Stone Town, Sansibar

Lähellä Afrikan mantereen kuumaa rannikkoa, päiväntasaajan tuntumassa, Intian valtamerestä nousee saari. Sen valkoiset arabialaiset palatsit, moskeijat, intialaiset kauppiastalot ja hiekkarannat kohoavat maisemassa, jonka yllä palmut huojuvat. Tämä on Sansibarin saari Matkailijat kutsuvat Sansibariksi perinteisesti samannimisen saariston pääsaarta, mutta Stone Townin varsinainen saari on nimeltään Unguja. Käytämme silti länsimaissa vakiintunutta nimeä "Sansibar". , jolla Stone Town sijaitsee ja jonka kapeat kujat kantavat yhä hämmästyttäviä tarinoita. Vanhat muurit ovat paljastaneet meille osan niistä, ja kerromme ne tässä.

Stone Town: ensivaikutelma

Stone Towniin saavuttuasi tuntuu hetken kuin olisit siirtynyt ajassa taaksepäin. Ympärillä kohoavat korallikalkista rakennetut rapistuvat talot, koristeelliset ovet ja parvekkeet vievät ajatukset arabialaiseen ja intialaiseen menneisyyteen, ja kaduilla käyvä kauppa täydentää vanhan satamakaupungin tunnelman. Paikalliset eivät juuri tuo esiin yhteyttään 2000-lukuun: moni pukeutuu yksinkertaiseen muslimiasuun, joka on säilynyt kuumassa ilmastossa lähes muuttumattomana vuosisatoja. Seuraavan kulman takaa odottaa melkein näkevänsä sulttaanin miesten karavaanin ja heidän perässään orjamarkkinoille kahleissa kuljetettavan joukon.

Sitten risteyksen läpi suhahtaa aivan nykyaikainen moottoripyörä, ja lumous särkyy. Huomaat, että hedelmäkaupan ja matkamuistomyymälän välissä myydään kannettavia tietokoneita, portailla valkoisessa dishdashassa istuvalla miehellä on matkapuhelin kädessään ja kadun yllä roikkuu johtojen nauha ensimmäisen kerroksen korkeudella. Lopulta olet itsekin vain yksi matkailija lisää suositussa kohteessa.

Palaa tänne illalla. Päivällä on joka tapauksessa liian kuuma. Kaupat ovat sulkeutuneet, mutta näiden 2- ja 3-kerroksisten raunioiden asukkaat tulevat ulos, istuvat kynnyksille juttelemaan ja valmistavat ruokaa savuisen öljyn äärellä. Lapset leikkivät äänekkäästi kapeilla kujilla, ja menneisyyden tuntu palaa.

Ei ole sattumaa, että Sansibarin Stone Town kuuluu kokonaisuudessaan Unescon maailmanperintöluetteloon. Se on värikäs ja hyvin vanha – niin vanha, että se rapistuu nopeammin kuin sitä ehditään kunnostaa. Jos et ole vielä käynyt täällä, kannattaa nähdä tämä persialaisen, arabialaisen, intialaisen ja afrikkalaisen kulttuurin kerrostuma ennen kuin osa siitä katoaa. Tämä ei ole matkailumainontaa vaan Stone Townin hieman surullinen todellisuus. Kuuluisa House of Wonders ja orjakauppias Tippu Tipin talo ovat tällä hetkellä pahoin vaurioituneita, ja osa rakennuksista on purettu huonon kunnon takia.

Stone Town: pysähtynyt historia

Mikä Sansibarin Stone Townissa oikeastaan vetää matkailijoita puoleensa? Alue on vain muutaman kadun kokoinen, ja kadut ovat niin kapeita ja toisiinsa kietoutuneita, että ne sopivat käytännössä vain jalankulkijoille. Suositut rannat sijaitsevat saaren vastakkaisilla puolilla: idässä, lännessä, pohjoisessa ja muutamia myös etelässä. Saaren länsiosa on tiheästi paikallisten asuttama. Koko 75 saaren saaristossa on käytännössä vain 1 varsinainen kaupunki; muualla on kyliä ja lomaranta-alueita.

Jotta ymmärtää Sansibarin ainoan kaupungin vetovoiman, sitä täytyy katsoa kerros kerrokselta. Samalla paljastuu paljon kiinnostavaa. No niin, todellinen Stone Town – näytä itsesi.

Shanganin kalastajakylä

Kun 21. vuosisadan numerot kääntää toisin päin, siirrymme 1100-luvulle. Stone Townin paikalla on silloin pieni kalastajakylä nimeltä Shangani.

Rakennukset ovat yksikerroksisia, kivimuureista ei ole kuultukaan, talot ovat parhaimmillaan puuta ja katot olkea. Pian rakentamisessa alettiin kuitenkin käyttää uutta tekniikkaa, jonka tuloksia voi nähdä yhä tänään.

Jos löydät Sansibarin kartalta ja seuraat rannikkoa etelään, vastaan tulee ensin suuri Mafian saari ja vielä etelämpänä suojaisa luonnonsatama, jossa meri näyttää työntyvän maahan pieninä haaroina ja muodostavan vesistöjen verkoston. Alueella on useita pikkusaaria, joista historiallisesti merkittävä on Kilwa. Saarella sijaitsi kerran Kilwa Kisiwanin kaupunki, josta on jäljellä vain rauniot, vaikka esimerkiksi 1300-luvun matkailijat kuvasivat sitä yhdeksi maailman kauneimmista kaupungeista.

Tarinan mukaan muinaisen Persian Shirazin perillinen osti Kilwan saaren paikallisilta 1000-luvulla. Veljensä olivat karkottaneet hänet, ja hän oli purjehtinut pitkään etelään etsiessään turvapaikkaa. Hän löysi sen hyvällä paikalla sijaitsevalta saarelta, rakensi sinne kaupungin ja aloitti kaupan Afrikan mantereen, Intian, Arabian ja Persian alueiden kanssa. Jätetään legendat hetkeksi ja katsotaan tosiasioita: jo 1100-luvulla Kilwan kauppakaupungista oli tullut niin voimakas, että se valloitti koko swahilirannikon. Swahilirannikko käsittää Intian valtameren puoleisen Itä-Afrikan rannikon Pohjois-Mosambikista Tansanian kautta Pohjois-Kenian rannikolle. Siihen luetaan myös käytännössä kaikki tämän rannikkoalueen saariryhmät, kuten Komorit ja Sansibarin saaristo. Persian, Jemenin ja Omanin tulokkaiden perinteisille afrikkalaisille alueille rakentama swahilikulttuuri vahvistui kauppasuhteiden kautta. Yhteinen swahilin kieli, uskonto ja monet muut kulttuuriset käytännöt levisivät myöhemmin syvälle Itä-Afrikkaan.

