Miten valmistautua korkean paikan vaellukselle

Korkean paikan vaellus vaatii muutakin kuin rakkautta vuoriin. Se edellyttää huolellista suunnittelua, fyysistä valmistautumista ja ymmärrystä niistä erityisistä haasteista, joita vuorenrinteillä tulee vastaan. Tässä kattavassa oppaassa käymme läpi korkean paikan vaelluksen perusteet: keskeisen teorian, mahdolliset haasteet, korkeuteen sopeutumisen keinot, harjoitteluvinkit, varustesuositukset ja asiantuntijoiden neuvot onnistunutta ja palkitsevaa vaellusmatkaa varten.

Ihminen vuoristossa

Elokuussa 1980 valkoisen, elottoman lumiaavikon keskellä, sumupilven ympäröimänä, yksinäinen mies seisoi hämmästyttävässä korkeudessa. Korkeusmittari näytti lukemaa 8 200 – metrejä merenpinnan yläpuolella. Se on korkeus, jossa mikään eliö ei voi selviytyä pysyvästi. Jo lyhyt oleskelu näin korkealla on vaarallista terveydelle ja hengelle. Mies kuitenkin seisoi siinä, huojuen ja pohtien, kuinka hän ja hänen kuvitteellinen kumppaninsa mahtuisivat pieneen telttaan, jonka hän oli juuri pystyttänyt.

Todellista kumppania ei ollut, mutta lämpimiin vaatteisiin kääriytynyt mies kantoi huolta siitä, ettei hänen toverilleen riittäisi ruokaa. Niinpä hän leikkasi lihapalan kahtia tasapuolisuuden vuoksi. Kun hän kääntyi ympäri, yksinäinen vuorikiipeilijä ymmärsi olevansa täysin yksin tässä kylmässä, lumisessa maailmassa. Kiipeilykumppani, jonka kanssa hän oli viime tuntien ajan jakanut kaiken, oli ollut olemassa vain hänen uupuneissa aivoissaan – ilman riittävää happea, lepoa ja lämpöä.

Tuo kiipeilijä oli legendaarinen Reinhold Messner,Reinhold Messner on italialainen äärialpinisti, joka tunnetaan poikkeuksellisista saavutuksistaan ja ennätyksistään. Hän oli ensimmäinen ihminen, joka nousi kaikille 14 yli 8 000 metrin huipulle, jokaiselle ilman lisähappea. Messnerin tapa lähestyä vuorikiipeilyä muutti lajia: hän korosti yksinkertaisuutta, luonnollisuutta ja ihmisen suorituskyvyn rajojen koettelemista. Hänen uraauurtavat retkikuntansa aloittivat uuden aikakauden huippujen valloituksessa, jossa urheilullisuus yhdistyi syvään kunnioitukseen vuoria kohtaan. ja lumipeitteinen vuori, jota hän nousi, oli vaikuttava ja tappava Everest. Messneristä tuli ensimmäinen ihminen, joka saavutti EverestinMount Everestiä pidetään maapallon korkeimpana huippuna. Se sijaitsee Himalajalla Nepalin ja Kiinan rajalla. Everestin korkeus on 8 848 metriä. huipun yksin ja ilman lisähappea. Nousun aikana hän putosi railoon, kamppaili päästäkseen irti ja oli jo lähes valmis luovuttamaan ja kääntymään takaisin. Ajankohta oli epätavallinen: nousu tapahtui monsuunikaudella ja sää oli epäedullinen. Juuri ennen viimeistä huippuosuutta olosuhteet heikkenivät, sumu nousi ja alkoi sataa kevyttä lunta. Hapenpuute näin korkealla ja vaikea sää saivat Messnerin aivot toimimaan virheellisesti.

Myöhemmin Messner myönsi, että Mount Everestin soolonousu ilman lisähappea oli vaikein asia, jonka hän oli koskaan tehnyt. Kun hän laskeutui leiriin, hänen tyttöystävänsä Nena Olgin kirjoitti päiväkirjaansa: “Näytti siltä kuin solasta olisi tullut alas humalainen, ei sama mies, joka lähti 4 päivää aiemmin.” Messner oli fyysisesti ja henkisesti täysin uupunut. Palattuaan leiriin lääkärit kysyivät häneltä, miksi hän meni sinne ylös kuolemaan. Hänen vastauksestaan tuli kuuluisa: “Menin sinne ylös elämään.” Tarina on hyvä esimerkki siitä, mitä ihmiselle voi tapahtua korkealla.

Korkeus ja vointi

Mitä ihmiselle tapahtuu, kun hän nousee niin korkealle, että elimistö joutuu toimimaan vieraissa olosuhteissa? Esi-isämme kehittyivät pääosin lähellä merenpinnan tasoa. Siirtyminen poikkeaviin elinympäristöihin tapahtui suhteellisen hiljattain, ja vuorikiipeilyn historiakin on alle 2 vuosisataa vanha.

