10 tunnetuinta afrikkalaista kansaa ja niiden perinteet

Afrikan alkuperäiskansat ovat kansainväliselle yleisölle yhä melko tuntemattomia. Populaarikulttuurissa esiin on usein noussut maasaisoturi, jota Meryl Streepin hahmo ihaili Sydney Pollackin ohjaamassa Oscar-palkitussa elokuvassa Minun Afrikkani (Out of Africa). Toinen tunnettu soturikuva liittyy zuluihin, jotka löivät britit Isandlwanan taistelussaYksi anglo-zulusodan tärkeimmistä taisteluista. Pääosin lähitaisteluasein varustautuneet zulut murskasivat noin 1 700 miehen brittiläisen osaston. vuonna 1879. Nämä kansat edustavat silti vain pientä osaa Afrikan rikkaasta ja omaleimaisesta kulttuurisesta maisemasta, jossa perinteet ovat säilyneet myös nopean kaupungistumisen aikakaudella.

Altezza Travelin tiimi on koonnut kiinnostavia havaintoja 10 alkuperäiskansan kulttuureista ja perinteistä – kuivalta Sahelin alueelta vehreille Drakensbergvuorille.

Tunnetut afrikkalaiset kansat lyhyesti

Sān-kansa (bušmannit)

Keskeiset tiedot:

• Missä he elävät: pääasiassa Angolassa, Botswanassa, Sambiassa, Zimbabwessa, Namibiassa ja Etelä-Afrikassa
• Väkiluku: noin 113 000 ihmistä (vuoden 2021 arvio)
• Elinkeinot: perinteiset käsityöt, metsästys ja keräily
• Tunnetaan: ikivanhasta kulttuurista, kalliomaalauksista ja kielestä, jossa on erottuvia naksahdusäänteitä

Sān-kansa, joka tunnetaan myös bušmanneina, on ehkä romantisoiduin eteläisen Afrikan kansoista. Heidän yleistä mielikuvaansa muokkasi merkittävästi vuoden 1980 eteläafrikkalainen komedia Jumalat taitavat olla hulluja, jossa bušmannit kuvattiin viattomina, luontoa rakastavina ihmisinä. He elivät rauhassa Kalaharissa ja suhtautuivat vieraisiin ystävällisesti.

Tuhansien vuosien ajan bušmannit selviytyivät keräämällä luonnonvaraisia hedelmiä ja metsästämällä. Heitä ohjasi syvällinen kasvien ja eläinten käyttäytymisen tuntemus. Nykyisin vain harvat elävät kokonaan metsästyksen ja keräilyn varassa; suurin osa on vähitellen liittynyt asuinmaidensa nykyaikaisiin talouksiin. UNESCOn mukaan perinteinen elämäntapa on säilynyt Botswanan, Namibian ja osin Angolan bušmannien keskuudessa.

Osa tutkijoista katsoo, että bušmannien esi-isät eriytyivät omaksi etniseksi ryhmäkseen satojatuhansia vuosia sitten, kauan ennen kuin nykyihminen alkoi levittäytyä Afrikasta Euraasiaan. Nykyiset bušmannit kantavat mukanaan paitsi muinaista DNA:ta myös syvälle juurtunutta kulttuuria.

Heidän lohkareisiin kaiverrettuja kalliomaalauksiaan ja -piirroksiaan tavataan eri puolilla eteläistä Afrikkaa. British Museumin asiantuntijat korostavat teosten huomattavaa realismia: niissä kuvataan eläimiä, ihmisiä ja arvoituksellisia geometrisia kuvioita.

Bušmannitaiteilijat saivat aiheita ympäröivästä maailmasta mutta myös omista taruistaan. Eteläafrikkalaiset tutkijat arvioivat, että 1800-luvun alussa maalattu Horned Serpent -paneeli saattaa esittää dicynodonttia, kasvinsyöjää ja torahampaista eläintä, joka eli alueella 190 miljoonaa vuotta sitten. Paneelin tekijät näyttävät löytäneen fossiileja, tulkinneen niitä luovasti ja liittäneen ne osaksi kalliotaidettaan.

