Korkeimmat kiipeämättömät vuoret: 6 koskematonta huippua

Eri puolilla maailmaa monet vuoret koettelevat kokeneimpien ja rohkeimpien vuorikiipeilijöiden rajoja. Monet näistä huipuista, kuten Everest ja K2 – maailman korkeimmat vuoret – sekä Kilimanjaro, Afrikan korkein vuori, on jo noustu. Teknologian ja nykyaikaisten kiipeilyvarusteiden kehityksestä huolimatta maailmassa on yhä monia kiipeämättömiä huippuja.

Ennen kuin siirrymme maailman korkeimpien kiipeämättömien huippujen listaan, on hyvä täsmentää muutama asia. Vuorta pidetään valloittamattomana, jos kenenkään pääsystä sen huipulle ei ole virallista vahvistusta. Vuorikiipeilyn historiassa on kuitenkin edelleen aukkoja. Tämä korostuu erityisesti maailman syrjäisillä alueilla, joissa olemassa olevat merkinnät ovat usein puutteellisia tai varmistamattomia. Myös kirjatuista nousuista voi puuttua todisteita aitoudesta. GPS-paikantimien ja muun nykytekniikan yleistyminen on luonnollisesti helpottanut saavutusten dokumentointia merkittävästi. Silti joistakin vuorista ei ole luotettavaa tietoa, vaikka ne olisi saatettu nousta kaukaisessa menneisyydessä.

Esimerkiksi arkeologiset kaivaukset Andeilla – maailman pisimmässä mantereisessa vuoristossa, joka kulkee Etelä-Amerikan länsireunaa pitkin – osoittavat, että ihmiset nousivat esihistoriallisella ajalla jopa 6 739 m korkeuteen. Llullaillaco-tulivuoren huipulta tutkijat löysivät säilyneitä muumioita ja muinaisten rakenteiden jäänteitä, jotka avaavat näkymiä esihistorialliseen ihmistoimintaan. Aihetta käsitellään yksityiskohtaisesti Johan Reinhardin ja Constanza Cerutin kirjassa: "Inca Rituals and Sacred Mountains: A Study of the World's Highest Archaeological Sites".

Tähän artikkeliin olemme koonneet 6 huippua, jotka vuorikiipeilyn asiantuntijat tunnustavat yksimielisesti kiipeämättömiksi. Ne eivät ole kaikkein korkeimpia, mutta kuuluvat kiistatta vaativimpiin.

Gangkhar Puensum

Korkeus: 7 570 m

Sijainti: Pohjois-Bhutan, Tiibetin rajalla

Gangkhar Puensum on maailman korkein kiipeämätön vuori. Sen päähuippu nousee 7 570 m korkeuteen. Vuori kuvattiin ensimmäisen kerran vuonna 1922, mutta kartoituksen epätarkkuudet johtivat pitkään kiistaan siitä, kuuluiko se Kiinalle vai Bhutanille, sillä vuori sijaitsee maiden yhteisellä rajalla. Päähuippu on kuitenkin Bhutanin puolella, kun taas merkittävä osa massiivista ulottuu Tiibetiin.

"Gangkhar Puensum" kääntyy dzongkhasta, Bhutanin virallisesta kielestä, muotoon "kolmen henkisen veljen valkoinen huippu". Päähuipun lisäksi vuorella on 2 sivuhuippua, 7 532 m ja 7 516 m korkeita. Paikalliset pitävät vuorta pyhänä, ja osin uskonnollisten uskomusten vuoksi kiipeily kiellettiin alueella vuonna 1994, kun Bhutan kielsi nousut yli 6 000 m korkeille vuorille. Vuonna 2003 kaikki vuorikiipeily Gangkhar Puensumilla lopetettiin virallisesti.

Everest nousee korkeammalle, 8 848 m:iin, mutta Gangkhar Puensumin 7 570 m asettaa kiipeilijälle huomattavia vaikeuksia. Everestin huipulle on jo noustu lukuisia kertoja rohkeimpien ja kokeneimpien kiipeilijöiden toimesta, mutta tämä legendaarinen bhutanilainen vuori on edelleen koskematon haaste.

