Kolobusapinat. Afrikan kiehtovat eläimet.

Asumme Afrikassa ja seuraamme mielellämme monenlaisia eläimiä. Monet niistä ovat poikkeuksellisen kauniita, ja niiden piirteet ja käyttäytyminen ovat kiehtovia. Tässä artikkelissa käsittelemme:

• Mitä kolobusapinat ovat, ja miten ne eroavat muista apinoista?
• Miksi niitä kutsutaan nimellä "colobus", joka tarkoittaa "silvottua"?
• Mihin niiden pitkä turkki auttaa, ja ovatko kaikki kolobusapinat mustavalkoisia?
• Keitä kuuluisat punakolobusapinat ovat, ja ovatko ne todella punaisia?
• Mitkä uhat kohdistuvat niiden elinympäristöihin?
• Missä ja miten kolobusapinoita voi nähdä?

5 kiehtovaa faktaa kolobusapinoista

Afrikassa elää hämmästyttävän kauniita apinoita, joilla on pitkä mustavalkoinen turkki, tuuhea häntä ja leveänenäiset, ilmeikkäät kasvot. Ne voivat näyttää yhtä aikaa yllättyneiltä ja hieman surumielisiltä. Yksi piirre erottaa ne kaikista muista kädellisistä: niiltä puuttuu täysin kehittynyt peukalo, ja sen paikalla on vain pieni uloke. Tästä ominaisuudesta kolobusapinat ovat saaneet nimensä, sillä kreikan sana "kolobos" (κολοβός) tarkoittaa "rampautunutta" tai "silvottua". Nimi on erikoinen näin kauniille eläimelle.

Seuraavaksi tarkastelemme kolobusapinoiden elämää tarkemmin: miten ne selviytyvät arjen tehtävistä poikkeuksellisilla sormillaan, mikä merkitys pitkällä turkilla on, mitä niiden ruokavalio kertoo niiden sopeutumisesta, millaisia lajeja ja elinympäristöjä kolobusapinoilla on sekä missä niitä voi nähdä luonnossa.

Pieni peukalo. Epämuodostuma vai etu?

Kun näet kolobusapinoita niiden luonnollisessa elinympäristössä, niiden käsissä ei aluksi näytä olevan mitään poikkeavaa. Nämä ketterät puissa liikkujat loikkivat oksalta toiselle pitkiä matkoja ja pysyvät hyvin muiden kädellisten tahdissa. Vielä kiinnostavampaa on, että kolobusapinoita pidetään kaikista kädellisistä puustoisimpina: ne viettävät suurimman osan elämästään puissa ja laskeutuvat maahan vain poikkeustilanteissa, kun latvustossa ei ole muuta kulkureittiä.

Poikkeuksellisen pieni peukalo ei ole epämuodostuma vaan etu. Peukalon pienentyminen kertoo evolutiivisesta sopeutumisesta puissa elämiseen. Samanlaisia muutoksia nähdään myös Pohjois- ja Etelä-Amerikan hämähäkkiapinoilla.

Koska kolobusapinat liikkuvat korkeimmilla oksilla ja syövät vain lehtiä, hedelmiä ja kukkia, ne eivät tarvitse erikoistuneita välineitä ruoan hankkimiseen. Raajat palvelevat ennen kaikkea oksalta toiselle loikkimista ja kasvinosien keräämistä. Tässä elämäntavassa useimmille kädellisille tyypillinen vastakkainen peukalo käy tarpeettomaksi.

Kolobusapinat istuvat tai lepäävät puolimakaavassa asennossa oksilla, mutta eivät roiku niistä. Syödessään ne ovat oksan yläpuolella ja poimivat lehtiä käsillään. Suurelle peukalolle ei siis ole tässäkään tilanteessa käyttöä. Kaikki liittyy toisiinsa: käden rakenne, elinympäristö, liikkumistapa ja ravinto.

Erikoinen ruokavalio ja vahva ruoansulatus

Miksi kolobusapinat laskeutuvat harvoin maahan ja viettävät niin paljon aikaa puissa? Kun eri eläinlajit levittäytyivät Afrikassa aktiivisesti uusille alueille, niiden oli kilpailtava tilasta ja rajallisista resursseista. Apinasuvut ja -lajit lisääntyivät, ja yksi ryhmä syrjäytti toisen. Kolobusapinat siirtyivät yhä ylemmäs puihin, missä kilpailu oli vähäisempää. Samalla ne alkoivat hyödyntää ravintoa, johon muut kädelliset eivät koskeneet: myrkyllisiä kasveja. Näin ne sopeutuivat vallitseviin oloihin.

