Jane Goodallin merkittävä elämä ja työ

On vuosi 1960. Syvällä Afrikan tiheissä metsissä, syrjäisen järven rannalla. Täällä ei asu ihmisiä; nämä ovat villieläimille sopivia luonnonalueita. Metsissä elää suuri ihmisapinoiden kanta. Ne ovat simpansseja, Homo sapiensin lähimpiä sukulaisia. Niitä on tutkittu vain vähän – tutkijat ovat tehneet luonnossa elävistä simpansseista vain muutamia lyhyitä havaintoja.

Yksinäinen valkoinen nuori nainen istuu muistivihko ja kiikarit mukanaan ruohoisella, pensaiden peittämällä rinteellä. Hän on täällä täysin yksin. Jos metsästä ilmestyy leopardi tai aggressiivinen simpanssijoukko, kukaan ei tule hänen avukseen. Kuka hän on? Mitä hän tekee täällä?

Nuoren naisen nimi on Jane Goodall, ja hän on tullut Englannista. Hänen työnään on tarkkailla simpansseja, kun hän ensin löytää ne. Tarkkailla ja kirjata kaikki tiedot muistivihkoihinsa. Englantilaisella ei ole varsinaista eläintieteellistä koulutusta, eikä hän juuri tunne simpansseja tai muita Afrikan eläimiä.

Ainoa oppilaitos, jossa hän kävi tavallisen koulun jälkeen, ei ollut edes college vaan sihteerikoulu, jossa opetettiin konekirjoitusta ja pikakirjoitusta. Hänellä oli kuitenkin loputon rakkaus eläimiin ja paljon kärsivällisyyttä. Lapsuudesta asti hänellä oli myös erityinen unelma – lähteä Afrikkaan ja tutkia eläinten maailmaa. Se osoittautui riittäväksi.

Mistä Jane Goodall tunnetaan?

Tohtori Jane Goodall, aiemmalta nimeltään paronitar Jane van Lawick-Goodall, on englantilainen primatologi ja antropologi. Hän on tutkinut simpansseja noin 60 vuoden ajan, ja häntä pidetään perustellusti maailman johtavana asiantuntijana tällä alalla. Hänen tunnetuimmat pitkäaikaishavaintonsa näistä ihmisapinoista tehtiin Gombe Streamissa Tansaniassa. Ne muuttivat käsitystämme simpanssien käyttäytymisestä. Nykyään Jane Goodall on luonnonsuojelijoille todellinen ikoni, populaarin biologian tähti, luennoitsija, joka täyttää salit kerta toisensa jälkeen, ja kysytty televisiovieras. 

Hänen hahmonsa on ulottunut myös populaarikulttuuriin: Dr. Goodall on esiintynyt "Simpsonit"-sarjassa. Lisäksi merestä kerätystä muovista valmistettuun erityiseen Barbie-nukkesarjaan kuuluu Dr. Jane Goodall -nukke. Nukella on yllään safarivarusteet, mukana kiikarit ja muistivihko. Mukana tulee myös David Greybeardin pienoismalli. Hän oli simpanssi, joka ensimmäisenä antoi nuoren tutkijan tarkkailla itseään.

Ensimmäinen artikkeli ja ensimmäinen elokuva

Nuori nainen tuli ensimmäisen kerran tunnetuksi vuonna 1963, kun National Geographic julkaisi hänen artikkelinsa "My Life Among Wild Chimpanzees." Se oli Jane Goodallin ensimmäinen artikkeli, jossa hän kuvasi kiinnostavasti ja yksityiskohtaisesti 3 vuoden havaintojaan. Hän muun muassa kertoi, että simpanssit etsivät jäykkiä ruohonkorsia, katkaisevat niitä ja työntävät niitä termiittikekoihin saadakseen ulos termiittejä, joita apinat pitävät herkkuna. Hän totesi myös, että niiden ruokavalioon kuuluu lihaa, jota nämä "kasvissyöjät" jopa metsästävät. Kaikki tämä oli odottamatonta tietoa etologeilleEtologia on eläinten käyttäytymistä tutkiva tiede. Etologit ovat tutkijoita, jotka tekevät kenttähavaintoja eläimistä ja pyrkivät ymmärtämään niiden tunteiden ja sosiaalisten suhteiden luonnetta. Jane Goodall on hyvä esimerkki etologista. kaikkialla maailmassa.
Artikkelin kuvitti paroni Hugo van Lawickin valokuvasarja. Lehti oli lähettänyt hänet nimenomaan kuvaamaan valokuva- ja videomateriaalia tästä merkittävästä tutkimuksesta Tanganjikajärven rannoilla. Kuvissa lukijat näkivät muutakin kuin kaukaisen Afrikan kaunista luontoa: yhden Afrikan suurista järvistä avaran selän ja tiheiden metsien peittämät kukkulat. Valokuvat avasivat myös näkymän kenttäleirin arkeen. Nuori tutkija katsoo kiikareilla kukkulalla istuen, pesee hiuksiaan purossa, käynnistää moottoriveneen – ja simpanssit tulevat hänen teltalleen, samalla kun hän puhuu niille rauhallisesti.