Vuorikiipeilyn historiassa on kirjattu 4 yritystä saavuttaa tämä poikkeuksellisen vaativa huippu. Vuonna 1985 Japanin Himalayan Association of Japanin 8 kiipeilijän ryhmä, jota johtivat Michifumi Ohuchi ja Yoshio Ogata, lähti yrittämään nousua eteläistä harjannetta pitkin. Ensimmäisen leirin perustamisen jälkeen 5 220 m korkeuteen ryhmä totesi reitin liian vaaralliseksi. Kiipeilijät tutkivat sen jälkeen läntistä harjannetta, mutta palasivat lopulta alkuperäiseen suunnitelmaan – ja totesivat sen yhtä mahdottomaksi.

Japanilaisryhmä saavutti 6 490 m korkeuden ja perusti sinne 2. leirinsä. Sieltä he nousivat sahalaitaiselle harjanteelle, jonka he nimesivät "Dinosaur Ridgeksi". He etenivät 2 jyrkän kallioportaan ohi ja perustivat 3. leirin 6 880 m korkeuteen. Sen jälkeen ryhmä kohtasi useita vastoinkäymisiä. Yhden kiipeilijän oli laskeuduttava keuhkoödeeman vuoksi, ja toinen loukkaantui pudottuaan serakiltaSerakki on suuri pystysuora jäämuodostelma, jäätikön reunalle muodostuva huippu.. Tämän seurauksena ryhmän johtajat päättivät keskeyttää retkikunnan.

Myöhemmin samana vuonna Philip Trimblen johtama amerikkalaisryhmä yritti myös nousta Gangkhar Puensumille. Epäonnistumista selitettiin osin reitillä, jonka paikallishallinto salli heidän käyttää. Kiipeilijät saivat lähestyä huippua vain Chamkhar-jäätikön kautta, mutta sieltä ei löytynyt toteuttamiskelpoista reittiä. Kaikki amerikkalaisryhmän pyynnöt suunnan vaihtamisesta hylättiin.

Seuraavana vuonna, 1986, Sepp Mayerlin johtama itävaltalaisryhmä teki 3. yrityksen saavuttaa huippu. Ryhmä nousi 6 300 m korkeuteen, mutta joutui kääntymään takaisin voimakkaiden monsuunituulten vuoksi. Samana vuonna tehtiin 4. yritys, kun Steven Berryn johtama brittiläis-amerikkalais-uusiseelantilainen ryhmä saapui rankkasateessa perusleiriin 5 180 m korkeuteen. Kuljettuaan Mangde Chu -jäätikön petollisten moreenien läpi vuorikiipeilijät perustivat perusleirin 6 250 m korkeuteen. Ensimmäisen retkikunnan japanilaiskiipeilijöiden tavoin he onnistuivat ylittämään "Dinosaur Ridgen", mutta eivät lopulta päässeet huipulle liian voimakkaiden tuulten vuoksi.

Kuten edellä todettiin, Bhutan kielsi vuonna 1994 kiipeilyn yli 6 000 m korkeille huipuille. Vain 4 vuotta myöhemmin, vuonna 1998, Chinese Mountaineering Association kuitenkin myönsi japanilaisryhmälle luvan yrittää maailman korkeinta kiipeämätöntä vuorta eteläpuolelta. Bhutanin hallitus vastusti luvattomana pitämäänsä päätöstä voimakkaasti, mikä lopulta esti japanilaiskiipeilijöitä jatkamasta. Siitä lähtien Gangkhar Puensum on säilyttänyt asemansa maailman korkeimpana kiipeämättömänä huippuna.

Lapche Kang II

Korkeus: 7 250 m

Sijainti: Tiibet, Kiina

Lapche Kang II:n huippu kuuluu Lapche Kangin massiiviin ja sijaitsee Pohjois-Himalajalla. Tämä osa tunnettua vuoristoa on yhä huonosti tutkittu, eikä alueesta ole vieläkään tarkkoja karttoja.

Massiivin korkein huippu ei ole Lapche Kang II vaan Lapche Kang I. Päähuippu, joka nousee 7 367 m korkeuteen, saavutettiin ensimmäisen kerran kiinalais-japanilaisen ryhmän toimesta vuonna 1987. Useat kiipeilijät nousivat sinne samana vuonna, mutta sen jälkeen 23 vuoteen kukaan ei uskaltanut yrittää tätä vuorenosaa uudelleen. Vuonna 2010 amerikkalaisen alpinistin Joseph Puryearin yritys päättyi traagisesti – hän putosi kuolemaansa.