Kolobusapinoilla on monimutkainen ja poikkeuksellinen ruoansulatusjärjestelmä. Ravinto käsitellään etusuolessa jo ennen kuin se etenee suoliston muihin osiin. Niiden vatsa on monilokeroinen. Kun sitkeät ja myrkylliset lehdet saapuvat etusuoleen, bakteerit käsittelevät ne ja myrkyt hajoavat. Sen jälkeen ravinto jatkaa eteenpäin neutraloituneena, ilman myrkkyjä.

Kolobusapinat ovat ainoita kädellisiä, jotka pystyvät syömään myrkyllisiä kasveja vahingoittumatta. Samankaltaisia sopeutumia on laiskiaisten, kengurujen ja joidenkin märehtijöiden ruoansulatuksessa. Esimerkiksi eteläamerikkalainen hoatsin-lintu tunnetaan nimellä "haisulintu", koska sen kuvussa tapahtuva käyminen aiheuttaa tunnusomaisen hajun. Kolobusapinoilla sisäinen ruoansulatus ei kuitenkaan tuota poikkeavia hajuja.

Monilokeroinen vatsa tuo niille myös muita etuja: kuidun sulatus on tehokkaampaa kuin muilla apinoilla, ja ne saavat ravinnostaan enemmän proteiinia. Siksi nämä kauniit, tuuheaturkkiset eläimet voivat syödä runsaasti lehtiä ja saada niistä paljon energiaa.

Näyttävä turkki

Näin kauniita eläimiä ei näe usein: pitkä turkki, suuret tuuheat hännät ja selkeä mustavalkoinen kuviointi. Ne istuvat puiden latvoissa poikkeuksellisen sulavasti – Afrikan metsien ylälatvuston todellisia hallitsijoita.

Näitä apinoita on 3 sukua: mustavalkoiset kolobusapinat (suku Colobus), punakolobusapinat (suku Piliocolobus) ja oliivikolobusapinat (suku Procolobus). Colobus-suvussa on 6 lajia – mahdollisesti enemmänkin, jos osa alalajeista luokitellaan omiksi lajeikseen – ja kaikilla niillä turkin perusväri on musta. Mustavalkoisten kolobusapinoiden tunnetuimpiin edustajiin kuuluvat guereza (Colobus guereza) ja Angolan kolobusapina (Colobus angolensis)

Näillä lajeilla valkoinen turkki kehystää kasvoja ja laskeutuu hartioilta kyljille viittamaisena reunuksena. Myös hännät ovat valkoisia: Angolan kolobusapinan häntä voi olla musta tai valkoinen, mutta kärki on aina valkoinen, kun taas guerezalla koko tuuhean hännän alaosa on lumenvalkoinen. Niiden pitkät, alaspäin kaartuvat hännät näyttävät vaikuttavilta, kun apinat istuvat korkealla puissa, syövät rauhassa ja seuraavat ympäristöään.

Turkin pituus vaihtelee lajeittain ja riippuu elinympäristöstä. Yleisesti kolobusapinat suosivat trooppisen Afrikan niin kutsuttuja galleriametsiä ja mangrovemetsiköitä. Niitä tavataan myös puustoisilla niityillä sekä bambu- ja eukalyptusviljelmillä. Vuoristometsissä ne elävät jopa noin 3 300 metrin korkeudessa. Mitä korkeammalla merenpinnasta kolobusapinat elävät, sitä pidempi niiden turkki on. Korkeammalla ilma on viileämpää, joten ne tarvitsevat suojaa kylmältä.

1800-luvun lopulta lähtien on keskusteltu siitä, elääkö Kilimanjaron, Meru-vuoren ja niitä ympäröivien alueiden metsissä erillinen mustavalkoisten kolobusapinoiden populaatio. Tutkijat, jotka luokittelevat sen omaksi lajikseen, käyttävät nimeä Mt. Kilimanjaro guereza (Colobus caudatus). Näillä apinoilla saattaa olla kaikista pisin turkki ja näyttävimmät hännät.

Vuonna 2020 Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN ilmoitti lopulta luokittelevansa ne omaksi lajikseen. Perusteina olivat muista lajeista poikkeava kallon rakenne, alueen eristyneisyys guerezan muiden alalajien elinalueista sekä kannan väheneminen. Lajille on annettu vaarantuneen lajin asema. Tansaniassa Mt Kilimanjaro guereza -yksilöitä arvioidaan olevan yli 10 000, ja naapurimaa Kenian parissa pienessä metsäreservaatissa niitä on vain noin 200.