Ihmisiä kiinnosti erityisesti tämä puoli Goodallin työstä: miten nuori nainen selviytyy yksin viidakossa, millaisia kenkiä hän käyttää kulkiessaan metsässä, mitä hän syö ja niin edelleen. Jane ei pitänyt arkisten valokuvien lavastamisesta. Hän ei halunnut kiinnittää liikaa huomiota itseensä. Hän halusi ihmisten ajattelevan enemmän eläimiä ja tällaisen kenttätutkimuksen merkitystä.

Maailma kuitenkin halusi nähdä tarinan eksoottisena seikkailuna. Tavalliset lukijat ihastuivat rohkeaan brittiläiseen naiseen kiikareineen. Akateemisesti koulutetut tutkijat pilkkasivat aluksi hänen johtopäätöksiään ja sanoivat, ettei National Geographicin kannessa esiintyvä pitkäjalkainen tyttö voisi tehdä vakavaa tutkimusta ilman asianmukaista koulutustaJane Goodall sai akateemisen koulutuksensa hieman myöhemmin, vuonna 1965. Hänelle myönnettiin etologian tohtorin arvo Cambridgen yliopistosta. Näin hänestä tuli yksi harvoista ihmisistä, jotka ovat onnistuneet saavuttamaan tämän ilman aiempaa alempaa korkeakoulututkintoa. Sen mahdollistivat hänen poikkeukselliset saavutuksensa simpanssien havainnoinnissa Afrikassa..

Vuonna 1965 julkaistiin dokumentti "Miss Goodall and the Wild Chimpanzees". Se menestyi erittäin hyvin, myös kaupallisesti. Elokuva opetti katsojille lisää simpansseista ja nuoresta tutkijasta. He saivat tietää myös tansanialaisista, jotka auttoivat häntä leirin töissä. Nykyään elokuva vaikuttaa naiivilta ja siinä on epätarkkuuksia, mutta se tehtiin aidolla tunteella.

Miten Jane Goodall lähti Afrikkaan?

Myöhemmin julkaistiin 40 dokumenttia ja televisio-ohjelmaa, joissa Jane Goodall esiintyi. Hänestä tuli maailman tunnetuin primatologi. Haastattelijat ja yleisöt halusivat tietää jokaisen yksityiskohdan. Joissakin haastatteluissa oli mukana Janen äiti, jolla oli suuri vaikutus häneen lapsuudessa ja nuoruudessa. Näin kaikki saivat tietää, että Jane katosi jo 5-vuotiaana maatilalla pitkiksi ajoiksi tarkkailemaan kotieläimiä. Kerran utelias tyttö halusi ymmärtää, missä kanalla oli aukko, jonka kautta se pystyi munimaan suhteellisen suuren munan.

Janella oli pitkä yhteys simpansseihin – kun hän oli vasta 1-vuotias, hänen isänsä antoi hänelle simpanssipehmolelun. Koko maailma tuntee tämän lapsuuden lelun nimen: Jubilee. On myös toinen pehmoapina, Mr. H, jolla on banaani käsissään. Jane Goodall kantaa sitä usein mukanaan vielä nykyäänkin. Se on matkannut hänen kanssaan ympäri maailmaa vuosikymmeniä ja symboloi ihmishengen periksiantamattomuutta. Goodall kertoo mielellään Mr. H:n tarinanMr. H -nimisen pehmoapinan antoi Jane Goodallille Gary Haun, sokea taikuri. Mr. Haun työskenteli helikopterimekaanikkona ja haaveili merijalkaväen urasta, mutta menetti näkönsä onnettomuudessa vuonna 1973. Gary Haun ei luovuttanut. Hän aloitti taekwondon ja sukelluksen, harrasti laskuvarjohyppyä, ui haiden kanssa ja nousi Kilimanjarolle sokeudestaan huolimatta. Jossain vaiheessa hän kiinnostui taikuudesta. Sinnikäs harjoittelu teki hänestä menestyneen taikurin ja illusionistin. Vuonna 1995 Gary Haun tapasi Jane Goodallin ja antoi hänelle lelun, jota hän tuolloin luuli simpanssiksi. Goodall kuitenkin otti sokean taikurin käden ja ohjasi sen apinan hännälle – simpansseilla ei ole häntää. He nauroivat yhdessä, mutta lahjaksi saatu lelu on yhä Dr. Goodallin mukana, luennoilla eri puolilla maailmaa ja jopa tapaamisissa presidenttien kanssa. Jane Goodall pyrkii innostamaan muita ja kertoo kuulijoilleen tarinan sokeutuneesta jalkaväensotilaasta, joka toteutti kaikki unelmansa periksiantamattoman henkensä ansiosta. tapaamisissa ihailijoidensa kanssa.