Maasait

Keskeiset tiedot:

• Missä he elävät: Keniassa ja Tansaniassa
• Väkiluku: lähes 1,2 miljoonaa Keniassa (vuoden 2019 väestönlaskenta), jopa 1 miljoona Tansaniassa
• Elinkeinot: nautojen, vuohien ja lampaiden kasvatus; perinteisesti metsästys, nykyisin osin maanviljely
• Tunnetaan: soturiperinteistä, initiaatioriiteistä, kirkkaanpunaisesta vaatetuksesta ja helmityöstä

Maasait ovat yksi tunnetuimmista ja tutkituimmista Itä-Afrikan kansoista, joten heistä on vaikea sanoa mitään aivan uutta. Kansainvälinen media ja tasainen matkailijavirta Keniaan ja Tansaniaan ovat vahvistaneet pysyvää mielikuvaa: maasait keihäin ja kilvin varustautuneina sotureina, yllään kirkkaanpunaiset shuka-viitat. Todellisuudessa maasaien kulttuurinen koodi rakentuu ennen kaikkea paimentolaisuuden, ei sodankäynnin, ympärille.

Maasaien maailmankuvassa karja on kaitselmuksen lahja. Tarinan mukaan luojajumala Enkai laski kokonaisen karjalauman taivaasta köyden varassa ja uskoi sen ihmisille. Karja toimii sekä valuuttana – sillä vaihdetaan tavaroita, palveluja ja sosiaalista asemaa – että ravinnonlähteenä. Miehen vaikutusvaltaa ja asemaa yhteisössä mitataan vaimojen ja lasten määrällä sekä karjalauman koolla.

Perinteinen maasairuokavalio perustuu vahvasti maitoon ja maitotuotteisiin, tuoreeseen lihaan ja eläinrasvaan. Osa käyttöesineistä valmistetaan kylkiluista ja sarvista, ja matkailukuvista tutut shuka-viitat tehtiin alun perin naudan- tai lampaannahoista. Nykyisin ne ommellaan puuvillasta ja villasta.

Viime vuosina osa alueista, joilla maasait ovat perinteisesti laiduntaneet karjaansa, on määritelty kansallispuistoiksi ja suojelualueiksi. Tämä on rajoittanut pääsyä tietyille laidunmaille. Muutoksista huolimatta monet maasait elävät yhä pitkälti esi-isiensä tapaan vuosisatojen takaa. Nykyisin heitä tavataan Serengetissä, Ngorongoron kraatterin ympäristössä ja Maasai Maran suojelualueella. Joihinkin safariohjelmiin sisältyy myös vierailu maasaikylässä, jossa heidän kulttuuriinsa tutustutaan paikan päällä.

Zulut

Keskeiset tiedot:

• Missä he elävät: Etelä-Afrikassa, Eswatinissa ja naapurimaissa
• Väkiluku: noin 12 miljoonaa (vuoden 2022 tiedot)
• Elinkeinot: maanviljely; asuminen ja työ kaupungeissa
• Tunnetaan: Shakan valtakunnasta, taitavasta helmityöstä ja Ubuntu-filosofiasta

Zulut asuvat pääasiassa KwaZulu-Natalin provinssissa, joka on suunnilleen Portugalin kokoinen alue.

Historiallisesti zulut loivat Intian valtameren rannikolle voimakkaan kuningaskunnan, KwaZulun, jonka perusti puoliksi tarunomainen hallitsija Shaka. Vahva zuluvaltio törmäsi kuitenkin brittikolonialistien ja buurien tavoitteisiin, mikä johti anglo-zulusotaan 1800-luvun jälkipuoliskolla. Vaikka britit julistautuivat muodollisesti voittajiksi, sota vahvisti zulujen maineen rohkeina ja pelättyinä sotureina.