Kolobusapinoiden vaikuttava turkin pituus ja väritys kehittyvät iän myötä. Vastasyntyneet poikaset ovat kokonaan valkoisia, ja vain niiden kasvot ovat vaaleanpunaiset. 3 kuukauden iässä turkki muuttuu mustaksi ja saa muita lajille tyypillisiä sävyjä.

Kirkasvärisille eläimille käy usein niin, että ihmisten kiinnostus niiden turkkiin, ihoon tai höyheniin käy kohtalokkaaksi. Näin on käynyt myös kolobusapinoille. Niiden turkista tehtiin koristeita takkeihin, viittoihin, hattuihin ja tanssiasuihin. Kolobusapinoita metsästettiin metsissä ja tapettiin; niiden nahkoja vietiin maailmalle satojatuhansia vuosittainEsimerkiksi vuonna 1892 Afrikasta vietiin 170 000 mustavalkoisen kolobusapinan nahkaa. Samana vuonna näiden eläinten nahkoja myytiin maailmanmarkkinoilla 175 000 kappaletta.. 1900-luvun alkuun mennessä useita mustavalkoisten kolobusapinoiden alalajeja oli hävitetty. Onneksi apinaturkkien muoti hiipui 100 vuotta sitten, ja kolobusapinoiden laajamittainen pyynti loppui. Niitä metsästetään Afrikan metsissä edelleen kauniin turkin vuoksi, jota myydään pimeillä markkinoilla.

Kaikki kolobusapinat eivät ole mustavalkoisia

Afrikassa tavataan mustavalkoisten kolobusapinoiden lisäksi myös lajeja, joiden turkki on punertava, punaruskea tai jopa oliivinvihreään vivahtava. Kolobus on nimi monenlaisille apinoille. Varsinaisen Colobus-suvun lisäksi tähän vanhan maailman apinoiden Colobini-tribukseen kuuluu 2 muuta sukua: Piliocolobus ja Procolobus.

Kuten edellä mainittiin, kolobusapinat jaetaan 3 sukuun:

• mustavalkoiset kolobusapinat;
• punakolobusapinat;
• oliivikolobusapinat, joita on vain 1 laji.

Lajeja on yli 20, ja tutkijat keskustelevat edelleen siitä, miten tietyt apinat tulisi luokitella. Ensimmäisessä suvussa on 5 tai 6 lajia, viimeisessä vain 1 eli oliivikolobusapina, ja punakolobusapinoita on noin 20 lajia.

Oliivikolobusapinan turkki on vihertävän oliivinruskea tai ruskea. Useimmat niin kutsutut mustavalkoiset kolobusapinat vastaavat nimeään, vaikka vain 2 tai 3 lajilla on valkoiset viittamaiset kyljet ja valkoinen häntä. Muilla valkoista on vain tietyissä ruumiinosissa, usein kasvojen ympärillä ja hännän kärjessä. Ainoastaan mustakolobusapina (Colobus satanas) on vailla valkoisia merkkejä ja pysyy kokonaan mustana, joskin turkki on kasvojen ympäriltä hieman vaaleampi.

Punakolobusapinat voivat olla kolmivärisiä: mustan ja valkoisen lisäksi turkissa on ruskean, oranssin tai punertavan eri sävyjä sekä usein harmaata. Esimerkiksi Sansibarinpunakolobuksella (Piliocolobus kirkii) selkä on punainen tai punertava. Laji on nimetty skotlantilaisen luonnontieteilijän John Kirkin mukaan. Hän tutki Itä-Afrikan eläimiä ja kasveja, myös Ungujan saarella (Sansibar).

Sansibarinpunakolobus elää Sansibarin ainoassa jäljellä olevassa metsässä. Nykyinen kanta on alle 6 000 yksilöä, ja laji on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi. Apinoita yritettiin siirtää naapurisaari Pemballe, mutta kanta ei kasvanut ihmisten kanssa syntyneiden ristiriitojen vuoksi. Taikauskoiset viljelijät tappoivat eläimiä, koska uskoivat niiden tuovan huonoa onnea.

Vaikka ihmisten tappamien kolobusapinoiden määrä on yleisesti vähentynyt 1800- ja 1900-lukuihin verrattuna, elinympäristöjen häviäminen on edelleen merkittävä uhka. Ihmiset raivaavat metsiä aktiivisesti, vaikka juuri ne ovat näiden apinoiden tuttuja ja tärkeitä suojapaikkoja.

Ketkä saalistavat kolobusapinoita?