Monet etologin ihailijat tietävät, mikä innoitti hänen lapsuuden unelmiaan Afrikasta. Se oli Doctor Doolittle -kirjasarja. Doolittle hoitaa eläimiä ja pystyy puhumaan niiden kieltä. Myös tarina Tarzanista – apinoiden kasvattamasta villistä miehestä – teki vaikutuksen. Molemmat hahmot liittyvät Afrikkaan ja Afrikan eläimiin, ja molemmat saivat nuoren Janen unelmoimaan samanlaisesta kohtalosta: eläinten ymmärtämisestä ilman pelkoa ja elämästä niiden keskellä Afrikan luonnossa. Ajatus juurtui häneen, kun hän oli vasta 8-vuotias.

Hänen unelmansa toteutui kokonaan. Monien Tansaniassa vietettyjen kenttätutkimusvuosien jälkeen Jane Goodall siirsi painopisteensä eläinsuojeluun, ekoaktivismiin ja lasten ympäristökasvatukseen eri puolilla maailmaa. Hänen omat aloitteensa koe-eläinten elämän parantamiseksi, osallistuminen yksittäisten populaatioiden ja ekosysteemien suojeluhankkeisiin, laaja kansainvälinen "Roots & Shoots" -ohjelma sekä yhteistyö YK:n ja muiden järjestöjen kanssa – näistä kaikista tuli Goodallille muutakin kuin jatkoa kuuluisille Gomben havainnoille. Niistä tuli hänen elämäntyönsä ja lapsuuden unelman toteutuma.

Dr. Goodall – eläinten oikeuksien puolustaja ja ekoaktivisti

Nykyään Jane Goodall tunnetaan paitsi etologina myös menestyneenä ympäristönsuojelijana. Tästä kertovat osa hänen arvonimistään ja kunniatohtorin arvoistaan. Hänelle on myönnetty esimerkiksi YK:n rauhanlähettilään tehtävä, World Future Councilin kunnia-asiantuntijan asema sekä Brittiläisen imperiumin ritarikunnan Dame Commander -arvo (DBE). 

Ne eivät ole vain kauniita titteleitä. Ne heijastavat Dr. Goodallin jokapäiväistä työtä ja aktiivista osallistumista lukuisiin hankkeisiin ja aloitteisiin. Jane Goodall kertoo matkustavansa noin 300 päivää vuodessa ja siirtyvänsä paikasta toiseen 3 viikon välein tavatakseen ihmisiä, jotka muuttavat elämää planeetallamme parempaan suuntaan. Hän on sanonut tunnetusti: "Vähintä, mitä voin tehdä, on puhua niiden puolesta, jotka eivät voi puhua omasta puolestaan."

3 kiinnostavaa faktaa Jane Goodallista

Kuinka monta vuotta Jane Goodall on viettänyt simpanssien parissa?

Vuonna 1960 alkanut Jane Goodallin simpanssitutkimus Gombessa jatkuu yhä. Aluksi hän oli ainoa kenttähavainnoija. Myöhemmin hän perusti Gombe Streamin kansallispuistoon tutkimuskeskuksen, joka houkutteli opiskelijoita ja vapaaehtoisia eri puolilta maailmaa. Jane itse jatkoi simpanssien elämän tarkkailua Tanganjikajärven metsissä noin 55 vuoden ajan. Ensimmäiset 15 vuotta, vuodesta 1960 vuoteen 1975, hän oli siellä lähes yhtäjaksoisesti ja poistui vain lyhyiksi jaksoiksi. Myöhempinä vuosina muut hankkeet, kuten Jane Goodall Institute, kansainvälinen "Roots & Shoots" -koulutusohjelma, lukuisat luennot eri puolilla maailmaa ja luonnonsuojeluhankkeiden tukeminen, veivät yhä enemmän hänen aikaansa. Vierailut simpanssien luona harvenivat ja lyhenivät. Nuoremmat tutkijat ovat kuitenkin nykyään jatkaneet tätä historian pisimpään jatkunutta luonnossa elävien eläinten tutkimusta.