Zulujen tarkastelu pelkästään sodankäynnin kautta on kuitenkin eurosentrinen näkökulma. Etelä-Afrikassa heitä arvostetaan yhtä lailla Ubuntu-filosofiasta, humanistisesta ajattelutavasta, jonka voi kääntää muotoon ”olen, koska sinä olet” tai ”elä ja anna toisten elää”.

Zulukulttuuri tunnetaan myös taidokkaasta helmityöstä. Korujen ja vaatteiden helmien väreihin liittyy piilotettuja merkityksiä – esimerkiksi valkoinen kuvaa puhtautta ja punainen rakkautta – kun taas kuviot kertovat sosiaalisesta asemasta, tunteista ja perhesuhteista.

Hamar

Keskeiset tiedot:

• Missä he elävät: Etiopiassa
• Väkiluku: noin 50 000
• Elinkeinot: durran, maissin ja papujen viljely; karjankasvatus; puolipaimentolainen elämäntapa
• Tunnetaan: omaleimaisesta initiaatioriittistä, johon kuuluu härkien yli hyppääminen, sekä kammottavasta mingi-tavasta

Hamarit ovat yksi Omojoen laakson 8 läheistä sukua olevasta kansasta. He ovat eläneet Omojoen rannoilla vuosisatojen ajan. Eteläafrikkalainen tutkija Tim Forssman kuvaa aluetta ”sosiaaliseksi sulatusuuniksi”.

Karjanhoito on hamarelämän ytimessä: lehmät, lampaat, vuohet ja jopa kamelit muodostavat heidän taloutensa ja kulttuurinsa perustan. Karjalla on keskeinen rooli myös poikien murrosikään liittyvässä näyttävässä initiaatioriittissä. Seremoniassa nuorten miesten on hypättävä härkärivin yli osoittaakseen ketteryytensä, voimansa ja rohkeutensa. Tämän jälkeen maza – naimattomat nuoret miehet, jotka ovat käyneet initiaation läpi – ruoskivat naisia vallan symbolisena osoituksena.

Länsimaalaisille hamarien maskuliiniset initiaatioriitti voivat tuntua järkyttäviltä. Tutkija Tim Forssman kuitenkin huomauttaa, että hamarinaisille arvet ovat usein ylpeyden aihe, ja he saattavat kilpailla mahdollisuudesta tulla lyödyiksi. Seremonian läpäisseet pojat saavat oikeuden omistaa karjaa ja mennä naimisiin.

Hamarit osaavat myös hyödyntää paikallisia kasveja. Juuret ja lehdet toimivat lääkinnällisinä keinoina sekä ihmisille että kotieläimille. Perinteisen lääketiedon lisäksi heimo uskoo kirousten voimaan. Kaksosina, hyväksyttyjen avioliittojen ulkopuolella tai fyysisesti poikkeavina – esimerkiksi epätasaisesti puhjennein hampain – syntyneitä lapsia pidetään mingi-lapsina, joiden uskotaan tuovan yhteisölle epäonnea. Perinteisesti mingi-lapset on surmattu fyysisesti. UNICEF ja Etiopian hallitus luokittelevat käytännön lapsenmurhaksi, ja hallitus työskentelee aktiivisesti sen lopettamiseksi.

Tätä käytäntöä on tutkittu akateemisesti vain vähän. CNN toteaa, että tapa on saattanut syntyä sukupolvia sitten selviytymisstrategiana: mingi-lapsia pidettiin mahdollisina taakkoina tai kyvyttöminä jatkamaan heimon sukulinjaa.