Poikkeuksia toki on: jotkin ihmisryhmät ovat asettuneet korkealle ja elävät siellä tietyin edellytyksin. Tunnetuimpia esimerkkejä ovat La Rinconada, perulainen kaupunki 5 100 metrin korkeudessa, Tuiwa, tiibetiläinen kylä Kiinassa 5 070 metrissä, Bolivian Santa Barbara 4 774 metrissä sekä Intian Karzok, joka sijaitsee vähintään 4 570 metriä merenpinnan yläpuolella. Vuoristolääketieteen näkökulmasta ne kaikki sijaitsevat erittäin korkean paikan alueella, mikä vaikuttaa väistämättä asukkaiden terveyteen.

Mikä saa ihmiset asettumaan näin korkealle? La Rinconada on kaivoskaupunki, jossa useat tuhannet ihmiset työskentelevät ankarissa oloissa kultaa louhien. Sen asukkaat kärsivät jatkuvasta hapenpuutteesta ja kylmästä ilmasta alueella, jossa edes puut eivät kasva. Tuiwassa asuu alle 200 ihmistä hyvin yksinkertaisissa oloissa. Kylästä tiedetään verraten vähän, mutta Tiibetin historia liittyy vahvasti hengellisiin harjoituksiin, mikä on voinut olla yksi syy varhaisten asukkaiden vetäytymiseen syrjään. Bolivian Santa Barbara syntyi La Rinconadan tavoin kaivosten ympärille ja on käytännössä pieni kaivosasutus. Intialainen Karzokin kylä sijaitsee buddhalaisen temppelin vieressä.

Näyttää siltä, että lähinnä uskonto ja kulta voivat saada ihmiset elämään paikassa, jossa olosuhteet ovat epämukavat. Kaikki nämä korkean paikan asutukset ovat poikkeuksia. Suurin osa ihmisistä elää kaupungeissa paljon lähempänä merenpintaa. Kun tarkastelee maailman suurkaupunkeja, niiden korkeus merenpinnasta mitataan usein kymmenissä metreissä. Tällaisissa oloissa ihmiskeho on kehittynyt.

Silti ihmiset lähtevät joskus tutuista kaupungeistaan ja suuntaavat korkealle. Heitä vie ylöspäin jokin muu kuin aineellinen hyöty tai hengellinen tarve – usein halu haastaa itsensä vuorilla. Vuoret kutsuvat, ja moni vastaa kutsuun. Kun vuoriretkeen valmistaudutaan oikein ja nousun aikana toimitaan harkiten, turvallisuus paranee selvästi ja terveysriskit pienenevät.

Terveyshaitat korkealla

Mitä valmistautumaton ihminen tarkalleen ottaen kokee korkealla? Korkeus voi vaikuttaa monin tavoin, vaikka kaikki eivät tietenkään saa kaikkia oireita. Niistä on silti hyvä olla tietoinen etukäteen. Käymme seuraavaksi läpi korkeuteen sopeutumisen havaittavat ilmenemismuodot lievistä oireista vakavimpiin ja harvinaisimpiin tilanteisiin, joissa elimistö ei pysty sopeutumaan.

Korkeus vaikuttaa eri ihmisiin eri tavoin. Jotkut tuntevat lievää epämukavuutta mutta tuskin kiinnittävät siihen huomiota, toiset kärsivät enemmän mutta pääsevät silti tavoitteeseensa. Joillekin olo muuttuu hankalaksi jo yli 1 500 metrin korkeudessa.

Lievä akuutti vuoristotauti

Korkealla voi esiintyä esimerkiksi seuraavia oireita:

• Päänsärky
• Heikkous
• Hengenahdistus kävellessä tai muussa rasituksessa
• Ruokahaluttomuus
• Pahoinvointi tai oksentelu
• Huimaus
• Nopea sydämen syke
• Pistely iholla
• Käsien, jalkojen ja kasvojen turvotus
• Lisääntynyt virtsaaminen tai ilmavaivat
• Unettomuus
• Häiriintynyt hengitys unen aikana
• Nenäverenvuoto
• Yleinen huonovointisuus

Muitakin oireita voi ilmetä, erityisesti kroonisesti sairailla sekä esimerkiksi raskaana olevilla tai lapsilla. Mikään luetelluista oireista ei ole korkean paikan vaelluksella “pakollinen”. Joidenkin oireiden ilmaantuminen 12–24 tunnin kuluessa nousun alkamisesta on kuitenkin todennäköistä.