Ketkä uhkaavat kolobusapinoita niiden päävihollisen, ihmisen, lisäksi? Luonnossa niitä saalistavat muun muassa leopardit, simpanssit ja suuret petolinnut. Esimerkiksi guerezan on havaittu joutuvan usein kruunukotkan ja mustakotkan saaliiksi.

Kun mustavalkoiset kolobusapinat asettuvat yöksi metsän keski- ja yläosien oksille, ne nukkuvat melko valppaasti eivätkä päästä saalistajia liian lähelle. Kirkkaana kuutamoyönä uni voi olla syvempää, mutta pimeässä ne pysyvät jännittyneempinä ja varoittavat ryhmän muita jäseniä vaarasta.

Kolobusapinat tunnistaa helposti äänestä. Ne päästävät metsässä usein tunnistettavan karjunnan, joka kantaa puiden yllä aamuisin tai öisin jopa 1,5 kilometrin päähän. Urokset käyttävät ääntä yleensä ilmoittaakseen ryhmän jäsenille sijaintinsa ja varoittaakseen muita ryhmiä, jotta ruokailualueet eivät menisi päällekkäin. Vaaran uhatessa kolobusapinat tuhahtelevat tai kirkaisevat, ja naaraiden ja nuorten huoli ryhmän poikasesta voi kuulua korvia vihlovina korkeina huutoina.

Kun saalistaja hyökkää, alfauros hyppii ja murisee kiinnittäen huomion itseensä. Näin muut ryhmän jäsenet ehtivät nopeasti piiloutua turvallisempaan suuntaan. Tarvittaessa kolobusapinat voivat loikata oksalta toiselle useiden metrien matkoja.

Missä kolobusapinoita voi nähdä luonnossa?

Kolobusapinoiden elinalue on laaja: ne elävät Afrikan trooppisella vyöhykkeellä Senegalista lännessä Etiopiaan idässä. Etelässä levinneisyys ulottuu Angolaan ja Sambiaan, ja siihen kuuluu myös tiettyjä alueita Tansaniassa.

Esimerkiksi Angolan kolobusapinoita tavataan Angolan lisäksi suurimmassa osassa Kongon demokraattista tasavaltaa, Ruandassa ja Burundissa, pieninä kantoina Keniassa ja Sambiassa sekä laajana vyöhykkeenä Tansaniassa.

Guerezat elävät Nigeriassa ja Kamerunissa, useissa Keski-Afrikan maissa, laajalti Etiopiassa ja Keniassa sekä Pohjois-Tansaniassa.

Jos Kilimanjaron kolobusapina katsotaan omaksi lajikseen, se elää vain rajatulla alueella Pohjois-Tansaniassa ja 2 pienessä populaatiossa Keniassa. Nimensä mukaisesti sen tärkein elinympäristö sijaitsee Kilimanjaron lähellä sekä viereisen Meru-vuoren metsissä.

Olemme nostaneet esiin kauneimpien kolobusapinoiden elinympäristöjä: lajeja, joilla on pitkä turkki ja ilmeikäs mustavalkoinen väritys. Näitä kolobusapinoita näkee Tansaniassa esimerkiksi safarimatkalla Itä-Afrikassa, kun vierailet Kilimanjaron ja Arushan kansallispuistoissa.

Eläimistä ja safarimatkoista kiinnostuneille on myös hyviä uutisia: jos suunnitelmissasi ovat Serengeti ja Ngorongoro, Tansanian suosituimmat suojelualueet, mustavalkoisten kolobusapinoiden näkeminen ei välttämättä vaadi erillistä käyntiä vähemmän tunnetuissa kansallispuistoissa. Niitä elää myös puissa Arushan ja Moshin kaupunkien vihreillä alueilla.

Jos haluat nähdä kolobusapinoita Altezza Travelin safarin aikana, kerro siitä asiantuntijoillemme. Valitsemme Tansaniaan saapumisen yhteyteen hotellin, jossa apinoita voi tarkkailla jo kävellessä mökiltä ravintolaan.

Näemme niitä itse aina yöpyessämme Usa Riverin alueen hotelleissa Arushan lähellä. Mustavalkoisten kolobusapinoiden kauneus pysäyttää joka kerta, kun ne loikkivat puissa aivan päämme yläpuolella.

Haluatko tietää lisää Tansanian matkoista?

Ota yhteyttä tiimiimme. Tunnemme Tansanian tärkeimmät kohteet omakohtaisesti. Kilimanjaron alueella työskentelevät matka-asiantuntijamme jakavat mielellään vinkkejä ja auttavat matkasi suunnittelussa.

Lisää kiinnostavia artikkeleita