Lapche Kang I:n ensinousun aikana japanilaiskiipeilijät havaitsivat läheisen, noin 7 072 m korkean huipun ja nimesivät sen Lapche Kang II:ksi. Myöhemmin, vuonna 1995, sveitsiläinen ryhmä saavutti sen. Kuten sittemmin kävi ilmi, kyseinen huippu ei kuitenkaan ollut 2. korkein. Lapche Kang I:n itäpuolella sijaitsee toinen huippu, 7 250 m korkea, joka on virallisesti tunnistettu Lapche Kang II:ksi. Tästä huolimatta monet lähteet kutsuvat sitä yhä virheellisesti 3. huipuksi.

Ensimmäinen ja ainoa yritys nousta Lapche Kang II:lle tehtiin vuonna 2016. Krzysztof Mularskin johtama puolalaisryhmä yritti nousua, mutta Tiibetin viranomaiset estivät heitä käyttämästä pohjoista reittiä. Sen sijaan viranomaiset ehdottivat lähestymistä idästä, mikä aiheutti vakavia vaikeuksia.

Saavutettuaan 6 600 m korkeuden kiipeilijät perustivat 3. leirinsä ennen viimeistä nousuyritystä. Reitti osoittautui kuitenkin niin vaativaksi, että heidän oli luovuttava siitä. Uusi reitti vei heidät 65°:n lumi- ja jääseinämää pitkin 6 907 m korkeuteen. Pian aloituksen jälkeen he ymmärsivät, että jatkaminen oli liian riskialtista ja vaarallista. Ryhmä keskeytti retkikunnan, ja Lapche Kang II jäi kiipeämättömäksi.

Apsarasas Kangri I

Korkeus: 7 245 m

Sijainti: Kiina ja Intia

Apsarasas Kangrin massiivi, mukaan lukien Kangri I -huippu, sijaitsee Siachen Muztaghissa, Itä-Karakoramin sivuvuoristossa. Kiina hallitsee noin 60 % tästä vuoristoalueesta ja Intia loput 40 %. Alueen rajakiistat ovat edelleen ratkaisematta. Intia vaatii itselleen Kiinan hallitsemia osia, kun taas Pakistan kiistää Intian hallinnassa olevia alueita. Poliittisten kiistojen vuoksi monet alueen huiput ovat olleet suljettuina kiipeilijöiltä vuosien ajan.

Kuten Lapche Kang II:n kohdalla, myös tällä alueella huippujen numerointi on aiheuttanut sekaannusta. Varhaiset kiipeilijät uskoivat virheellisesti saavuttaneensa korkeimman kohdan ja nimesivät sen Apsarasas Kangri I:ksi. Eberhard Jurgalskin mukaan, jolla on kattavimmat ja tarkimmat tiedot maailman korkeimmista huipuista, he nousivat todellisuudessa Apsarasas Kangri II:lle. Monissa lähteissä nämä huiput merkitään yhä väärin.

Todellisuudessa Apsarasas Kangri koostuu 1 päähuipusta ja useista sivuhuipuista. Päähuippu ja korkein kohta on Apsarasas Kangri I (7 245 m), jota seuraa Kangri II -sivuhuippu (7 239 m).

Apsarasas Kangri II on massiivin ainoa huippu, jolle on noustu onnistuneesti. Tämä tapahtui vuonna 1976, kun japanilaisen Osakan yliopiston ryhmä saavutti eteläisen huipun läntistä harjannetta pitkin. 8 kiipeilijää jäi sinne viikoksi jumiin runsaan lumen ja kovien tuulten vuoksi. Kun sää lopulta parani, 4 heistä onnistui saavuttamaan Apsarasas Kangri II:n huipun.

Apsarasas Kangri I, Intian ja Kiinan kiistanalaisten alueiden halki kulkeva korkein huippu, on sen sijaan edelleen valloittamaton.

Tongshanjiabu

Korkeus: 7 207 m

Sijainti: Bhutan ja Kiina

Tongshanjiabulla on haastava nimi, ja se nousee 7 207 m korkeuteen. Vuori sijaitsee Bhutanin ja Tiibetin kiistanalaisella rajalla. On epäselvää, myönnetäänkö sinne tällä hetkellä kiipeilylupia, sillä tuoreita yrityksiä ei ole kirjattu. Vielä kiinnostavampaa on, että Tongshanjiabu mainitaan maailman vuorikiipeilyn historiassa vain niukasti. Suoria huippuyrityksiä ei ole kirjattu, ja jopa laadukkaat valokuvat vuoresta ovat erittäin harvinaisia.