Kilwan vaikutus

Mikä yhteys muinaisella Kilwa Kisiwanilla on nykyiseen Stone Towniin? Juuri Kilwasta tulleet ihmiset toivat alueelle kivirakentamisen kulttuurin. Aiemmat talot rakennettiin puusta, savesta ja muista materiaaleista, jotka eivät kestäneet vuosisatoja. Historioitsijat uskovat, että Sansibarin saarella on asuttu vuosisatoja ja jopa vuosituhansia ennen ajanlaskumme alkua. Eräästä saaren luolasta löydettiin hiljattain kiviesineitä, joiden ikä viittaa siihen, että ihmisiä eli täällä jo 22 000 vuotta sitten.

Myös nuoremmat löydöt viittaavat muinaisiin kauppareitteihin Intian ja Afrikan välillä. Paikallinen väestö käytti selvästi Sansibarin tiheästi asuttua länsirantaa, koska siellä oli ensinnäkin suojaisa luonnonsatama ja toiseksi saaren muihin osiin verrattuna vähäisempi vuorovesien vaikutus. Aiemmat sivilisaatiot eivät kuitenkaan jättäneet meille arkkitehtonista perintöään.

1100-luvun lopulta lähtien Sansibarille alkoi asettua kauppiaita Arabiasta, Persiasta ja Intiasta. Yhteiskunnan varakkaimpina jäseninä heillä oli varaa kivestä ja korallikalkkikivestä rakennettuihin taloihin. Persian Shirazista tulleet rakentajat pystyttivät Sansibarin eteläosaan Kizimkazi Dimbanin moskeijan, jota kutsutaan eteläisen pallonpuoliskon ensimmäiseksi moskeijaksi. Siitä tuli myöhemmin esikuva muille Itä-Afrikan moskeijoille. Näin syntyivät tulevan Stone Townin arkkitehtoniset perinteet.

Noin 4 vuosisadan ajan sansibarilainen Shanganin kylä kasvoi Kilwan vaikutuksessa. Siitä tuli tyypillinen kauppasatama Sofalan (Mosambik) rinnalle sekä Mafian ja Pemban saarten asutusten, osin Komorien, Madagaskarin kauppasatamien ja Kenian kaupunkivaltioiden Malindin ja Mwitan, nykyisen Mombasan, joukkoon.

Kaupunki kasvoi ja vaurastui. Yhä useammat jemeniläiset ja persialaiset kauppiaat sekä intialaiset kauppiaat asettuivat sinne. Sansibarilta itseltään ei tuohon aikaan juuri viety mitään, mutta muinaisen Stone Townin satama oli sopiva varastopaikka merikaupan reitillä. Afrikan mantereelta vietiin kultaa, norsunluuta, eläinten nahkoja ja muita tavaroita. Myös orjakauppa voimistui vähitellen: Keski- ja Itä-Afrikassa arabipalkkasoturit sieppasivat ihmisiä ja ajoivat heidät itärannikolle, josta heidät kuljetettiin kauppatavarana Aasian maihin.

Kauppapurjehdukset Intian valtamerellä riippuivat voimakkaasti säästä, erityisesti monsuuneista. Laivanomistajien oli odotettava kausituulia, ja vasta niiden avulla tavaroilla lastattu alus voitiin lähettää matkaan, usein vähintään 6 kuukauden odotuksen jälkeen. Kauppiaat asettuivat satamakaupunkeihin ja sulautuivat paikalliseen väestöön avioitumalla Sansibarin heimojen naisten kanssa. He omaksuivat paikallisia tapoja ja toivat samalla mukanaan omia muslimiperinteitään, erityisesti uskonnollista maailmankuvaa, tapoja, kirjoitustaitoa ja muuta tietoa. Paikalliset kauppiaat omaksuivat aktiivisesti arabialaisia käytäntöjä, mikä teki heistä vauraampia ja vaikutusvaltaisempia omissa yhteisöissään.

Tämä kulttuurinen vaihto koko rannikolla, jonne Kilwan kaupunkivaltio asetti sulttaanejaan hallitsijoiksi, vaikutti swahilikulttuurin syntyyn sellaisena kuin se vuosisatoja myöhemmin näkyi Itä-Afrikassa. Näin jatkui eurooppalaisten saapumiseen asti.

2 "rauhallista" vuosisataa portugalilaisten kanssa

Ensimmäinen Kilwan sulttaanikuntaan saapunut eurooppalainen oli portugalilainen Pêro da Covilhã. Hän oli taitava tiedustelija, joka matkusti Kilwan alueilla arabikauppiaaksi naamioituneena. Portugalin kuningas oli lähettänyt hänet etsimään kaukaisia maita, joista mausteita tuotiin. Portugali tiesi rikkaan Intian olemassaolosta, mutta tarkkoja karttoja ei ollut, saati varmuutta siitä, pääsisikö sinne meritse. Pêro da Covilhã löysi todisteita merireitistä Intiaan Afrikan eteläkärjen ympäri ja paikansi myös mahtavan Kilwan vaurauden lähteitä, kuten Sofalan kultakaivokset.

Pian paikalle saapuivat Vasco da Gaman johtamat portugalilaisalukset. Sansibar selvisi vähällä, sillä portugalilaiset purjehtivat saaren ohi matkalla Intiaan ja takaisin. Muutamaa vuotta myöhemmin, 1500-luvun alussa, sota-alus kuitenkin lähestyi Sansibaria. Sen kapteeni uhkasi kaupunkia sodalla, elleivät paikalliset viranomaiset alistuisi Lissabonin valtaan. Niin Sansibarista tuli hiljaa ja rauhallisesti osa Portugalin imperiumia lähes 2 vuosisadaksi.

Nämä 2 vuosisataa jäivät historiassa lähes huomaamattomiksi. Portugalilaiset eivät jättäneet Sansibarille merkittävää perintöä, ja kaupungista on vaikea löytää tuon ajan rakennuksia. Linnoituksessa on tiettävästi vain 1 portugalilainen kirkko, ja yhdessä risteyksessä voi yhä nähdä vanhan kivikaaren. Kontrasti saaren historian seuraavaan, omanilaiseen kauteen on jyrkkä.