Jos oireita ilmenee mutta ne eivät estä nousun jatkamista, se voi olla hyvä merkki elimistön sopeutumisprosessista. Toisaalta esimerkiksi tihentyneen virtsaamistarpeen puuttuminen voi viitata heikkoon sopeutumiseen ja nestehukkaan.

Useiden oireiden yhdistelmä viittaa vuoristotautiin. Yhdessä ne voivat kertoa sen lievimmästä muodosta, akuutista vuoristotaudista (AMS). Elimistö vastaa siihen sopeutumisreaktiolla. Kun sopeutuminen onnistuu, oireet lievittyvät tai häviävät kokonaan muutamassa tunnissa tai päivässä. Useimmiten tähän kuluu 1–2 päivää.

Vakava vuoristotauti: keuhko- ja aivoturvotus

Vuoristotaudista on myös vakavia muotoja, joissa nestettä alkaa kertyä sisäelimiin. Se voi johtaa korkean paikan keuhkoturvotukseen (HAPE) tai korkean paikan aivoturvotukseen (HACE). Pahimmissa tapauksissa molemmat prosessit etenevät samanaikaisesti. Turvotuksen oireisiin on kiinnitettävä tarkkaa huomiota, jotta toimenpiteet voidaan aloittaa ajoissa ja sairauden eteneminen pysäyttää. Tällöin jokaisella tunnilla on merkitystä, sillä tila voi kehittyä nopeasti.

Korkean paikan keuhkoturvotuksen (HAPE) oireet:

• Hengenahdistus myös levossa
• Paineen tai puristuksen tunne rinnassa
• Kyvyttömyys maata makuulla, välitön tarve nousta istumaan (toistuvat heräämiset)
• Yskä, johon voi liittyä kosteaa tai veristä limaa
• Heikkous

Korkean paikan keuhkoturvotus todetaan, kun näistä oireista esiintyy mitkä tahansa 2. Muita merkkejä ovat nopea hengitys ja sydämen syke, vinkuva hengitys sekä ihon sinertävä väri.

Keuhkoturvotuksen riskitekijöitä ovat aiemmat hengitys- ja sydän- ja verisuonisairaudet sekä krooniset ja akuutit infektiot, kuten keuhkokuume, nielurisatulehdus ja keuhkoputkentulehdus. Keuhkoturvotuksen voi laukaista myös liiallinen fyysinen rasitus ennen kuin elimistö on ehtinyt sopeutua korkeuteen. Siksi nousua suositellaan tekemään hitaasti ja säännöllisin lepotauoin.

HAPE:n hoitoon kuuluvat happihoito, lepo, kehon lämmittäminen ja, jos sairaus etenee edelleen, välitön laskeutuminen. Lääkehoidossa voidaan suositella nifedipiiniä, jota on jokaisessa Altezza Travelin ensiapupakkauksessa.

Korkean paikan aivoturvotuksen (HACE) oireet:

• Väsymys ja vetämättömyys
• Desorientaatio, muuttunut mielentila sekä vaikeus ajatella ja ilmaista ajatuksia
• Pahoinvointi
• Nopea sydämen syke
• Ataksia eli liikkeiden koordinaatiohäiriö, joka voi muistuttaa humalatilaa
• Kuume
• Valonarkuus eli kivulias herkkyys valolle

Aivoturvotus on vuoristotaudin vakavin ja henkeä uhkaavin muoto. Jos olet kuullut Everestin kuolemantapauksista, jotka eivät johtuneet onnettomuuksista, syynä on useimmiten ollut korkean paikan aivoturvotus. Näin tapahtui, kun kiipeilijät sivuuttivat sairauden ja jatkoivat nousua. Tauti etenee usein nopeasti: vakavien oireiden alkamisesta 24 tunnin kuluessa voi seurata kooma ja sen jälkeen kuolema.

HACE:n hoitoon kuuluvat happihoito, välitön laskeutuminen, jos tila ei vakiinnu, sekä evakuointi, jos vointi heikkenee eikä henkilö pysty liikkumaan omin voimin. Lääkityksenä voidaan käyttää deksametasonia. Sitäkin on Altezza Travelin ensiapupakkauksissa.

Korkean paikan vyöhykkeet

Millä korkeuksilla tietyt vaikutukset alkavat? Vuoristolääketieteessä korkeus jaetaan 3 vyöhykkeeseen, joilla on omat erityispiirteensä. Jaottelu perustuu ennen kaikkea ilmanpaineeseen, joka vaikuttaa ilman happipitoisuuteen.

Vyöhykkeet ovat:

• 1 500–3 500 metriä – korkea paikka
• 3 500–5 500 metriä – erittäin korkea paikka
• yli 5 500 metriä – äärimmäinen korkeus.