Vuonna 2000 Kinichi Yamamorin johtama japanilaisryhmä tutki vuorenhuippuja Tiibetin vähän tunnetussa osassa. Osa niistä noustiin onnistuneesti, kun taas toiset jäivät saavuttamatta huuhtoutuneiden teiden ja lumivyöryvaaran vuoksi. Retkikunnan jälkeen 2 ryhmän jäsentä tutki lähialueita. Saavuttuaan 5 275 m korkeuteen he ottivat ensimmäiset valokuvat useiden kiipeämättömien huippujen rinteistä, Tongshanjiabu mukaan lukien.

Vuonna 2002 eteläkorealaisryhmä nousi ensimmäisenä läheiselle Kangphu Kang I -huipulle, joka on 7 204 m korkea. Sen jälkeen kiinnostus alueen muiden huippujen kiipeämiseen hiipui vaativien olosuhteiden ja kulkukelpoisten reittien puutteen vuoksi. Himalayan Association of Japan jätti jopa lupahakemuksen Tongshanjiabulle, mutta sen lopputulos on epäselvä. Viralliset asiakirjat eivät kerro, tehtiinkö yritys ja epäonnistuttiinko siinä vai hylättiinkö hakemus kokonaan.

Praqpa Kangri

Korkeus: 7 134–7 156 m eri lähteiden mukaan

Sijainti: Pakistan

Maailman korkeimpien valloittamattomien vuorten 5. sijalla on Praqpa Kangri, joka tunnetaan myös nimellä Praqpa Ri. Se on jälleen yksi Pakistanin Karakoramiin kuuluva huippu, jota yksikään kiipeilijä ei ole vielä saavuttanut.

Vasta vuonna 2016 kanadalainen vuorikiipeilijä Nancy Hansen ja saksalainen Ralf Dujmovits yrittivät nousta Praqpa Kangrille saatuaan Shipton-Tilman-apurahan. Nancy oli tuolloin suorittanut 46 Pohjois-Amerikan 50 klassisesta kiipeilystä. Ralf oli 16. henkilö, joka oli noussut kaikille yli 8 000 m korkeille vuorille, lähes kaikille ilman lisähappea. He käyttivät 2 kuukautta Praqpa Kangrin nousuyritykseen. Lopulta, saavutettuaan 6 300 m korkeuden, heidän oli keskeytettävä yritys runsaan lumisateen vuoksi.

Toinen dokumentoitu yritys tapahtui vuonna 2021. Saksalaiset Martin Sieberer ja Simon Messner eivät päässeet päähuipulle jyrkkien rinteiden ja syvän lumen vuoksi. He saavuttivat vain 6 000 m korkeuden. Retkikunnan jälkeen Messner selitti, että vuorenrinteet olivat poikkeuksellisen jyrkkiä ja lumivyöryherkkiä. Hän korosti myös, että hyvä sää on ratkaisevan tärkeä jokaisessa turvallisessa huippuyrityksessä.

Kailash

Korkeus: 6 638 m

Sijainti: Tiibet, Kiina

Kailash ei ole kiipeämättömistä huipuista korkein, mutta se on epäilemättä yksi tunnetuimmista ja arvoituksellisimmista. Tiibetin ylängön länsiosassa sijaitsevaa vuorta pidetään pyhänä.

Eri uskontojen pyhiinvaeltajat kiertävät Kailashin osana pyhiä rituaaleja. Hindulaisten tarujen mukaan Kailash on puhdasta hopeaa, ja Shiva – yksi hindulaisuuden ylimmistä jumalista – asuu sen huipulla. Buddhalaiset uskovat Kailashin olevan Buddhan koti yhdessä hänen inkarnaatioistaan. Jainalaiset, Intiasta lähtöisin oleva uskonnollinen ryhmä, uskovat ensimmäisen pyhimyksensä saavuttaneen tällä vuorella mokshan, vapautumisen elämän ja kuoleman kiertokulusta. Bonpot, Tiibetin alkuperäisen Bon-uskonnon seuraajat, kunnioittavat Kailashia, koska he uskovat uskonsa perustajan laskeutuneen taivaasta tähän pyhään paikkaan. Heille Kailash on elämänvoiman lähde.

Vaikka Kailash kiinnostaa vuorikiipeilijöitä suuresti, se on edelleen kiipeämätön ennen kaikkea pyhän asemansa vuoksi. Tähän päivään mennessä virallista nousumerkintää ei ole.