Omanin imperiumin alaisuudessa

Stone Towniin vaikutti eniten Omanin valta, toisen Jemenin naapurissa sijainneen arabivaltion hallinto. Suurin osa siitä, mitä Stone Townissa nykyään nähdään, rakennettiin tällä kaudella. Arabivaikutuksen alaisena Sansibarin pääkaupunki ja käytännössä ainoa kaupunki alkoi kukoistaa 1600-luvun lopulta lähtien. Eliitin laajenemisen ja vaurastumisen kääntöpuolena oli köyhän väestön sorto, joka johti myöhemmin yhteiskunnalliseen räjähdykseen. Siihen oli kuitenkin vielä 2,5 vuosisataa siitä hetkestä, jolloin kyseisestä asutuksesta tuli Stone Town.

Portugalilaiset eivät juuri puuttuneet entisten Kilwan sulttaanikuntien sisäisiin asioihin. He vaativat niiltä veroja ja valvoivat omia kauppareittejään. Paikallinen muslimieliitti menetti kuitenkin tuloja ja vaikutusvaltaa, ja imperialistien läsnäolo ärsytti sitä yhä enemmän. Naapurissa Mombasa jopa surmasi portugalilaisia. Vuonna 1698 Sansibarin hallinto liittoutui levottoman Mombasan kanssa ja kutsui Omanin ylimystön avukseen syrjäyttämään eurooppalaiset tulokkaat. Näin alkoi arabivaikutuksen toinen kausi Sansibarilla.

Omanilaiset ryhtyivät laajoihin rakennustöihin, jotka alkoivat suuren linnoituksen pystyttämisellä. Sen säilyneet osat kuuluvat yhä Stone Townin tärkeimpiin maamerkkeihin, ja niitä käytetään edelleen, tosin ei enää sotilaallisiin tarkoituksiin. 1830-luvulta alkaen kaupunkia alettiin rakentaa aktiivisesti ja nyt ainoastaan kivirakennuksin. Samalla hahmoteltiin modernimpi asemakaava. Omanilaiset hallitsijat perustivat saaren hedelmällisille maille myös lukuisia neilikkaviljelmiä. Siitä lähtien Sansibar on tunnettu "maustesaari"-nimellä.

Omanin imperiumi valtasi yhä uusia alueita Afrikan itärannikolla ja sen pohjoispuolella, Persianlahdella ja sen rannoilla. Lukuisine sulttaanikuntineen tästä valtavasta valtiosta tuli Arabian voimakkain. Yhdessä vaiheessa Sansibar sai pääkaupungin aseman: vuonna 1832 Omanin sulttaani siirsi residenssinsä Stone Towniin. Tämä oli ehkä Stone Townin historian suurin menestyksen hetki. Rannoille ja niiden läheisyyteen alkoi nousta palatseja. Nykyään ne ovat Sansibarin Stone Townin arkkitehtonisia aarteita. Haluat todennäköisesti kuvata niitä kauempaa, kun saavut saarelle lautalla Dar es Salaamista tai veneellä pienemmiltä naapurisaarilta.

Vuonna 1856 perillissuvun sisäiset riidat johtivat jakautumiseen, ja imperiumi jaettiin 2 valtioon: Muscatin ja Omanin sulttaanikuntaan sekä Sansibarin sulttaanikuntaan. Tästä lähtien saarta ja sen lähialueita hallittiin ilman ulkopuolisten voimien suoraa valtaa. Sillä oli nyt riittävästi resursseja omaan politiikkaan, kauppaan, vaurastumiseen ja laajentumiseen. Sen valtaan tulivat levoton Mombasa ja vastapäiselle mantereen rannalle, Mziziman kylän kohdalle, syntymässä ollut Dar es Salaamin kaupunki, josta myöhemmin tuli Tansanian pääkaupunki.

Arabikauppiaiden lisäksi Sansibar houkutteli kauppiaita Intiasta. He asettuivat Stone Towniin ja toivat mukanaan omat perinteensä. Kokeneet matkailijat huomaavat nykyään monia yhtäläisyyksiä vanhojen intialaisten kaupunkien ja Sansibarin välillä: samat kapeat kadut, talojen alakertojen pienet myymälät, suuret ja raskaat veistetyt ovet piikkeineen – alun perin taistelunorsujen hyökkäysten torjumiseen – sekä puuverannat, parvekkeet ja kehykset, jotka koristavat kivitaloja kaikkialla kaupungissa.

Entä orjat ja arabit?

Tuohon aikaan Stone Townista oli tullut maailman tärkein syvältä Afrikasta tuotujen orjien toimittaja. Kaupunki oli täynnä orjamarkkinoita ja niiden maanalaisia pimeitä kammioita, joissa mustia miehiä, naisia ja lapsia pidettiin hengissä kauhistuttavissa oloissa: kahlehdittuina hirsiin ja kivilattioihin. Nykyään jäljellä on vain 1 orjamarkkina-alue muistomerkkinä, ja se on säilytetty museona. Mitä kauemmin viivyt tunkkaisessa sellissä, jossa ei voi edes seistä suorana, sitä raskaamman vaikutelman paikka jättää.

Afrikkalaisiin kohdistuneen vuosisataisen arabialaisen sorron historia on täynnä julmia orjien kohtelutapoja ja johtaa veriseen loppunäytökseen, johon on tässä vaiheessa vielä vuosisata. Sillä välin Keski-Afrikasta tuodaan ihmisiä kalastusdhoweilla niin, että jokainen vapaa tila täytetään elävillä ruumiilla. Stone Townissa tämä kauppatavara puretaan orjamarkkinoiden lähellä oleviin kellarivarastoihin. "Pilaantunut tavara" eli matkalla kidutettuina kuolleet ihmiset heitetään yksinkertaisesti kasoihin rannalle, ja haju leviää kaupunkiin.

Erilaiset elävän orjatyövoiman "näytteet" vietiin päivänvaloon, siistittiin ja näytettiin ostajille. Nälkiintyneet mustat miehet ja naiset riisuttiin alasti, voideltiin kookosöljyllä ja pakotettiin kahleissa vartijoiden valvomina kiertämään markkinapaikkaa ja lähikatuja, kunnes joku kiinnostui. Ostaja tuli lähemmäs, tarkasti kehon, katsoi suuhun, tunnusteli miesten lihaksia ja naisten rintoja sekä käski orjaa liikkumaan nähdäkseen, oliko tämä vammautunut. Jos kauppatavara miellytti, hinnasta alettiin tinkiä myyjän kanssa. Nykyään vanhan orjamarkkinan ulkopuolella on vaikuttava muistomerkki tälle raakalaismaiselle käytännölle. Kahlehdittujen hahmojen asennoissa ja kasvoissa on kipua. Pysähdy tarkoituksella maan tasoon upotetun veistosryhmän äärelle ja katso hahmojen silmiin. Tämä on yksi harvoista paikoista Stone Townissa, jossa historian synkkää sivua ei käännetä nopeasti ja häpeillen ohi, jotta matkailijoiden huomio ei häiriintyisi aurinkoisen Sansibarin helposta lomasta.