Mainittava on myös 8 000 metrin raja merenpinnan yläpuolella. Sen yläpuolista aluetta kutsutaan kuolemanvyöhykkeeksi. Näin korkealla vointi heikkenee merkittävästi ja nopeasti. Pitkä oleskelu ei ole mahdollista, sillä elimistön järjestelmät yksinkertaisesti sammuvat kuormituksen alla, mikä johtaa kuolemaan. Enimmäisaika tällaisissa korkeuksissa on 2–3 päivää, ja sekin koskee kokeneita kiipeilijöitä, jotka käyttävät lisähappea. Sopeutuminen yli 8 000 metrin korkeudessa ei ole mahdollista. Maapallolla on 14 vuorenhuippua, jotka ylittävät tämän korkeuden.

Kuten aiemmin todettiin, ihmiselle helpointa on elää merenpinnan tasolla. 0 metrin korkeudessa keskimääräinen ilmanpaine maapallolla on noin 100 kilopascalia (kPa).Tarkempi keskimääräinen merenpinnan ilmanpaine on 101 325 pascalia (760 mmHg) eli 1 ilmakehä (1,033233 atm). Tämä vastaa noin 760 elohopeamillimetriä (mmHg). Sääherkät ihmiset seuraavat joskus ilmanpainelukemia sääennusteista. Tämä on erityisen tärkeää niille, joilla on matala tai korkea verenpaine, hengitystieoireita tai verenkierto-ongelmia. Ulkoinen paine vaikuttaa verisuonten tilaan ja siten hapen kulkeutumiseen elimistöön sekä lopulta yleiseen vointiin.

Ilmanpaine ei ole suorassa suhteessa korkeuteen, sillä siihen vaikuttavat myös sääolosuhteet, erityisesti lämpötila ja ilmankosteus. Kosteassa meri-ilmastossa vuoristotauti voi ilmetä matalammalla kuin kuivilla alueilla. Esimerkiksi Kamtšatkalla ja Patagoniassa vuoristotaudin oireita voi tuntua alle 1 500 metrin korkeudessa, kun taas kuivassa Himalajassa korkean paikan vaikutukset tulevat usein esiin vasta 3 500 metristä tai vielä ylempää. Pelkkä korkeus merenpinnasta ei siis riitä arvioinnin perusteeksi.

Hengittäminen korkealla

Jotta hengityselimistön toimintaa voi ymmärtää, on tunnettava ilmanpaineen lisäksi osapaine. Se tarkoittaa painetta, jonka tietty ilman kaasukomponentti aiheuttaisi, jos se täyttäisi saman tilavuuden yksin kuin kaikki kaasut yhdessä. Ilmassa on typpeä, happea, argonia, hiilidioksidia ja muita kaasuja. Meille olennaisin on happi, jota on lähes 21 %.Hapen osuus kuivan ilman kokonaistilavuudesta on 20,946 %. Vaikka hapen osuus pysyy samana kaikilla korkeuksilla, hapen osapaine laskee noustessa, koska ilmanpaine pienenee.

Kun ihminen nousee ylemmäs merenpinnasta, ilmanpaine laskee. Painovoiman vaikutus heikkenee ja kaasut pääsevät hajaantumaan ilmassa vapaammin. Samalla myös hapen osapaine pienenee. Merenpinnan tasolla hapen osapaine ilmakehässä on noin 21,2 kPa. Ilmanpaine puolittuu noin jokaista 5 500 metriä kohti, ja sen mukana pienenee myös hapen osapaine. Toisin sanoen hengität saman määrän ilmaa kuin ennenkin, mutta siinä on vähemmän happea.

Katsotaan esimerkkinä Mount Everestiä, maapallon korkeinta vuorta. Everestin juurella hapen osapaine on lähellä tuttua 21 kPa:n tasoa, joten hengittäminen on helppoa. Everestin perusleirit sijaitsevat 5 150–5 364 metrin korkeudessa, missä ilmanpaine on laskenut noin puoleen. Yksinkertaistettuna voidaan ajatella sen olevan 50 kPa, puolet merenpinnan 100 kPa:sta. Hapen määrä ilmassa pysyy samana, noin viidesosana eli 20,946 %:ssa, jolloin hapen osapaine laskee noin puoleen, hieman yli 10 kPa:iin. Eksponentiaalinen lasku käy kuitenkin selvemmin tuntuvaksi, kun noustaan ylemmäs.

Mount Everestin huipulla, 8 848 metrin korkeudessa, ilmanpaine on vain 33,7 kPa ja hapen osuus edelleen noin viidesosa. Kun 33,7 kPa:sta lasketaan 21 %, hapen osapaineeksi saadaan tässä korkeudessa vain 7,1 kPa. Se on kolmasosa tutusta 21 kPa:n tasosta. Toisin sanoen saadaksesi totutun määrän happea sinun pitäisi hengittää 3 kertaa enemmän ilmaa.