Miten Jane Goodall muutti primatologiaa?

Ennen Jane Goodallin tutkimuksia Gombessa ajateltiin, että ihminen on ainoa eläin, joka pystyy valmistamaan ja käyttämään työkaluja. Kun Goodall lähetti antropologi Louis Leakeylle raportin simpansseista, jotka käyttivät ruohonkorsia työkaluina termiittien pyydystämiseen, Leakey totesi, että nyt joko ihmisen määritelmä on laadittava uudelleen tai simpanssit on sisällytettävä ihmisiin. Jane Goodallin pitkäaikaiset havainnot auttoivat ymmärtämään, millaisia varhaiset ihmisyhteisöt ja niiden arki saattoivat olla. Goodallin havaintojen yllättävimpiin tuloksiin kuuluvat:

• Simpanssit pystyvät valmistamaan ja käyttämään työkaluja;
• Ne eivät ole kasvissyöjiä vaan kaikkiruokaisia;
• Niiden sosiaalinen käyttäytyminen on monimutkaista.

Kuinka vanha Jane Goodall on, ja mitä hän tekee nyt?

Vuonna 2024 Goodall täytti 90 vuotta. Tätä artikkelia kirjoitettaessa hän jatkaa aktiivista työtään luonnonsuojelun puolesta. Jane Goodall matkustaa eri puolilla maailmaa ja tapaa ympäristön puolustajia, järjestöjä ja erilaisia yleisöjä. Hänen luentonsa käsittelevät laajaa aihepiiriä. Vaikka häntä pidetään perustellusti johtavana simpanssiasiantuntijana, hänen puheensa keskittyvät myös muiden eläinten suojeluun ja laajempiin ympäristökysymyksiin. Hän on mukana lukuisissa menestyneissä hankkeissa, joiden tavoitteena on eri lajien elinympäristöjen säilyttäminen.

Katso lyhyt video, joka tehtiin Jane Goodallin 90-vuotispäivän kunniaksi vuonna 2024. Hänen jatkuva aktiivisuutensa ympäristön suojelemiseksi ja muiden innostamiseksi tekee vaikutuksen.

Tärkeimmät havainnot simpansseista: miten Jane Goodall mullisti primatologian

Nykyään monet tuntevat niiden ensimmäisten simpanssien nimet, jotka antoivat Jane Goodallin tarkkailla itseään. David Greybeard osoitti ensimmäisenä pelottomuutta ja rauhallisuutta ihmisten edessä, ja monet muut simpanssit seurasivat hänen esimerkkiään. Gomben elokuvia katsoneet muistavat Flon ja hänen lapsensa: Fifin, Flintin ja Figanin. Myös monet muut apinat jäivät ihmisten mieleen. Mike tuli kuuluisaksi peloteltuaan muita simpansseja tyhjien kerosiinikanisterien melulla. Goliath oli suuri ja vahva alfauros. Äiti ja tytär, Passion ja Pom, tulivat surullisella tavalla tunnetuiksi kannibalismistaan. Nämä ja muut simpanssit, joiden luonteen ja käyttäytymisen Goodall kuvasi muistiinpanoissaan, nousivat omalla tavallaan julkisuuden henkilöiksi.

Jane antoi eläimille nimet heti, kun hän pystyi erottamaan ne luotettavasti ryhmän muista jäsenistä. Tästä hän sai kritiikkiä muilta etologeilta. Hänen tuttuutensa eläinten kanssa ja yhteyden tunne niihin auttoivat häntä kuitenkin pysymään Tanganjikajärven metsissä vuosikausia ja tarkkailemaan yksilöitä, joihin hän oli kiintynyt. Hän pystyi hyväksymään simpanssit läheisiksi naapureiksi, ehkä jopa ystäviksi. Lopulta nämä eläinten käyttäytymisen havainnot ja kuvaukset lisäsivät merkittävästi ymmärrystämme simpansseista ja itsestämme – varhaisista yhteisöistä ja muinaisista ihmisistä, joiden sosiaalinen käyttäytyminen oli yhtä monimutkaista.