Sansibarin kuuluisin orjakauppias oli Tippu Tip, joka rikastui ihmiskaupalla ja norsunluukaupalla. Hän lähetti tuhansia retkikuntia Afrikan sisäosiin ja johti itse näitä suuria joukkoja. Isänsä ja isoisänsä työtä jatkanut Tippu Tip nousi vaikutusvaltaiseksi ja hyvin tunnetuksi kauppiaaksi paitsi kotisaarellaan myös Keski-Afrikassa, ja hän sai Kongossa erään alueen kuvernöörin arvon. Hän osti kyläläisiä päälliköiltä lähes ilmaiseksi ja toisinaan kaappasi heitä väkivalloin aseistettujen joukkojen kanssa. Hän sanoi itse saaneensa lempinimen "Tippu Tip" kiväärien äänestä, joka seurasi hänen sotaretkiään jatkuvasti.

Keski-Afrikasta tuomansa arvokkaan norsunluun ja tuhannet mustat orjat hän vei Sansibarille. Siellä tavarat lastattiin itään lähtevien kauppalaivojen ruumiin. Tuotoilla Tippu Tip osti maata ja perusti neilikka- ja muita mausteviljelmiä, joilla samat orjat työskentelivät ankarissa oloissa, kuolivat kymmenittäin rangaistusjärjestelmän alla ja korvattiin heti uusilla mustien erillä. Jossain vaiheessa tämä itse puoliksi afrikkalainen mies toimitti maailmalle orjia jokaiseen tarpeeseen: kestäviä miehiä myytiin Arabiaan, Persiaan, Omaniin ja Egyptiin sekä sieltä Eurooppaan ja Uuteen maailmaan fyysistä voimaa vaativiin töihin; naisia myytiin palvelijoiksi, seuralaisiksi ja tietenkin jalkavaimoiksi; mustia poikia ja tyttöjä pidettiin monissa valkoisissa talouksissa erikoisena viihdykkeenä.

Sansibar suorastaan tulvi orjia. 1800-luvun puoliväliin mennessä saarella oli 360 000 orjaa jokaista 450 000 vapaata ihmistä kohden. Miksi näin suuri osa yhteiskunnasta ei noussut kapinaan? Vastaus on siinä julmassa väkivallassa, jolla arabialaiset omistajat heitä kohtelivat. Mustan orjan elämä ei ollut minkään arvoinen. Orjaan saattoi purkaa vihansa, ja jos meni liian pitkälle, uuden sai heti halvalla tilalle. Orjien ruumiit mätänivät kaduilla kulkukoirien ja muiden eläinten raatojen rinnalla.

Nykyään Stone Townista voi löytää maailmankuulun orjakauppiaan vanhan kivitalon. Paikalliset eivät puhu hänestä hyvää. Tippu Tipin talon edessä seistessä kannattaa silti muistaa, että hän oli ristiriitainen hahmo. Hän oli hyvin koulutettu ja älykäs. Ennen kuolemaansa Hamad bin Muhammad bin Jamah bin Rajab bin Muhammad bin Sayyid al-Mughrabi – Tippu Tipin oikea nimi – kirjoitti elämästään kertomuksen, josta tuli ensimmäinen swahilinkielinen omaelämäkerta. Elinaikanaan hän pääsi monien arabiaatelisten koteihin ja osasi tulla toimeen eurooppalaisten poliitikkojen ja afrikkalaisten tutkimusmatkailijoiden kanssa. Hänen elämäkertaansa kuuluu myös ristiriitainen yksityiskohta: vaikka Tippu Tip oli suurin orjakauppias, hän auttoi David Livingstonea ja Henry Morton Stanleyä, Tansanian tunnetuimpia brittiläisiä Afrikan-tutkijoita. David Livingstone tunnettiin humanistina ja mantereen mustan väestön puolustajana.

Britannian suojelusvalta Sansibarilla

1800-luvun viimeisellä neljänneksellä Britannian vaikutus saarella kasvoi, kun taas mantereen alueet päätyivät pääosin voimistuvan Saksan hallintaan. Juuri Yhdistynyt kuningaskunta painosti Sansibaria lopettamaan orjakaupan. Vuonna 1873 brittiläinen hallinto pakotti sulttaanin allekirjoittamaan sopimuksen, joka kielsi orjakaupan, uhkasi tarvittaessa estää saaren kaupan voimakeinoin, sulki kaikki orjamarkkinat ja takasi vapautetuille orjille täyden vapauden. Siitä lähtien orjakauppa jatkui vielä useita vuosikymmeniä laittomana toimintana, kunnes se lopulta katosi ilmiönä.

Stone Townin suurimman orjamarkkinan paikalle englantilaiset rakensivat korallikivestä vaikuttavan katedraalin armon symboliksi, vastavoimaksi ihmiskaupan pimeille ajoille. Anglikaaninen katedraali on nykyään esimerkki brittiläisestä vaikutuksesta Stone Townin arkkitehtuuriin. Sisällä on kiinnostava viittaus tutkimusmatkailija ja alkuperäiskansojen oikeuksien puolustaja David Livingstonen kohtaloon: alttarin vasemmalla puolella on pieni risti, joka on tehty erityisestä puusta. Se kasvoi paikalla, johon skotlantilaisen matkailijan sydän haudattiin.

1800-luvun loppu oli kaupungissa vilkkaan rakentamisen aikaa. Monet tuon kauden rakennukset ovat edelleen Stone Townin tärkeitä maamerkkejä. Niihin kuuluvat esimerkiksi Hamamnin persialaiset kylpylät, kuuluisa House of Wonders, joka sai nimensä Sansibarin ensimmäisestä taloon asennetusta sähköstä ja hissistä, sekä kaunis St. Josephin katedraali. 1900-luvun alussa vanhankaupungin laidalle rakennettiin Darajanin markkinan päärakennus.

Seuraavat tapahtumat eivät auttaneet Stone Townia kukoistamaan: teknologian ja maailmansotien aika oli alkamassa. Teollisesta kehityksestä ja ihmisoikeuskeskusteluista kiinnostunut suuri maailma ei enää tarvinnut orjia tai luita, eikä juuri eläinten nahkojakaan – ainakaan aiempien vuosisatojen mittakaavassa. Ensimmäinen maailmansota vei Saksalta oikeuden omistaa siirtomaita Afrikassa. Britannia sai Sansibarilla yhä enemmän vaikutusvaltaa. Se huipentui vuonna 1896 Anglo-Sansibarin sotaan, joka jäi historiaan maailman lyhimpänä sotana.