Samaan aikaan veressä hiilidioksidin osapaine laskee. Tässä kohdataan toinen tärkeä korkean paikan vaikutus. Miten hengitysprosessi toimii? Suurissa verisuonissa ja aivoissa on reseptoreita, jotka mittaavat jatkuvasti hiilidioksidin ja hapen osapainetta veressä. Tieto kulkee hengityskeskukseen, joka analysoi lukemia ja määrittää hengityksen tiheyden ja syvyyden. Valtimoveren osapaineiden viitearvot perustuvat merenpinnan tasoon: hiilidioksidille 5,3 kPa ja hapelle 13 kPa. Kun arvot poikkeavat näistä, aivot saavat meidät hengittämään useammin ja syvemmin.

Noin 2 500 metriin merenpinnan yläpuolella aivot painottavat ensisijaisesti hiilidioksidin osapainetta valtimoveressä. Sen yläpuolella veren hapenpaine muuttuu tärkeämmäksi. Tätä 2 500 metrin korkeutta pidetään vuoristotaudin alkamisen kannalta kriittisenä. Useimmilla terveillä ihmisillä ensimmäiset oireet voivat alkaa tässä korkeudessa, ja sopeutuminen käynnistyy.

Jaksottainen hengitys unen aikana

Kun 3 000 metrin raja ylittyy, osa ihmisistä voi kokea unen aikaista hengityshäiriötä. Ilmiötä kutsutaan jaksottaiseksi hengitykseksi tai Cheyne–Stokesin hengitykseksi. Se etenee jaksoina: ensin hengitys on pinnallista ja harvaa, sitten tiheää ja syvää, minkä jälkeen hengitys pysähtyy kokonaan useiksi sekunneiksi. Tämän jälkeen sykli alkaa uudelleen.

Tauon aikana ihminen voi herätä tukehtumisen tunteeseen. Korkealla tällainen levoton uni väsyttää ja estää kiipeilijää palautumasta kunnolla. Hengitystavan muutos johtuu hengityskeskuksen reaktiosta 2 kaasun, hiilidioksidin ja hapen, osapaineisiin valtimoveressä. Niille, jotka ovat korkealla ensimmäistä kertaa, tämä on normaali reaktio.

Nestehukka

Matala ilmanpaine nopeuttaa kosteuden haihtumista ja altistaa nestehukalle. Tämä on pidettävä jatkuvasti mielessä, kun noustaan korkeammalle. Toinen nestehukkaa suoraan lisäävä tekijä voi olla tihentynyt virtsaaminen.

Ihminen ei aina huomaa nestehukkaa eikä tunne janoa. Veden puute alkaa kuitenkin ennen pitkää vaikuttaa elimistön toimintaan. Vettä on tärkeää juoda jatkuvasti, myös silloin kun ei tee mieli. Suositeltava määrä on 3–4 litraa päivässä.

Ultraviolettisäteily

Ultraviolettisäteily on riski, jota ei pidä unohtaa, etenkin kun auringonvalo on korkealla voimakasta. Mitä ylemmäs nouset, sitä alttiimpi olet UV-säteilylle. Lumisilla alueilla, kuten Mount Everestillä, vaikutus voimistuu, koska valo heijastuu lumesta. Auringonpolttamien riski kasvaa.

UV-säteilyltä voi suojautua vaatteilla, kasvojen ja käsien aurinkovoiteella sekä aurinkolaseilla. Myös tuubihuivi on hyvä muistaa: sen voi nostaa kaulalta kasvoille, jolloin se suojaa sekä auringolta että kylmältä.

Kylmyys

Kylmyys on toinen keskeinen tekijä, joka on otettava huomioon vuorille lähdettäessä. Vuorilla on aina viileää, ja mitä ylemmäs noustaan, sitä kylmemmäksi olosuhteet muuttuvat. Epämukaviin lämpötiloihin voi liittyä voimakas tuuli ja korkea ilmankosteus. Tässä mukaan tulee myös koettu lämpötila, joka voi olla selvästi alempi kuin sääennusteessa näkyvä lukema ennen vuorille lähtöä.

Jos tällaisissa oloissa sataa, tilanne vaikeutuu. Kylmä sää on erittäin tärkeä tekijä nousun valmistelussa ja suunnittelussa. Mukana on oltava ylimääräinen lämmin vaatekerta sekä varasukat ja -käsineet siltä varalta, että ensisijaiset varusteet kastuvat. Äärimmäisissä korkeuksissa paleltumariski kasvaa.