Himba

Keskeiset tiedot:

• Missä he elävät: Namibiassa ja Angolassa
• Väkiluku: noin 50 000 
• Elinkeinot: puolipaimentolainen karjanhoito sekä historiallisesti metsästys ja keräily
• Tunnetaan: punamullalla tehdystä kirkkaasta vartalomaalauksesta, pitkälti rahattomasta elämäntavasta 1900-luvun loppupuolelle asti ja käteisen suuremmasta merkityksestä 2000-luvulta lähtien

Himbat elävät Kunenen alueen juurevilla kukkuloilla ja savanniseuduilla Luoteis-Namibiassa. Tämä pieni kansa kasvattaa nautoja, vuohia ja lampaita sekä viljelee maissia ja hirssiä, viljaa, josta tehdään puuroa ja jauhoa. Kuivakaudella himbaperheet siirtyvät laumojensa kanssa veden ja laidunmaan perässä.

Kuiva ympäristö on muovannut himbojen erottuvaa ulkonäköä. Monet tytöt ja naiset peittävät ihonsa ja hiuksensa otjizella, kirkkaalla tahnalla, joka valmistetaan eläinrasvasta, öljystä ja okrapigmentistä. Himbakulttuurissa okran väri symboloi elämää ja elinvoimaa, mutta otjizella on myös käytännöllinen tehtävä. Vuonna 2023 eteläafrikkalaisten ja ranskalaisten tutkijoiden ryhmä osoitti, että tahnan ainesosat estävät haitallista ultraviolettisäteilyä. Tämä auttaa selittämään, miksi himbat sairastuvat ihosyöpään verrattain harvoin.

2000-luvulle asti himbat turvautuivat vaihtokauppaan ja käyttivät rahaa vain harvoin. Nykyisin heidän perinteistä elämäntapaansa uhkaavat rautamalmin ja koboltin kaivostoiminta esi-isien mailla.

Wodaabe

Keskeiset tiedot:

Missä he elävät: Saharan eteläpuolisilla alueilla

Väkiluku: 160 000–200 000

Elinkeinot: karjanhoito, kaupankäynti ja kausittainen maanviljely

Tunnetaan: Gerewol-sulhaskauneuskilpailusta, kärsivällisyyttä ja vaatimattomuutta korostavasta kulttuurisesta normistosta, perinteisestä afrikkalaisesta vartalotaiteesta sekä islamin ja animismin yhdistelmästä.

Wodaabet kuuluvat laajempaan fulbe-etniseen ryhmään, mutta erottuvat vahvalla sitoutumisellaan esi-isien perinteisiin. Heidän nimensä, joka voidaan kääntää ”kieltojen ihmisiksi”, kuvastaa tätä sitoutumista ja erottaa heidät muista fulbeyhteisöistä. Wodaabet puhuvat fulan kieltä, jolla ei ole kirjoitettua muotoa.

Heidän paimentolaisyhteisönsä elävät Saharan reunalla, usein tuaregien leirien lähellä. Ankarassa ympäristössä kasvillisuutta on niukasti, ja wodaabet liikkuvat usein etsiessään laidunmaita eläimilleen: kameleille, vuohille, aaseille ja erottuville pitkäsarvisille naudoilleen.

Tuaregien tavoin wodaabet ovat harjoittaneet islamia 1500-luvulta lähtien. Vaikutteita antoi tunnettu teologi Muhammad al-Maghili. Hänen radikaalit opetuksensa, joissa korostettiin muslimien erottamista ei-muslimeista, puhuttelivat Maghrebin paimentolaiskansojen johtajia. Myös ajatus jihadista vetosi näihin eliitteihin, sillä se antoi uskonnollisen perustelun ryöstöretkille nykyisen Nigerin alueelle.

Nykyisin yleisesti ajatellaan, että varakkaimmat ja vaikutusvaltaisimmat wodaabeperheet ovat hurskaimpia, kun taas tavalliset paimentolaiset noudattavat lähinnä islamin perusperiaatteita.

Wodaabekulttuurin tunnetuin ilmentymä on Gerewol-festivaali, joka järjestetään vuosittain sadekauden jälkeen In-Gallin kaupungin lähellä Nigerissä. Noin viikon kestävä tapahtuma rakentuu näyttävän miesten kauneuskilpailun ympärille. Tuomaristona toimii joukko naisia.