Taistelu kesti enintään 45 minuuttia. Se koostui sulttaanin palatsin pommittamisesta brittilaivoilta ja sulttaanin jahdin upottamisesta. Kahakassa 1 brittiupseeri haavoittui lievästi, mutta sulttaanin puolustajista noin 500 kuoli, ja sulttaani itse pakeni. Siitä hetkestä vuoteen 1964 asti Sansibarin sulttaaneiksi nousivat vain henkilöt, jotka Britannian hallitus hyväksyi.

Tästä kaudesta Stone Townin historiaan jäi muisto kaupungin siistimisestä. Kun orjakauppa ja myöhemmin itse orjuus kiellettiin, loppui tapa jättää kuolleiden mustien ihmisten ruumiit kaduille. Myöhemmin paikallisille opetettiin, ettei jätevesiä kaadeta jalkakäytäville eikä roskia jätetä kujien kulmiin. Tämä poisti lopulta Stone Townista löyhkän, joka oli vuosisatojen ajan muodostanut voimakkaan vastakohdan valkoisten talojen ja moskeijoiden ulkoiselle kauneudelle. Brittejä pidetään myös kaupungin viemärijärjestelmän perustajina. He eivät kuitenkaan juuri rakentaneet Sansibarin pääkaupungissa, joten 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla kaupunki säilyi pääosin sellaisena kuin siitä oli tullut 1800-luvulla.

Kauan odotettu itsenäisyys

Verisen vallankaappauksen kautta saatu Sansibarin itsenäisyys ei lopulta tuonut kaupungille uutta kukoistusta. 1960-luvun alussa Afrikan yli kulki aalto, jossa mantereen maat irtautuivat eurooppalaisten valtioiden vaikutusvallasta, kun entiset siirtomaavallat luopuivat alueistaan. Vuonna 1961 naapurissa sijainnut Tanganjika – nykyisen Tansanian mannerosa – itsenäistyi Isosta-Britanniasta. Koska näiden 2 alueen yhteydet olivat aina olleet vahvat, Tanganjikan edustajat alkoivat heti kannustaa sansibarilaisia myös poliittiseen vapauteen.

Vuonna 1964, kuukausi sen jälkeen kun Sansibar oli allekirjoittanut Britannian kanssa sopimuksen suojelusvallan päättämisestä, Stone Townissa puhkesi vallankumous. Musta väestö, joka tunsi lopulta oikeuden elää omalla tavallaan, nousi poliittisesti sortaneita arabeja vastaan. Aluksi kyse oli hyvin organisoidusta vallankaappauksesta. Muutaman sadan kapinallisen joukko energisen fanaatikon johdolla hyökkäsi poliisiasemille, valtasi koko asevaraston ja otti haltuunsa kaupungin strategiset rakennukset lennättimestä ja radioasemasta lentokenttään ja sulttaanin palatsiin. Sulttaani itse ehti perheineen ja seurueineen paeta viime hetkellä kuninkaallisella jahdilla. Kapinalliset ottivat vallan Sansibarilla, mutta eivät pysähtyneet siihen, vaan aloittivat julman verilöylyn.

Kaupungilla liikkuessaan kapinalliset tappoivat jokaisen näkemänsä arabin ja aasialaisen ja kehottivat kaikkia Sansibarin mustia asukkaita tekemään samoin. Vuosisatojen aikana kasautunut afrikkalaisten raivo purkautui arabeihin raa’alla voimalla: kadut täyttyivät silvotuista ruumiista, arabien taloja ryöstettiin järjestelmällisesti, tuhansia naisia raiskattiin sinä yönä ja seuraavana päivänä, eivätkä lapsetkaan säästyneet. Verilöyly oli laaja, verinen ja hallitsematon. Ne, jotka onnistuivat, pakenivat saarelta jättäen kaiken omaisuutensa taakseen.

Noina vuosina Stone Townin vanhimmassa osassa, Shangani Streetillä, asui Bulsaran perhe ja ahkera teini-ikäinen Farrokh. Myöhemmin hän otti taiteilijanimen Freddie Mercury ja nousi maailmankuuluksi The Queen -yhtyeen keulahahmona. Nyt hänen perheensä kuitenkin pelasti henkensä ja lähti Sansibarilta lopullisesti sulttaanin perheen tavoin Isoon-Britanniaan. Talossa, jossa Bulsaran perhe asui, toimii pieni Freddie Mercuryn museo.

Sansibarin viimeinen sulttaani ei Freddie Mercuryn perheen tavoin koskaan enää palannut kotisaarelleen. Jamshid ibn Abdullah eli koko elämänsä hiljaisesti ja huomaamattomasti pienessä kaupungissa Etelä-Englannissa ja sai kerta toisensa jälkeen kielteisen vastauksen pyyntöönsä palata historialliseen kotimaahansa Omaniin. Luvan hän sai vasta syyskuussa 2020, yli 90-vuotiaana.

Näin Sansibar vapautui ulkopuolisesta vaikutusvallasta ja aloitti historiansa uuden luvun itsenäisen sisäisen hallinnon alaisena. Nimen ensimmäinen osa, "zan", antoi alkunsa uudelle sanalle, joka tarkoittaa nykyistä Tansanian valtiota: manner-Tanganjikan ja autonomisen Sansibarin saaren muodostamaa kokonaisuutta.

Nämä muutokset eivät juuri muuttaneet Stone Townia. Palatseista tuli museoita, ja ryöstetyt arabitalot sekä intialaiset kaupat siirtyivät paikallisen väestön ja hallinnon käyttöön. Uudet viranomaiset, jotka kutsuivat itseään pitkään vallankumouksellisiksi, suuntasivat huomionsa niin sanottuun uuteen kaupunkiin, Ngamboon. Vanhan alueen läheisyyteen alettiin rakentaa moderneja taloja tyypillisten sosialististen suunnitelmien mukaan. Uusi hallinto oli tiiviissä yhteydessä Neuvostoliittoon, Kiinan kansantasavaltaan ja Saksan demokraattiseen tasavaltaan. Juuri DDR otti vastuulleen uuden kaupungin modernien rakennusten hankkeen. Se kuitenkin epäonnistui, ja nykyään Ngambon epäsuositut kerrostalot toimivat lähinnä näyteikkunana, joka peittää ympärillään olevia yksikerroksisia slummeja.