Luotettava retkikuntajärjestäjä ei ainoastaan kerro osallistujille kaikista tarvittavista varusteista, vaan myös huolehtii niiden saatavuudesta. Kilimanjarolla Altezza Travelilla on esimerkiksi suurin vuoristovarusteiden varasto, josta jokainen vaeltaja voi vuokrata kaiken vaatteista makuupusseihin.

Miten valmistautua korkeaan paikkaan?

Miten kehoa voi valmistaa korkealla oleskeluun? Lyhyt vastaus on: ei oikeastaan mitenkään. Vuoristotauti voi osua keneen tahansa terveydentilasta, iästä, sukupuolesta tai muista tekijöistä riippumatta. Ei ole olemassa tiettyjä harjoituksia, joilla akuutin vuoristotaudin tai sen yksittäiset oireet voisi estää. Urheilijat, jotka harjoittelevat säännöllisesti tavanomaisella korkeudellaan, ovat yhtä alttiita sairastumaan kuin ihmiset, jotka eivät ole koskaan harrastaneet urheilua. Yli 10 vuoden kokemuksemme Kilimanjaron nousujen järjestämisestä on osoittanut tämän monta kertaa: hyväkuntoiset miesurheilijat ovat kamppailleet, kun taas valmistautumattomat nuoret naiset ovat nousseet vuorelle vaivattomammin ja mukavammin.

Vuoristotaudin riskillä ei ole suoraa yhteyttä kroonisiin sairauksiin, kuten diabetekseen tai keuhkosairauksiin. Hengitys- tai sydän- ja verisuonitoiminnan poikkeamia sairastavien on kuitenkin seurattava vointiaan nousun aikana erityisen tarkasti. Sairastumisriskin ja kiipeilijän iän välillä ei ole yhteyttä, vaikka joskus väitetään, että nuoret ovat alttiimpia vuoristotaudille kuin iäkkäät. Tämä väite koskee usein nimenomaan 16–25-vuotiaita nuoria miehiä.

Jotkut valmentajat suosittelevat kestävyysharjoittelua, kuten juoksua tai uintia, mutta ne eivät suoraan vastaa korkealla koettavia olosuhteita. Fyysisestä kunnosta on silti hyötyä, koska se auttaa liikkumisen, nousun ja kuorman kantamisen rasituksessa. Normaalipainoinen ja hyvässä kunnossa oleva henkilö kuluttaa vuoriretkellä kasvavassa fyysisessä kuormituksessa vähemmän energiaa kuin istuvaa elämäntapaa elävä. Heikentynyt tai rasvakudosta lihasmassaan nähden runsaasti kantava ihminen joutuu kohtaamaan sekä fyysisen rasituksen että sopeutumisen korkeuteen. On epävarmaa, riittääkö kapasiteettia molempiin. Kestävyysliikunta auttaa epäilemättä valmistamaan kehoa vuorille, mutta mikään harjoitus ei valmista täysin korkeuden nousun aiheuttamiin haasteisiin.

Ainoa asia, jonka voi teoriassa tehdä tutussa korkeudessa, on harjoittelu hypobaarisessa kammiossa, jossa simuloidaan matalaa ilmanpainetta. Kyseessä on kuitenkin lääketieteellinen toimenpide, joka on monimutkainen ja edellyttää terveydenhuollon ammattilaisten läsnäoloa. Useimmille se ei ole saatavilla, sillä tällaisia kammioita käytetään astronauttien, lentäjien ja laskuvarjohyppääjien koulutuksessa. Saatavilla on myös korkeustelttoja, joissa paine pysyy normaalina mutta happipitoisuus laskee tavanomaisesta 21 %:sta 12 %:iin. Näin jäljitellään korkealla vallitsevaa matalaa hapen osapainetta. Tällaisia telttoja käytetään öisin 1 viikon ajan ennen nousua.

Hyvä strategia on sopeutua ensin matalampien vuorten kautta ennen korkeampia huippuja. Ennen Kilimanjaron nousua voi esimerkiksi tehdä korkean paikan vaelluksen Meru-vuorella, mikä auttaa kehoa tottumaan fyysiseen rasitukseen ja antaa tarvittavaa sopeutumispohjaa. Mitä korkeammalle vuorelle aiot nousta, sitä tärkeämpää on suunnitella asteittainen sopeutuminen alemmissa korkeuksissa, jotta elimistö ehtii mukautua rauhallisesti. Tämä on erityisen tärkeää ennen Karakoramin ja Himalajan korkeimpia huippuja.

