. Pari kertaa pieni kujeilijamme livahti illalla aidatun alueen ulkopuolelle portista, joka ei ollut mennyt kunnolla kiinni. Löysimme sen nopeasti ja palautimme turvaan. Eräänä yönä säikähdimme tosissamme: naapuruston koirat kaivoivat tunnelin aidan ali ja pääsivät Nyasin alueelle. Onneksi tarkkaavaisin meistä heräsi, näki vaaran ikkunasta ja säikäytti pedot tiehensä.

Yksiä vieraita emme voineet estää tulemasta aidatulle vihreälle alueellemme: galagoja ja sinimarakatteja. Nämä maaseudun Tansanian vilkkaat asukkaat eivät juuri pelkää ihmisiä. Ne eivät pyydä lupaa vierailuihinsa ja liikkuvat Machamessa puusta toiseen täysin vaivattomasti, myös hotellin alueella. Vieraat seurasivat mielellään näitä eläimiä ja kuvasivat niistä videoita, mutta täällä asuva Altezza Travelin henkilökunta väsyi välillä apinoiden metkuihin. Ne pitivät kovaa ääntä katoilla, livahtivat koteihimme ikkunoista ja ovista, varastivat toisinaan ruokaa ja saattoivat silkasta ilkikurisuudesta pudottaa kuivumassa olevia vaatteita naruilta, heitellä meitä hedelmillä ja tehdä muuta pientä kiusaa.

Yllättäen Nyasi ystävystyi apinoiden kanssa, jotka kävivät usein sen alueella. Emme kuitenkaan aina olleet innoissamme niiden yhteisistä leikeistä. Apinat opettivat Nyasin vahingoittamaan pensaita ja kukkia sekä rikkomaan kaiken, mihin se ylsi. Suuri ongelma se ei ollut, mutta olimme silti enemmän iloisia siitä, että antilooppi pystyi olemaan tekemisissä muiden eläinten kanssa ja näytti jopa nauttivan siitä.

Nyasilla oli oma suojaisa paikka silloin, kun se halusi olla yksin. Rakensimme sille korotetun pienen talon, jossa oli katto sateensuojaksi. Sekä katto että sisäpuoli peitettiin kuivalla ruoholla lämmön ja äänieristyksen vuoksi. Sisällä suuri lamppu antoi lämpöä ja hehkui pehmeää punaista valoa, joka ei ärsyttänyt silmiä. Rehellisesti sanottuna emme tiedä, kumpi vietti pienessä talossa enemmän aikaa, Nyasi vai Miko. Sisällä oli hyvin kotoisaa – lämmintä ja pehmeää. Eikä kukaan meistä oikeastaan pystynyt vastustamaan kiusausta tarkistaa antiloopin talon olosuhteita itse ja viettää hetki sen sisällä kippurassa.

Ajan myötä tyttömme, lähes teini-ikäiseksi kasvanut Nyasi, joi yhä vähemmän maitoa. Sen ruokavalioon tuli enemmän ruohoa, lehtiä ja kukkia. Luonnollisessa elinympäristössä nämä ovat pensasantilooppien tavallista ravintoa. Ne eivät edes juo vettä, vaan saavat nesteen mehukkaista kasveista. Ripustimme alueelle eläimille tarkoitettuja suolakiviä, jotta Nyasi saisi riittävästi mineraaleja ja pysyisi terveenä. Alue oli kuitenkin rajallinen, eikä kaikkia sen tarvitsemia kasvilajeja ollut saatavilla. Istutimme tosin myös niitä ruohoja, joista se piti eniten.

Nyasin ehdottomia lempiherkkuja olivat ruusut. Se rakasti näitä kukkia ja söi ne kokonaan. Ensin ruusupensaiden alaosat alkoivat olla nakerrettuja, ja sen jälkeen aloimme tuoda sille herkkuja tarkoituksella, 2–3 kukkaa kerrallaan. Se nyppi terälehden toisensa jälkeen, söi sitten nupun ytimen ja pureskeli innokkaasti, selvästi herkusta nauttien. Hotellin juhlat, joista jäi jäljelle lukuisia kukkakimppuja, olivat juhlaa myös antiloopillemme. Se ei kuitenkaan koskaan ahminut liikaa – syötyään pari ruusua se kääntyi pois ja syöksyi iloisesti omiin puuhiinsa, hypellen leikkisästi pensaiden yli. Nuoresta Nyasista tuli hyvin aktiivinen ja itsenäinen.