1980-luvulla Sansibarin kaupunginhallinto alkoi huolestua historiallisen alueen rakennusten heikkenevästä kunnosta. Päätettiin käynnistää yksityistämisohjelma, jotta yksityiset omistajat voisivat kunnostaa vanhoja rakennuksia ja pitää ne hyväksyttävässä kunnossa. Noin 300 rakennusta siirtyi yksityisomistukseen, mutta ohjelma pysäytettiin. Nykyään monet rakennukset rapistuvat edelleen, ja suuri osa niistä on vaarallisessa kunnossa ja uhkaa romahtaa asukkaiden päälle.

Yli kolmasosaa rakennuksista käytetään kaupallisesti hotelleina, kahviloina, kauppoina ja matkamuistomyymälöinä. Omistajat muuttavat rakennuksia usein niin, että historialliset rakenteet kärsivät. Köyhien kodeissa tilanne on päinvastainen: varojen puutteen takia rakennuksia ei korjata lainkaan, ja ne rapistuvat hitaasti. Julkisten rakennusten korjaukset jättävät paljon toivomisen varaa – useimmiten kyse on vain pintaremontista ja seinien maalaamisesta. Stone Town rapistuu vähitellen. Tilanteen pelastamiseksi koko Stone Town liitettiin vuonna 2000 Unescon maailmanperintöluetteloon. Matkailijavirta Sansibarille kasvoi selvästi, samoin kiinnostus kaupungin historiaan.

Stone Town, matkailijan labyrintti

1990-luvulta lähtien Stone Townissa on käynyt aktiivisesti matkailijoita, jotka tulevat Sansibarille rantalomalle. Tavallista on varata 1 tai 2 päivää kapeiden katujen labyrintissä kulkemiseen. Euroopasta ja Yhdysvalloista tuleville korallikivestä rakennetut talot voivat tuntua tutuilta Maltan tai Dominikaanisen tasavallan kaupungeista, ja mieleen saattaa tulla myös Floridan Coral Castle.

Stone Townissa on noin 1 700 vanhaa rakennusta. Lähes jokainen niistä on omalla tavallaan kiinnostava, joten tässä ulkoilmamuseossa kävellessä kannattaa katsoa myös niitä taloja, jotka osuvat sattumalta reitille. Tutki veistettyjen puuovien kuvioita, poikkea museoihin ja katso sisätiloja, kurkista moskeijoihin ja katedraaleihin, etsi paikallisia kouluja ja kauniisti maalattuja päiväkoteja sekä lue kiviseinien kylttejä ja kirjoituksia. Toisin sanoen: kulje kauppojen ja kahviloiden ulkopuolelle.

Tässä artikkelissa emme voi luetella kaikkia Stone Townista löytyviä kiinnostavia kohteita, mutta mainitsemme lyhyesti suosituimpia nähtävyyksiä. Ne kannattaa etsiä ja tutkia kävellessä tässä arabialais-intialaisessa kaupunkilabyrintissä, joka seisoo afrikkalaisella saarella vuosisatojen monimutkaisen ja kiehtovan historian jälkeen.

Mitä Stone Townissa kannattaa etsiä ja katsoa

Stone Townissa kävellessä vastaan tulee kiinnostavia perinteisen muslimityylin rakennuksia. Itse kävely on kiehtovaa, kun antaa katujen viedä ja kääntyy risteyksistä mihin suuntaan tahansa. Stone Towniin voi tutustua käytännössä 2 tavalla: kulkemalla päämäärättömästi ympyrää ja nauttimalla vanhankaupungin erityisestä tunnelmasta tai seuraamalla ennalta laadittua reittiä. Jälkimmäinen on vaikea toteuttaa ilman opasta. Ensimmäinen vaatii kärsivällisyyttä ja aikaa, jos haluat löytää kaikki kiinnostavimmat talot ja paikat, jotka mainitsemme alla.

Old Dispensary

Tämä on yksi ensimmäisistä kauniista rakennuksista, joihin törmäät, jos aloitat kävelyn Stone Townin lauttalaiturilta. Ilmavat puuleikkaukset viittaavat perinteiseen intialaiseen arkkitehtuuriin. Rakennusta on kunnostettu, ja se näyttää nyt siistityltä. Alakerran seinillä on suuria historiallisia valokuvia. Vinkki: älä käytä aikaasi maksulliseen "kierrokseen" rakennuksen muissa kerroksissa. Siellä ei ole juuri muuta kuin näkymiä vanhankaupungin katoille, jotka näet muutenkin, jos käyt esimerkiksi Maru Maru Hotelin katolla sijaitsevassa suositussa ravintolassa. Myös muissa hotelleissa ja kahviloissa on kattoterasseja.

Palace Museum

Tämä suuri, 3-kerroksinen valkoinen rakennus seisoo rantakadulla ja houkuttelee paljon matkailijoita. Se on Stone Townin keskeinen museo ja entinen sulttaanin palatsi. Näyttelyt kertovat sulttaanin perheen elämästä. Erillinen kerros on omistettu kuuluisalle prinsessa Sayyida Salmalle, joka tunnetaan Euroopassa nimellä Emily Ruete. Hyvin koulutettu Sansibarin sulttaanin tytär eli monimutkaisen mutta kiinnostavan elämän, pakeni Saksaan ja otti uuden nimen. Hänen kirjansa Memories of an Arab Princess from Zanzibar ei ollut vain tunnustus vaan myös ensimmäinen arabinaisen omaelämäkerta. Stone Townissa on myös muita tähän poikkeukselliseen henkilöön liittyviä nähtävyyksiä. Esimerkiksi prinsessa Salmalla on oma museonsa, jota hoitaa asiantunteva ja innostunut paikallishistorioitsija. Hän järjestää halukkaille kierroksia sulttaanin tyttären elämäkertaan liittyviin paikkoihin.

House of Wonders

Rantakatua eteenpäin sijaitsee Stone Townin korkein rakennus, House of Wonders. Kun tämä palatsi valmistui vuonna 1883, se oli Sansibarin ensimmäinen rakennus, jossa oli sähkö. Siellä oli myös hissi, todellinen ihme 1800-luvun Afrikassa. Siitä sulttaanin palatsi sai nimensä. Sen kohtalo ei ole ollut onnekas. Anglo-Sansibarin sodassa rakennus vaurioitui osittain. Omana aikanamme, kun siellä toimi jo museo, kunnostettu palatsi alkoi murentua ja menetti kokonaisia osia katosta ja kuisteista. Vuonna 2020 laajojen restaurointitöiden aikana rakennus romahti osittain ja työntekijöitä kuoli. Nyt House of Wonders on suljettu perusteellisen remontin ajaksi, ja sen julkisivu on peitetty suurilla metallilevyillä. Kun se joskus valmistuu, se on jälleen eräänlainen ihme Sansibarille.