Kootaan yhteen merkittävimmät havainnot, jotka muuttivat käsitystämme simpansseista. Ensimmäisen tutkimusvuotensa aikana Jane Goodall raportoi 2 tärkeää havaintoa:

• Simpanssit eivät ole kasvissyöjiä; ne syövät lihaa. Hän näki niiden syövän pensassian raatoa ja myöhemmin metsästävän kolobusta, joka lopulta saatiin kiinni ja syötiin
• Simpanssit valmistavat ja käyttävät alkeellisia työkaluja – tämä uutinen pakotti määrittelemään ihmisen uudelleen, sillä vanha määritelmä ("Man the Toolmaker") ei enää kuvannut yksinomaan Homo sapiensia. 

Myöhemmin kuvattiin simpanssien elämän monimutkainen sosiaalinen rakenne. Janen lempeyden ja apinoihin kiintymisen vuoksi hänen oli vaikea kestää 4 vuotta kestänyttä sotaa 2 simpanssiryhmän välillä. Tämän julman konfliktin aikana yksi ryhmä hävitti toisen ryhmän urokset kokonaan, tappamalla ne yksitellen ja aiheuttamalla kuolettavia vammoja. Toinen raskas havainto 1970-luvun puolivälissä oli oivallus, ettei kannibalismi ollut simpansseille vierasta. Äiti ja tytär, Passion ja Pom, tunnettiin siitä, että ne varastivat muiden poikasia ja söivät niitä.

Näiden vaikeiden havaintojen vastapainoksi on lisättävä, että jotkut simpanssit osoittivat todellista altruismia ja hoivasivat hellästi muiden orpoja poikasia. Kuten huomaat, simpanssien sosiaalisen elämän piirteet ovat yhtä monimutkaisia ja moniulotteisia kuin ihmisten.

Jane Goodallia käsittelevät elokuvat

Emme syvenny tässä kovin yksityiskohtaisesti Jane Goodallin elämäkertaan tai hänen Afrikassa tekemänsä tutkimuksen historiaan. Aiheesta on paljon kiinnostavia haastatteluja ja elämäkerrallisia artikkeleita, jotka on kirjoitettu asiantuntevasti ja kunnioittavasti. Dr. Goodall on osallistunut useisiin hienoihin dokumentteihin ja kirjoittanut itsekin melko monta kirjaa. Laajasta materiaalista suosittelemme erityisesti näitä elokuvia:

• "People of the Forest: The Chimps of Gombe"
• "Jane Goodall: My Life with Chimpanzees"
• "Jane Goodall's Wild Chimpanzees"
• "Jane"

Uusin elokuva, vuonna 2017 julkaistu "Jane", on erityisen kiinnostava, sillä se kertoo Jane Goodallin koko elämäntarinan. Kertomus alkaa hetkestä, jolloin antropologi Louis Leakey valitsee hänet vaikeaan tehtävään, ja päättyy eläinsuojelun koulutusohjelmien luomiseen. Elokuvassa käytetään ainutlaatuista aineistoa, jonka kuvasi kuuluisa afrikkalainen dokumentaristi Hugo van Lawick. Vuoteen 2014 asti näitä kuvia pidettiin kadonneina. Elokuvaa "Jane" varten Goodall antoi itse perusteellisen haastattelun. Myös hänen äitinsä jakoi muistoja primatologin lapsuudesta.

On syytä mainita, miten Goodall tulkitsee sanan "toivo", jolla on hänelle suuri merkitys. Toivo ei ole passiivista paremman odottamista vaan aktiivista osallistumista muutokseen. Tämän väsymättömän eläinten oikeuksien puolustajan luonnetta ja työtä ymmärtää paremmin katsomalla nykyisiä elokuvia, joissa hän esiintyy. Suosittelemme erityisesti:

• "Jane Goodall: Reason for Hope"
• "Jane Goodall: Hope"
• "Jane Goodall: Reasons for Hope"

Kaikki nämä elokuvat näyttävät, miten tutkijat eri puolilta maailmaa löytävät ja soveltavat epätavanomaisia mutta toimivia ratkaisuja eläinten auttamiseksi. Goodall itse luottaa siihen, että maailmanlaajuisista ekologisista ongelmista huolimatta on useita painavia syitä toivoa, että ihminen voi auttaa luontoa. Tarvitaan havainnointia, tutkimista, ongelmien ymmärtämistä ja sopivien ratkaisujen löytämistä. Jane Goodall toteuttaa päätehtäväänsä: hän innostaa muita tutkimaan eläimiä ja taistelemaan niiden selviytymisen ja hyvinvoinnin puolesta.