Miksi kävimme yksityiskohtaisesti läpi korkean paikan vaikutuksia? Yksinkertaisesti siksi, että niiden taustalla on monimutkainen biokemia, joka tulee esiin äärimmäisissä korkeuksissa – ympäristöissä, joissa ihminen ei ole koskaan elänyt pysyvästi. Kaupunkioloissa ei ole olemassa tähän tarkoitukseen sopivia erityisiä harjoitusohjelmia, ja useimpien on mahdotonta valmistaa kehoaan äärimmäisiin korkeuksiin ilman vuorille lähtemistä ja yöpymiskorkeuden asteittaista nostamista.

Poikkeus on vain 1: ihmisen alkuperä ja se korkeus, jossa hän elää. Jos olet kotoisin Tiibetistä, Andeilta, Etiopian ylängöiltä tai muilta korkean paikan alueilta ja olet elänyt jatkuvasti korkealla, geneettinen taustasi voi antaa etua. Tiibetiläisillä on havaittu olevan suurempi keuhkotilavuus ja kyky hengittää tiheämmin kuin muilla ihmisillä. Andien asukkaiden verimäärä pystyy kuljettamaan enemmän hemoglobiinia kuin muilla väestöillä. Etiopian ylänköalueiden asukkailla hemoglobiinitaso on yleisesti korkeampi kuin alavilla alueilla elävillä. Kaikki tämä kertoo vuoristoalueilla tuhansia vuosia eläneiden väestöjen geneettisestä sopeutumisesta. Yli 2 500 metrin korkeudessa merenpinnasta asuu hieman yli 1 % maailman väestöstä.

Mitä kaikkien muiden pitäisi tehdä, jos luonto ei ole antanut tällaista etua etukäteen? Vastaus on yksinkertainen: noudata sääntöjä, jotka auttavat kehoa sopeutumaan nousun aikana.

Vinkkejä parempaan sopeutumiseen:

Vointisi nousun aikana riippuu siitä, kuinka nopeasti korkeutta kertyy, kuinka paljon aikaa vietät eri korkeuksissa, kuinka rasittavaa liikkuminen on ja teetkö muuta fyysistä ponnistelua. Tärkeää on myös noudattaa periaatetta “nouse korkealle, nuku alempana” ja huolehtia riittävästä nesteytyksestä.

Useimmiten sopeutumisen onnistuminen riippuu nousuohjelman laadusta, oppaan osaamisesta ja retkikunnan kokonaisjärjestelyistä, kuten teltoista, varusteista ja ruoasta.

Sopeutumisella on myös psykologinen puoli. Tiedetään, että tunnekuormituksen alla olevat ihmiset sopeutuvat vaikeammin kuin rennommat ja henkisesti valmistautuneet osallistujat. Suosittelemme irrottautumaan arjen huolista ja keskittämään ajatukset matkaan ja vaellukseen. Psyykkisen stressin vähentäminen tukee sopeutumisen etenemistä, kun taas stressi hidastaa sitä.

Ennen nousua

Paras tapa ehkäistä vuoristotautia on antaa kehon sopeutua luonnollisesti. Tämä tarkoittaa korkeuden asteittaista lisäämistä – ei vain kävelyvauhdin, vaan myös valittujen yöpymisleirien suhteen. Suurin osa sopeutumisesta tapahtuu unen aikana, mutta myös päivän aktiviteeteilla on tärkeä merkitys.

Yksi ensimmäisistä mahdollisista toimenpiteistä on asetatsolamidin, paremmin Diamoxina tunnetun lääkkeen, ottaminen ennen nousun alkamista. Diamox auttaa elimistöä sopeutumisessa. Sitä käytetään aivo- ja keuhkoturvotuksen hoidossa sekä ennaltaehkäisevästi ennen nousua korkeammalle. Lääkkeestä voi lukea lisää artikkelistamme. Jos lähdet Kilimanjaron vaellukselle Altezza Travelin kanssa, lääke löytyy aina retkikunnan ensiapupakkauksesta ja sen voi ottaaAltezza Travel suosittelee kaikille Kilimanjaron vaeltajille Diamox-kuuria retkikunnan 1. päivästä alkaen 2 kertaa päivässä 125 mg:n annoksella. Tämä menetelmä tukee elimistöä tehokkaimmin korkeuden lisääntyessä. nousun alussa tai sen aikana.

Jos sinulla on merkittäviä hengitys- tai sydän- ja verisuoniongelmia, lääkärin kanssa on välttämätöntä keskustella ennen nousun suunnittelua.

Nousuohjelman valinta määrittää paitsi vaikeustason myös vointisi matkan aikana. Yleensä kannattaa valita pidempi ohjelma, jossa on enemmän päiviä. Esimerkiksi 7 päivän Kilimanjaron reittejä suositellaan lyhyempien 6 ja 5 päivän vaihtoehtojen sijaan. Mitä enemmän päiviä annat keholle sopeutumiseen, sitä paremmat mahdollisuudet on saavuttaa tavoitekorkeus ja voida paremmin. Juuri tästä syystä valitsemme pidempiä matkaohjelmia Kilimanjaron ryhmämatkoillemme.