Vanha linnoitus

Arabialainen linnoitus näkyy kauas korkeiden muurien ja kulmatornien ansiosta. Se on avoin kaikille vierailijoille, ja sisällä on yhdessä osassa amfiteatteri ja toisessa suuri vihreä nurmikenttä. Muurin päällä voi kävellä, jos nousee ylös yhden tornin kautta; siellä toimii taidegalleria. Linnoituksen sisällä on matkamuistomyymälöitä, ja toisinaan siellä järjestetään musiikkiesityksiä ja jopa festivaaleja. Kasarmeihin ja vankilaan liittyvästä menneisyydestä ei nykyään muistuta mikään.

Forodhani Gardens

Linnoituksen edessä rantakadulla on aukio, jolla voi kävellä, katsella rantaan kiinnitettyjä veneitä ja harjoitella kommunikointia katukauppiaiden ja muiden huutelijoiden kanssa. Siellä on myös leikkipaikka. Jos Stone Townissa on jokin paikka auringonlaskuille, se on Forodhanin puiston rantapromenadi. Iltaisin katukeittiöt aloittavat työnsä: kymmenet kokit valmistavat perinteistä sansibarilaista ruokaa. Se houkuttelee matkailijoita ja maksaa tavallista enemmän, mutta tunnelma tekee paikasta juhlanomaisen. Se muistuttaa hieman eurooppalaisia joulutorien aukioita.

Shangani Street

Kun jatkat Shangani Streetille, löydät rakennuksen, jossa toimii Sansibarin kuuluisimman syntyperäisen asukkaan museo. Paikalliset osaavat kertoa, missä se on, mutta moni ei tiedä paljoakaan Freddie Mercurysta itsestään. Muusikon taiteellisuus ja biseksuaalisuus hämmentävät muslimiautonomian asukkaita, eikä häntä pidetä kotiseudullaan erityisen suosittuna. Näyttely sijaitsee juuri siinä talossa, jossa tulevan The Queen -yhtyeen keulahahmon perhe asui viimeisinä vuosina ennen vallankumousta. Museo korostaa, että pysyvä näyttely on omistettu yksinomaan maailmankuulun laulajan taiteelliselle työlle. Lue artikkelimme siitä, mitä museossa voi nähdä. Mukana on ainutlaatuisia valokuvia, jotka saimme ystävällisesti ottaa Altezza Travelin omaa artikkelia varten.

Tippu Tipin talo

Tämä on ehkä Stone Townin salaperäisin talo. Rakennus on tällä hetkellä pitkäaikaisessa kunnostuksessa, joten sitä ei ole helppo löytää. Vaikeaa se on muutenkin, sillä kuuluisan orjakauppiaan talo ei ole museo, eivätkä paikalliset välttämättä tiedä, missä se on – tai halua muistaa sitä. Ensin on löydettävä pahaenteisen niminen Suicide Alley ja sen jälkeen itse rakennus. Yhdellä seinällä on laatta, jossa kerrotaan lyhyesti talon historiasta.

St. Josephin katedraali

Se on yksi Stone Townin näkyvimmistä, korkeimmista ja kauneimmista rakennuksista. Sen 2 torninhuippua kohoavat vanhankaupungin kattojen yläpuolelle ja muodostavat maisemassa vastakaiun minareettien torneille. Katedraalin näkeminen kaukaa on helpompaa kuin sen luo käveleminen katuja pitkin: kapeat kujat piilottavat ensin roomalaiskatolisen katedraalin kauniit tornit, ja kun rakennus yhtäkkiä ilmestyy eteesi, tila ei oikein riitä sen kuvaamiseen. Ranskalaiset rakensivat sen, ja se saattaa olla koko Stone Townin siroin rakennus.

Hamamnin persialaiset kylpylät

Se oli aikanaan kaupungin ensimmäinen julkinen kylpylä, ja nykyään osa rakennuksesta on avoinna matkailijoille. Rakennuksen suunnittelivat shirazilaiset arkkitehdit, ja persialaisten kylpylöiden perinteiset sisätilat ovat yhä kiinnostavaa katsottavaa. Sansibarin pohjoisosassa on myös toisten persialaisten kylpylöiden, Kidichin, jäänteitä. Yksi sulttaaneista rakennutti ne vaimolleen. Kompleksista on kuitenkin säilynyt vain osa, ja nykyään Kidichi kiinnostaa lähinnä raunioista pitäviä. Lähellä Kidichiä ovat myös Mtonin palatsin rauniot. Hamamnin kylpylät sen sijaan sijaitsevat aivan Stone Townin sydämessä.

Christ Church

Anglikaaninen katedraali kohoaa vanhalla aukiolla, jolla sijaitsi aiemmin suurin orjamarkkina. Tätä kaunista, jalon ruskeansävyistä goottilaista rakennusta ei voi ohittaa huomaamatta. Vierailet siellä todennäköisesti osana kierrosta, joka esittelee orjuuteen liittyvää menneisyyttä. Katedraalia kannattaa katsoa rauhassa sekä ulkoa että sisältä. Huomaa pääholvin alla, sisäänkäynnin edessä olevat pylväät. Niiden sijainti on vierailijoille kiinnostava tarkkaavaisuustesti. Kerrotaan, että nykyisen alttarin paikalla oli ennen pylväs, johon orjat kahlehdittiin ruoskittaviksi.

Katedraalin vieressä pienessä syvennyksessä on muistomerkki, joka koostuu 5 kahlehditun mustan miehen ja naisen hahmosta. Läheisessä erillisessä rakennuksessa toimii Slave Trade Museum. Sen kellarissa on säilynyt 2 pientä selliä, joissa pidettiin aikanaan useita kymmeniä orjia: yhdessä kahlehdittuja miehiä, toisessa naisia ja lapsia. Pimeät huoneet, muutama pieni ikkuna matalan katon alla, betonilattiat ja -seinät, ummehtunut ilma ja paikat, joissa myyntiä odottavat ihmiset saattoivat kyykkiä kahleissa – tämä paikka jättää raskaan vaikutelman. Kymmenkunta muuta selliä ei ole säilynyt.

Darajanin markkina

Lähellä Christ Churchia sijaitsee Stone Townin päämarkkina. Päärakennus valmistui 1900-luvun alussa, mutta kauppaa käydään myös ympäröivillä kaduilla. Jos voimakkaat hajut eivät haittaa – kyseessä on enimmäkseen ruokamarkkina – poikkea sisään, kulje rivien välissä ja ehkä löydät jotakin ostettavaa. Basaari sijaitsee aivan Stone Townin laidalla. Vanhankaupungin uudesta osasta erottavan tien toisella puolella on ei-ruokatuotteiden markkina, mutta se kuuluu jo Sansibarin kaupungin toiseen osaan.