Kilpailun aikana wodaabemiehet pukeutuvat kirkkaisiin vaatteisiin, valkoisiin turbaaneihin tai olkihattuihin ja koristelevat hiuksensa huolellisesti strutsinsulilla ja koruilla. Kauneusihanteissa korostuvat hampaiden ja silmien valkoisuus, joten kilpailijat tehostavat näitä piirteitä rajaamalla silmänsä hiilellä ja käyttämällä puna- ja keltamineraaleista tehtyä voimakasta meikkiä.

Dogon

Keskeiset tiedot:

• Missä he elävät: Malissa ja Burkina Fasossa
• Väkiluku: noin 800 000
• Elinkeinot: maanviljely, karjanhoito, sepäntyö ja muut käsityöt
• Tunnetaan: rituaalinaamioista ja -tansseista sekä omaleimaisesta kosmologiasta, johon kuuluu tarinoita yhteyksistä Siriuksesta tulleisiin olentoihin

Dogonit ovat yksi Länsi-Afrikan kansoista. He elävät useissa Burkina Fason rajakylissä ja syrjäisillä alueilla Bandiagaran ylängön ympärillä. UNESCO on kuvannut aluetta yhdeksi Länsi-Afrikan vaikuttavimmista maisemista. Kohde liitettiin maailmanperintöluetteloon vuonna 1989.

Dogonit erottuvat muista Saharan eteläpuolisista kansoista poikkeuksellisen hyvin säilyneen perinteisen afrikkalaisen kulttuurinsa ja elämäntapansa ansiosta. Useimmat kylät koostuvat neliömäisistä savitaloista, joiden päällä on kartiomaiset olkikatot.

Dogonit ovat ennen kaikkea maanviljelijöitä. He viljelevät hirssiä, papuja, durraa ja sipulia vuoristoterasseilla ja tasangoilla. Maatalouden tieto – ymmärrys maasta, säästä, kasveista ja viljelytekniikoista – siirtyy suullisesti, ja lapset oppivat seuraamalla aikuisten työtä.

Jokaista dogonikylää johtaa hogon, vanhin, joka valitaan kylän iäkkäimpien ja arvostetuimpien asukkaiden joukosta. Yksi tällainen vanhin nousi historiallisesti merkittäväksi keskusteluissaan ranskalaisen antropologin Marcel Griaulen kanssa.

Vuonna 1946 Ogotemmeli-niminen vanhin kertoi tarinan, jossa ihmisten asuttama planeetta kiersi kerran Siriuksen lähellä. Kun osa tähdestä alkoi räjähtää, dogonien jumaluus Amma siirsi ihmiset lähemmäs Aurinkoa ”kosmisessa arkissa”, josta tuli Maa. Griaule hämmästyi Ogotemmelin yksityiskohtaista tietoa aurinkokunnasta ja Siriuksen seuralaisista – havaintoja, jotka olisivat olleet mahdottomia ilman kehittyneitä välineitä. Vielä huomattavampaa oli, että Ogotemmeli itse oli sokea. 

Keskusteluista tuli myöhemmin pohja Marcel Griaulen kirjalle The Pale Fox, jonka omaksuivat teorioiden kannattajat esihistoriallisista ihmiskunnan yhteyksistä Maan ulkopuolisiin olentoihin. Nykyisin tutkijat kuitenkin yleensä pitävät dogonien väitettyä salaista tietoa Siriuksen seuralaisesta ”kulttuurisen kontaminaation” seurauksena, joka syntyi vuorovaikutuksessa Griaulen ja muiden eurooppalaisten kanssa.

Kiista ei silti vähennä dogonkulttuurin rikkautta. Se on säilyttänyt omaleimaiset afrikkalaiset heimotapansa ja rituaalinsa islamin ja kristinuskon vaikutuksesta huolimatta.