Jane Goodallin kirjat

Jane Goodallin itse kirjoittamia kirjoja on kiinnostavaa lukea, myös lapsille suunnattuja teoksia. Kannattaa tarttua mihin tahansa niistä, jos sellainen osuu kohdalle. Tässä ovat tunnetuimmat:

• "In the Shadow of Man" (1971) – yksityiskohtainen kuvaus Jane Goodallin elämästä simpanssien parissa 1960- ja 1970-luvuilla;
• "Through a Window: 30 years observing the Gombe chimpanzees" (1990) – yksi koskaan julkaistuista tärkeimmistä tieteellisistä teoksista, jossa kirjoittaja kertoo mukaansatempaavasti 30 vuoden työstä Gombe Streamissa;
• Reason for Hope: A Spiritual Journey (1999) – syvästi henkilökohtainen muistelmateos, jossa Jane Goodall kertoo matkoistaan ja kokemuksistaan sekä korostaa toivoa planeettamme ja sen asukkaiden valoisammasta tulevaisuudesta; kirjoitettu yhdessä Phillip Bermanin kanssa;
• "The Book of Hope: A Survival Guide for Trying Times" (2021) – yhdessä Douglas Abramsin kanssa kirjoitettu lämminhenkinen keskusteluteos siitä, miten toivoa voi ylläpitää ekologisten kriisien keskellä ja miten planeetan parempaan tulevaisuuteen voi vaikuttaa myönteisesti.

Jane Goodallin kirjat, jotka kiinnostavat erityisesti lapsia:

• "Grub: The Bush Baby" (1972) – Hugo van Lawickin kanssa kirjoitettu runsaasti kuvitettu kirja kertoo tarinan Grubin, Jane Goodallin ja Hugo van Lawickin pojan, näkökulmasta hänen kasvaessaan Afrikan metsässä villieläinten keskellä.
• "My Life with the Chimpanzees" (1986) – erityisesti lapsille kirjoitettu kirja kertoo Janen havainnoista Afrikan simpansseista ja siitä, miten nämä vuodet muovasivat hänen elämäänsä.
• "The Chimpanzee Family Book" (1989) – hyvin valokuvin kuvitettu kirja esittelee nuorille lukijoille ihmisapinoiden perhe-elämää ja selittää, miksi ihmisten tulisi suojella simpansseja ja muita eläimiä. UNICEF palkitsi sen vuoden parhaana lastenkirjana vuonna 1989.
• "Pangolina" (2021) – fiktiivinen tarina Pangolina-nimisestä muurahaiskävystä, jonka nuori tyttö pelastaa eläinsalakuljettajilta ja oppii samalla uhanalaisista lajeista.

Aviomies Hugo van Lawick ja poika Grub

Vuonna 1962, vain 2 vuotta sen jälkeen kun hän oli aloittanut havaintonsa, villieläinkuvaaja ja dokumentaristi Hugo van Lawick vieraili Gomben suojelualueella. Hänen tehtävänään oli kuvata Jane Goodallin työtä ja ennen kaikkea dokumentoida uusia käyttäytymismalleja luonnonvaraisissa simpansseissa, joista aloitteleva etologi raportoi tutkimustuloksissaan.

National Geographic lähetti van Lawickin työskentelemään Goodallin kanssa, ja hänen nimitystään ehdotti Louis Leakey, joka valvoi Goodallin tutkimusta Gombessa. Louis Leakeylla, joka työskenteli tiiviisti vaimonsa, arkeologi Mary Leakeyn, kanssa, oli oivaltava ajatus. Hän uskoi, että nuoren naisprimatologin (Goodall) ja nuoren miesvalokuvaajan (van Lawick) työskentelyparista Afrikan metsässä tulisi toimiva. Heidän suhteensa ulottui lopulta pelkkää kollegiaalisuutta pidemmälle. 

Heitä yhdistivät monet kiinnostuksenkohteet: rakkaus luontoon ja seikkailuun, eläinten ihailu ja korkeat vaatimukset omalle työlle. Van Lawickin työn kautta maailma oppi tuntemaan Jane Goodallin. Vaikuttaa myös siltä, että hänen linssinsä kautta maailma ihastui häneen. Vuonna 1964 pari avioitui, ja vuonna 1967 he saivat pojan, Hugo Eric Louis van Lawickin. Häntä kutsuttiin hellittelynimellä Grub, jolla hän tuli tunnetuksi ympäri maailmaa. Katsojia eri puolilla viehättivät kronikat pienestä pojasta, joka kasvoi Afrikan viidakoissa simpanssien ja muiden eläinten ympäröimänä.