Vanhassakaupungissa on muitakin huomionarvoisia paikkoja, mutta suosittelemme etsimään ne itse rauhallisilla kävelyillä saaren Afrikan vanhoilla kaduilla.

Mitä muuta Sansibarilla ja Tansaniassa kannattaa nähdä

Uuteen kaupunginosaan voi mennä mielenkiinnosta, mutta lähinnä silloin, jos haluat nähdä, miten nykyiset sansibarilaiset elävät. Kaupungin lähellä on mainittujen lisäksi muitakin sulttaanien palatseja. Saaren sisäosissa sijaitsee Jozanin metsän luonnonsuojelualue, jonka metsissä elää useita eläimiä, muun muassa kotoperäisiä Kirkinkolobuksia. Retken voi yhdistää läheiseen trooppiseen perhospuistoon.

Jos orjakaupan kielletty ja laiton vaihe kiinnostaa, voit ottaa taksin ja oppaan Mangapwaniin. Siellä pääsee laskeutumaan luoliin, joissa Bagamoyon mantereen puolelta tuotuja orjia pidettiin salaa. Mangapwani sijaitsee Stone Townin pohjoispuolella.

Mausteviljelmillä kannattaa tietenkin käydä, sillä niille järjestetään opastettuja kierroksia. Siellä näet, miten kasvatetaan mausteita, jotka antoivat saarelle sen toisen epävirallisen nimen, ja voit ostaa niitä myös kotiin, jotta Sansibarin mausteinen maku palaa myöhemmin ruoanlaittoon.

Rannoista, sukelluksesta ja leijalautailusta kiinnostuneet voivat tutustua saaren eri rantoihin: niitä on lähes koko Sansibarin ympäri. Pohjoisia rantoja pidetään parhaimpina ja kalleimpina, koska vuorovesi on siellä vähäisintä. Sukeltamaan ja vedenalaista maailmaa katsomaan pääsee pienen Mnemban saaren lähellä, Sansibarin koillispuolella.

Retki kuuluisalle jättiläiskilpikonnien saarelle – joka tunnetaan myös nimillä Changuu Island ja Prison Island – on myös kiinnostava. Nimi ei ole pelkkä nimi: saaren pienessä puistossa elää todella satavuotiaita kilpikonnia, joiden korkeus voi olla jopa 1,5 metriä. Prison Island -nimi tulee rakennuksesta, joka rakennettiin uusintarikollisten säilyttämiseen mutta jota ei koskaan käytetty alkuperäiseen tarkoitukseensa.

Sansibarin lisäksi voi tutustua saariston suurempiin saariin, kuten Pembaan ja Mafiaan. Molemmat saaret tunnetaan värikkäästä vedenalaisesta kasvillisuudestaan, koralleistaan sekä Intian valtameren monipuolisista kaloista ja muista eliöistä, joita sukeltajat arvostavat. Artikkelimme Tansanian saarista auttaa valitsemaan, millä saarilla kannattaa käydä.

Stone Townista voi myös ottaa lautan mantereelle, ja 1,5 tunnissa pääset tutustumaan Dar es Salaamiin, Tansanian suurimpaan kaupunkiin ja Itä-Afrikan väkirikkaimpaan metropoliin. Jos aikaa on, Dar es Salaamista voi tehdä retken Bagamoyoon, josta norsunluuta ja orjia kuljettaneet laivat lähtivät Sansibarille. Kaupungin lähellä ovat muinaisen Kaolen rauniot. Dar es Salaamista etelään ajaessa voi päästä Kilwa Kisiwanin ja Songo Mnaran saarille, jotka muodostavat yhdessä 1 Unescon kohteen. Nykyään molemmilla saarilla on muinaisten kaupunkien raunioita, joista swahilirannikon historian katsotaan alkaneen.

Jos haluat oppia lisää Afrikan mantereesta ja päästä lähemmäs alueita, joilla norsut kulkevat – eläimiä, joiden syöksyhampaita ihmiset aikoinaan metsästivät – suosittelemme tutustumaan safarimatkoihin, joihin sisältyy vierailuja sellaisissa legendaarisissa paikoissa kuin Ngorongoro ja Serengeti. Nykyinen Stone Town on vain kaiku Afrikan menneisyydestä. Jos haluaa päästä lähemmäs mustan mantereen ydintä, on kuljettava kohti sen sydäntä. Voit silti myös jäädä Stone Towniin ja kävellä yhä uudelleen vanhoilla kaduilla, jotka säilyttävät tämän poikkeuksellisen paikan muistoa.

Milloin Sansibarille kannattaa matkustaa

Sansibarin ilmasto mahdollistaa vierailun Stone Townissa lähes ympäri vuoden. Saarella sanotaan olevan 2 sadekautta, maaliskuusta toukokuuhun ja marraskuusta joulukuuhun. Ilmasto on muuttunut viime vuosina paljon, joten sateita ei voi oikeastaan taata, ja niiden kesto vaihtelee. Keskilämpötila ei laske vuoden aikana alle 20 °C:n. Muista kuitenkin, että Stone Town on kuin kivinen pussi: siellä on lähes aina tunkkaista ja kuumaa. Kaduilla ei myöskään löydy varjoa silloin, kun aurinko on korkealla. Varaa kävelyille mukaan juomavettä, hattu, pitkähihaista vaatetta ja aurinkovoidetta.

Pidä mielessä myös, että lähes koko Stone Townin väestö on uskonnollista, ja kyse on islamista. Suunnittele vaatetuksesi muslimimaihin matkustaville annettujen suositusten mukaan. Tarkista kalenteri ennen lentojen ostamista, jotta huomioit pitkät muslimipyhät, erityisesti pyhän Ramadan-kuukauden. Näinä aikoina monet kahvilat, ravintolat ja paikalliset kaupat voivat olla kokonaan kiinni tai avoinna vain iltaisin. Päivällä ei myöskään ole sopivaa syödä kadulla etikettisääntöjen takia.

Haluatko tietää lisää Tansanian matkoista?

Ota yhteyttä tiimiimme. Tunnemme Tansanian tärkeimmät kohteet omakohtaisesti. Kilimanjaron alueella työskentelevät matka-asiantuntijamme jakavat mielellään vinkkejä ja auttavat matkasi suunnittelussa.

Lisää kiinnostavia artikkeleita