Pidimme koko ajan mielessä, että tämä naaraspuolinen pensasantilooppi ei ollut lemmikki, johon meidän pitäisi tottua tai jonka pitäisi tottua meihin. Vaikka rakastimme Nyasia, tiesimme varmasti, että jonain päivänä olisi aika sanoa hyvästit ja palauttaa vahvistunut eläin takaisin luontoon. Kyllä, joskus se tuli mielellään lähelle ja pyysi rapsutuksia, mutta villieläinten vastuullinen ja eettinen kohtelu edellytti, että rajoitimme tällaista käyttäytymistä.

Niin kului 6 kuukautta, ja oli aika etsiä kasvaneelle antiloopille sopiva vapautuspaikka sen tausta huomioon ottaen. Paikan piti olla tälle lajille tuttu elinympäristö ja riittävän turvallinen eläimelle, joka oli menettänyt vanhempansa varhain. Sen rinnalle tarvittiin lajikumppaneita, joilta se voisi oppia liikkumaan luonnossa, välttämään vihollisia ja löytämään ravintoa. Ihminen ei voi koskaan korvata eläimen emoa. Toinen tärkeä seikka oli etäisyys ihmisasutuksesta, kun otetaan huomioon paikallisten suhtautuminen antilooppeihin ja Nyasin käsinruokinnan aikana kehittynyt suuri luottamus ihmisiin.

Sopivan paikan löytäminen vei aikaa. Kilimanjaron metsän läheinen osa oli liian lähellä kyliä, ja oli hyvin todennäköistä, että luottavainen antilooppi lähestyisi ihmisiä. Metsän kaukaisempi osa oli täynnä petoja eikä sopinut tälle lajille; siellä elää metsäantilooppilajeja. Lähistöllä ei ollut pieniä pensaikkoisia metsiä, ja duikerin kuljettaminen häkissä kauas aiheuttaisi eläimelle liikaa stressiä. Kysyimme neuvoa kaikilta, joilla saattoi olla tietoa, mutta oikeaa paikkaa ei löytynyt.

Emme edes huomanneet, että antiloopin tulosta oli kulunut jo vuosi. Lopulta löytyi lupaava paikka – laaja yksityisen suojelualueen osa lähellä Arushaa. Siellä eli paljon sorkkaeläimiä, ennen kaikkea erilaisia antilooppeja, myös pieniä ja jopa kääpiöantilooppeja. Alueella oli myös muita pensasantilooppeja. Petoja siellä ei kuitenkaan ollut. Päätös tehtiin: Nyasi muuttaisi Kilimanjaro Golf and Wildlife -suojelualueelle.

Vuoden ikäisen pensasantiloopin vapautus, sen jonka Altezza Travelin tiimi oli pelastanut varmalta kuolemalta ja pitänyt suojassa kasvun ajan, sovittiin 16. maaliskuuta 2023. Antiloopin kuljetus sujui rauhallisesti, eikä Nyasi juuri hermostunut. Uudessa paikassa sitä olivat vastassa alueen omistajat, jotka huolehtivat suojelualueen eläimistä. He vahvistivat, että Nyasin turvallisuus oli varmistettu ja että sen lempikukkia ja -ruohoja kasvoi alueella runsaasti.

Antilooppimme alkoi tutkia suojelualueen avaria maastoja ja tutustua lajitovereihinsa. Kun keskustelimme suojelualueen omistajien kanssa, Nyasi palasi luoksemme useita kertoja ja säntäsi sitten taas muiden eläinten luo. Näytti siltä, että se piti uudesta kodistaan.

Olemme iloisia, että saimme auttaa taas yhtä eläintä. On myös myönnettävä, että pieni antilooppi opetti monille meistä myötätuntoa, huolenpitoa sekä kiinnostusta luontoa ja eläinten elämää kohtaan. Tämä on vain yksi monista Altezza Travelin ja eläinten tarinoista, mutta meille se on erityinen. Ja vaikka hyvästit tuntuvat nyt haikeilta, olemme onnellisia siitä, että orvoksi jäänyt duikeri voi hyvin.

Juokse, Nyasi! On aika tutkia uusia paikkoja.

Haluatko tietää lisää Tansanian matkoista?

Ota yhteyttä tiimiimme. Tunnemme Tansanian tärkeimmät kohteet omakohtaisesti. Kilimanjaron alueella työskentelevät matka-asiantuntijamme jakavat mielellään vinkkejä ja auttavat matkasi suunnittelussa.

Lisää kiinnostavia artikkeleita