Pieni Grub asui useita vuosia Gombessa Tanganjikajärven rannoilla. Hänen vanhempansa rakensivat erityisesti "häkin" – rakenteen, jossa poika pystyi leikkimään ulkona mutta oli suojassa villieläimiltä. Kuten hänen äitinsä oli muutamaa vuotta aiemmin havainnut, simpanssit pitivät lihasta, ja leirissä syntyi useita vaarallisia tilanteita, kun simpanssit lähestyivät ja käyttäytyivät aggressiivisesti ihmislasten lähellä. Hugo van Lawick kertoi huomanneensa selviä merkkejä siitä, että apinat olivat valmiita hyökkäämään hänen poikansa kimppuun. Yksi yrityskin tapahtui, mutta onneksi isä oli lähellä ja suojeli lastaan. Yleisesti ottaen häkki oli paljon turvallisempi ratkaisu silloin, kun vanhemmat poistuivat leiristä koko päiväksi jatkamaan kenttätyötään. Joku avustajista jäi aina lapsen kanssa.

Miten Jane Goodallin perhe-elämä kehittyi myöhemmin

Vuonna 1974 National Geographic päätti, että Gombessa oli kuvattu riittävästi materiaalia, eikä uusinut Hugo van Lawickin sopimusta. Eurooppalaisten onnellinen perhe-elämä viidakossa päättyi. Heidän tukijansa Louis Leakey oli jo kuollut. Eläinten kuvaamista rakastanut dokumentaristi van Lawick siirtyi jatkamaan uraansa Serengetin kansallispuistoon. Grub asui välillä äitinsä kanssa Gombessa, välillä isänsä kanssa Serengetissä ja välillä Englannissa, jossa hän aloitti koulun 6-vuotiaana.

Samana vuonna pari päätti erota, mutta Jane Goodall ja Hugo van Lawick säilyttivät hyvät välit hänen elämänsä loppuun asti. Van Lawick vietti seuraavat 30 vuotta Serengetissä, asui kenttäleirissä ja johti elokuvantekijöiden ryhmää. Hänet myös haudattiin Serengetiin kuolemansa jälkeen vuonna 2002.

On huomionarvoista, että Jane Goodall avioitui myöhemmin uudelleen, mutta hän ei saanut lisää lapsia. Hän meni naimisiin toisen aviomiehensä Derek Brycesonin kanssa vuonna 1975. Bryceson oli Tansanian kansallispuistojen johtaja ja maan parlamentin jäsen. Hän auttoi Jane Goodallia muuttamaan Gombe Stream Game Reserven kansallispuistoksi.

Jane Goodall Institute

Vuodesta 1975 alkaen Goodall, joka oli siihen mennessä väitellyt tohtoriksi Cambridgen yliopistossa, alkoi esiintyä Gombe Streamissa harvemmin. Hän siirsi painopistettään yhä enemmän koulutukseen ja simpanssien suojeluun. Tätä varten tarvittiin järjestö, joka voisi luoda hankkeita niiden elinympäristöjen suojelemiseksi ja laajentaa eläintutkimusta. Vuonna 1977 hän oli mukana perustamassa Jane Goodall Institutea.

Jane Goodall Institute, jolla on toimipisteitä noin 20 maassa, keskittyy useisiin keskeisiin tavoitteisiin. Niihin kuuluvat kädellisten tarpeiden ja ominaispiirteiden ymmärtäminen sekä niiden elinympäristöjen suojeleminen erilaisilta uhilta. Instituutti pyrkii myös parantamaan luonnonsuojeluhankkeissa mukana olevien paikallisyhteisöjen elämää ja varmistamaan, että työ tukee kestäviä ja ympäristöystävällisiä taloudellisia mahdollisuuksia. Lisäksi instituutti painottaa vahvasti nuorten kouluttamista luonnonsuojelutieteeseen erilaisten ohjelmien, kuten maailmanlaajuisen Roots & Shoots -aloitteen, kautta. Se kannustaa nuoria osallistumaan hankkeisiin, jotka hyödyttävät heidän yhteisöjään, villieläimiä ja ympäristöä.

Mitä Jane Goodall Institute tekee?

Kiinnostavaa on, ettei Jane Goodall Instituten työ rajoitu simpanssien, mandrillien, paviaanien ja muiden afrikkalaisten kädellisten auttamiseen. 1980-luvun puolivälissä, kun Dr. Goodall alkoi osallistua aktiivisesti konferensseihin, hän ymmärsi, että yksittäisten kädellispopulaatioiden suojelu vaatii kokonaisvaltaista lähestymistapaa. Tansanian metsässä eläneenä Jane tiesi, että kaikki liittyy toisiinsa. Eläinten auttaminen edellyttää paikallisyhteisöjen mukaan ottamista, ja siihen kuuluu myös niiden tukeminen.