Kiinnitä huomiota myös siihen, sisältyykö vuorivaellusohjelmaan sopeutumisvaelluksia. Ne ovat kävelyjä tai nousuja vapaa-ajalla leiriin saapumisen jälkeen. Niiden tarkoitus on auttaa keuhkoja tottumaan korkeuteen, jota kohtaat seuraavina päivinä. Nouset rauhallista tahtia päivän korkeimpaan pisteeseen ja laskeudut sitten yöksi takaisin leiriin. Nukkuessasi verenkiertoelimistö työskentelee tuottaakseen lisää punasoluja, jotka kuljettavat happea keuhkoista kehon kudoksiin. Seuraavana päivänä olo on yleensä parempi. Tämä on vuorikiipeilyn keskeinen periaate: “nouse korkealle, nuku alempana.” Se toimii erityisen hyvin suosituilla vuorireiteillä, kuten Perun Inca Traililla ja Kilimanjaron nousulla Tansaniassa.

Punasolujen lisääntyneen tuotannon lisäksi elimistö reagoi korkeuteen muilla hengitys- ja verenkiertoelimistön fysiologisilla muutoksilla. Siksi usean päivän nousuohjelmat ovat parempia kuin lyhyet.

Tutki huolellisesti tietoja vuorioperaattorista, jonka kanssa aiot lähteä nousulle. Luotettava yritys antaa yksityiskohtaiset tiedot nousuohjelmistaan: reitistä, leiri- ja muista varusteista, ateriasuunnitelmasta, oppaiden ammattitaidosta ja koulutuksesta, retkikunnan aikaisesta lääkinnällisestä tuesta, osallistujien terveysriskien huomioimisesta, vakuutusturvasta sekä hätätilanteiden evakuointisuunnitelmasta. Nämä kaikki vaikuttavat asiakkaiden turvallisuuteen.

Altezza Travelilla kerromme esimerkiksi kattavasti, miten Kilimanjaron nousuun valmistaudutaan.

Tärkeimmät suositukset nousulle:

Noudata retkikunnan aikana muutamia yksinkertaisia sääntöjä. Ne vähentävät vakavien vuoristotautioireiden riskiä ja tekevät noususta mukavamman:

• Liiku vaelluksen aikana mahdollisimman hitaasti.
• Juo tavallista enemmän vettä, 3–4 litraa päivässä.
• Älä jätä aterioita väliin, vaikka ruokahalu heikkenisi.
• Vältä liiallista fyysistä rasitusta, erityisesti ensimmäisten 48 tunnin aikana. Urheilua on hyvä välttää koko nousun ajan.
• Vältä alkoholia, unilääkkeitä ja tupakkaa ennen nousua ja sen aikana.
• Seuraa vointiasi ja kerro oppaalle, jos sinulla ilmenee useita vuoristotaudin oireita.
• Jos vuoristotauti pahenee, laskeudu alemmas. Usein jo 500 metrin laskeutuminen riittää oireiden häviämiseen.
• Käytä lisähappea äärimmäisissä korkeuksissa, jos oireet pahenevat. Päätöksen tekee ryhmän pääopas.

Lisätietoa Altezza Travelin kanssa nousemisesta löytyy erillisestä Kilimanjaron sopeutumista käsittelevästä artikkelistamme. Kerromme siinä, miten oppaamme työskentelevät, millaisia päivittäiset pakolliset terveystarkastukset ovat ja miten pelastusoppaamme toimivat akuutin vuoristotaudin yhteydessä. Artikkelissa on myös tarkempaa tietoa akuutin vuoristotaudin vaiheista sekä korkean paikan keuhko- ja aivoturvotuksesta.

Jos olet valmis testaamaan voimiasi vuorella, Kilimanjaro on Afrikan korkein huippu ja hyvä kohde niille, jotka eivät ole vielä nousseet korkeille vuorille mutta haluavat kokeilla. Afrikan korkeimmalle huipulle nouseminen ei edellytä urheilijataustaa tai erikoisvarusteiden omistamista. Altezza Travelin kanssa korkean paikan vaellus etenee kokeneiden oppaiden, selkeiden turvallisuuskäytäntöjen ja päivittäisen voinnin seurannan tukemana.

Haluatko tietää lisää Tansanian matkoista?

Ota yhteyttä tiimiimme. Tunnemme Tansanian tärkeimmät kohteet omakohtaisesti. Kilimanjaron alueella työskentelevät matka-asiantuntijamme jakavat mielellään vinkkejä ja auttavat matkasi suunnittelussa.

Lisää kiinnostavia artikkeleita