1920-luvulla britit Hugh Ruttledge ja R.S. Wilson yrittivät Kailashia. Ruttledge suunnitteli nousua koillista harjannetta pitkin, mutta sääolosuhteet estivät etenemisen pitkälle. Wilson tutki vuorta toiselta puolelta yhdessä Tseten-nimisen sherpan kanssa. Tseten vakuutti hänelle, että paras reitti huipulle kulki kaakkoista harjannetta pitkin. Wilson kirjoitti myöhemmin, kuinka runsas lumisade pysäytti hänen yrityksensä ja pakotti hänet luopumaan noususta.

Kailash mainitaan myöhemmin myös itävaltalaisen kirjailijan ja vuorikiipeilijän Herbert Tichyn teoksissa. Vuonna 1936, ollessaan vuoren läheisyydessä, hänkin suunnitteli nousua. Kun hän kysyi paikallisilta suunnitelmistaan, eräs uskonnollinen johtaja vastasi:

Myöhemmin 1980-luvulla tunnettu italialainen alpinisti Reinhold Messner sai Kiinan hallitukselta luvan nousta Kailashille. Hän kuitenkin keskeytti hankkeen vedoten kunnioitukseen paikallisia uskonnollisia arvoja kohtaan.

Viimeisin yritys nousta suurelle tiibetiläiselle vuorelle tapahtui vuonna 2001. Espanjalaisryhmä jätti lupahakemuksen, mikä herätti voimakasta vastustusta uskonnollisten yhteisöjen keskuudessa. Kiinan viranomaiset joutuivat hylkäämään hakemuksen ja kielsivät sen jälkeen kaikki tulevat yritykset päästä vuoren huipulle. Kailash on yhä yksi maailman arvoituksellisimmista ja suojelluimmista huipuista.

Karjiang I: yksi aiemmin kiipeämättömistä huipuista

Vielä hiljattain 7 221 m korkea Karjiang I kuului korkeimpiin valloittamattomiin huippuihin. Tiibetissä, lähellä Bhutanin rajaa sijaitsevan vuoren eteläinen päähuippu oli pysynyt vuosien ajan saavuttamattomana. Yrityksiä tehtiin vuosina 1986 ja 2001, mutta molemmat retkikunnat epäonnistuivat. Myöhemmin, vuonna 2010, amerikkalaiskiipeilijät Joseph Puryear ja David Gottlieb eivät saaneet lupaa nousta Karjiang I:lle. He suuntasivat ponnistelunsa Lapche Kangille, missä Joseph Puryear menetti traagisesti henkensä.

Lopulta 14. elokuuta 2024 aiemmin ylittämättömänä pidetty Karjiang I noustiin kiinalaisten Liu Yangin ja Song Yuanchengin toimesta. Saavutus päätti vuosikymmeniä kestäneen yritysten sarjan yhdellä maailman vaikeimmin saavutettavista huipuista.

Miksi maailmassa on yhä kiipeämättömiä vuoria?

Tärkein syy siihen, että maapallolla on yhä kiipeämättömiä huippuja, ei ole pelkkä korkeus vaan niiden maantieteellinen syrjäisyys ja vaikea saavutettavuus. Himalajan vuorikiipeilyretkikunnat ovat erittäin kalliita logististen haasteiden vuoksi: syrjäisille alueille siirtyminen, erikoisvarusteet, oppaiden palkkaaminen ja lupien hankkiminen nostavat kustannuksia.

Lisäksi osa huipuista on suljettu kiipeilyltä uskonnollisen merkityksensä vuoksi. Rajakiistat vaikeuttavat tilannetta entisestään, koska ne voivat estää kiipeilijöitä saamasta pääsyä alueelle. Jos nämä poliittiset esteet ratkeavat tulevaisuudessa, saatamme pian kuulla uusista vuorikiipeilyn saavutuksista. Monet näistä huipuista ovat silti äärimmäisen vaikeita saavuttaa.

Haluatko tietää lisää Tansanian matkoista?

Ota yhteyttä tiimiimme. Tunnemme Tansanian tärkeimmät kohteet omakohtaisesti. Kilimanjaron alueella työskentelevät matka-asiantuntijamme jakavat mielellään vinkkejä ja auttavat matkasi suunnittelussa.

Lisää kiinnostavia artikkeleita