Tällä hetkellä instituutilla on useita hankkeita, joiden tavoitteena on kouluttaa kylien asukkaita Tansaniassa, Ugandassa ja muissa maissa. Ympäristökasvatuksen lisäksi – joka ei suoraan sanottuna ole monille köyhille afrikkalaisille väestöryhmille etusijalla – toteutetaan koulutushankkeita elämänlaadun parantamiseksi, erityisesti tyttöjen ja naisten kohdalla. Itä-Afrikan maiden arjessa naiset kantavat päivittäisistä velvollisuuksista suurimman vastuun, joten heidän elämänlaatunsa on usein kriittisen heikko.

Viime vuosina Jane Goodall Institute on tutkinut uusia suuntia kädellisten suojelun rinnalla. Esimerkiksi vuonna 2022 perustettiin valaskomitea. Sen kiinnostuksen kohteena on vankeudessa pidettävien miekkavalaiden, delfiinien ja muiden valaiden elämän parantaminen.

Jane Goodallin Roots & Shoots -ohjelma

Vuonna 1991 Jane Goodall Institute käynnisti “Roots & Shoots” -ohjelman, koulutushankkeen myötätuntoisille nuorille. Se sai alkunsa Jane Goodallin ja nuorten tansanialaisten keskusteluista siitä, miten maailmaa voisi parantaa auttamalla eläimiä ja suojelemalla luontoa. Pian kävi selväksi, että Gombessa vuosien havaintojen aikana kertynyt tieto oli välitettävä seuraaville sukupolville. Nuorten aktivistien kanssa on mahdollista löytää ratkaisuja monimutkaisiin ympäristökysymyksiin.

Jane hämmästyi, kun teini-ikäiset tulivat hänen talonsa takakuistille puhumaan hänelle ympäristöongelmistaVuonna 1991 nuoret, jotka tulivat Jane Goodallin talolle Dar es Salaamissa Tansaniassa, olivat huolissaan ympärillään näkemistään ongelmista: elävien lintujen viennistä Tansaniasta, dynamiitin käytöstä merikalastuksessa ja niin edelleen. Kaikki tämä sai heidät huolestumaan kotimaansa ympäristön tulevaisuudesta. He halusivat keskustella tunnetun tutkijan kanssa siitä, mitä ihmisen kielteisen vaikutuksen pysäyttämiseksi voitaisiin tehdä. Jane Goodall vaikuttui teini-ikäisten huolesta, ja se innoitti häntä käynnistämään "Roots & Shoots" -hankkeen., jotka huolestuttivat heitä. He tunsivat vastuuta ympärillään tapahtuvista asioista ja olivat päättäneet toimia. Nykyään “Roots & Shoots” on maailmanlaajuinen koulutusverkosto, joka toimii 60 maassa. Siinä on mukana lapsia ja nuoria, joille ympäristönsuojelu on tärkeää ja jotka ovat valmiita toimimaan luonnon puolesta omassa elinympäristössään.

'Roots & Shoots' -hankkeen päätavoitteet ovat:

• Paikalliset ympäristöaloitteet
• Biologisten lajien tutkiminen niiden elinympäristöjen suojelemiseksi
• Humanitaariset aloitteet, joiden tavoitteena on parantaa yhteisöjen elämää

Hanke on suunnattu koululaisille ja opiskelijoille, ja ohjelma jakautuu 3 tasoon, jotka vastaavat alakoulua, yläkoulua ja lukiota.

Esimerkki ohjelman työstä näkyy yhteistyössämme Jane Goodallin kanssa. Vuonna 2020 Altezza Travel kutsui hänet Machamen kylään Kilimanjaron alueelle, jossa lasten koulutuskeskus oli jo toiminnassa. Goodall tuli lasten luo, auttoi uudistamaan opetussuunnitelmaa “Roots & Shoots” -standardien mukaiseksi ja vietti aikaa lasten kanssa.

Kiinnostavaa on, että niistä 12 ihmisestä, jotka olivat mukana "Roots & Shoots" -ohjelman alkuvaiheessa, yhdestä tuli myöhemmin tämän kansainvälisen ohjelman Tansanian-haaran johtaja ja toisesta Tansanian ympäristöministeri.

Usein kysyttyä Jane Goodallista

Haluatko tietää lisää Tansanian matkoista?

Ota yhteyttä tiimiimme. Tunnemme Tansanian tärkeimmät kohteet omakohtaisesti. Kilimanjaron alueella työskentelevät matka-asiantuntijamme jakavat mielellään vinkkejä ja auttavat matkasi suunnittelussa.

Lisää kiinnostavia artikkeleita