Aka (pygmit)

Keskeiset tiedot:

• Missä he elävät: Keski-Afrikan tasavallassa (CAR), Kongossa, Gabonissa ja Kamerunissa
• Väkiluku: noin 30 000
• Elinkeinot: riistan metsästys, hunajan ja hedelmien keräily, kalastus sekä kaupankäynti bantukielisten kansojen kanssa
• Tunnetaan: moniäänisistä lauluista, lyhytkasvuisuudesta, joustavista sukupuolirooleista ja hellästä tavasta kasvattaa lapsia

Pygmikansoja elää eri puolilla päiväntasaajan Afrikkaa, ja ne jaetaan yleensä 2 ryhmään: itäisiin kansoihin (mbutit ja twat) ja läntisiin kansoihin (bakolat, bakat ja akat). Maininnat heistä ulottuvat kauas historiaan: Aristoteles kirjoitti ”kääpiörodusta”, ja myös muinaiset egyptiläiset lähteet mainitsevat heidät. Vuosisatojen ajan eurooppalaiset pitivät maailman pienimpien ihmisten olemassaoloa puolimyyttisenä, kunnes saksalainen luonnontieteilijä Georg Schweinfurth kohtasi pienen aka-yhteisön vuonna 1869 tutkimusmatkallaan Niilin ja Kongon suistoalueiden halki.

Akat ovat liikkuvia metsästäjä-keräilijöitä. Amerikkalainen antropologi Barry Hewlett on todennut, että he tuntevat paikallisen kasvi- ja eläinmaailman syvällisesti. Ruokavalio rakentuu vaikuttavan monista lähteistä: 63 kasvilajista, 28 riistalajista sekä pähkinöistä, hedelmistä, hunajasta, sienistä ja juurista.

Ensi silmäyksellä akat vaikuttavat olevan kaukana 2000-luvusta, ja heidän yhteiskuntansa voisi odottaa olevan tiukasti patriarkaalinen. He erottuvat kuitenkin sukupuolten tasa-arvollaan. Miehet hoitavat usein lapsia naisten metsästäessä tai keräillessä, ja nuoret isät pitävät vauvojaan lähes jatkuvasti lähellään. Antropologi Barry Hewlett havaitsi, että aka-miehet ovat vuorovaikutuksessa lastensa kanssa 5 kertaa useammin kuin miehet useimmissa muissa kulttuureissa.

Vauvat kulkevat usein vanhempiensa mukana kaikkialle: metsästykseen, viidakkovaelluksille ja jopa sosiaalisiin kokoontumisiin. Isien juodessa palmuviiniä ja keskustellessa ystävien kanssa lapset nukkuvat rauhallisesti heidän sylissään. The Guardianin siteeraama brittiläinen hyväntekeväisyysjärjestö Fathers Direct on jopa kutsunut akoja ”maailman parhaiksi isiksi”. Akojen elämä ei kuitenkaan ole vailla vaikeuksia: metsäkato on tehnyt metsästyksestä yhä hankalampaa, ja alueen poliittinen epävakaus lisää haasteita.

Vaikka akoilla on suhteellisen vähän juhlia, niitä vietetään energisesti ja iloisesti. Heidän tanssinsa ja omaleimainen moniääninen musiikkinsa, jota esitetään esimerkiksi enzeko-rummulla ja harppua muistuttavalla geedale-bagongolla, on hyväksytty UNESCOn ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön edustavaan luetteloon.

Hadza

Keskeiset tiedot:

• Missä he elävät: Tansaniassa (Eyasi-järvi, Yaedan laakso)
• Väkiluku: noin 1 200, joista vain 300–400 ylläpitää perinteistä elämäntapaa
• Elinkeinot: juurien, marjojen ja hunajan keräily sekä pienen ja suuren riistan metsästys
• Tunnetaan: Hadzat ovat yksi Afrikan viimeisistä metsästäjä-keräilijäkansoista, jotka säilyttävät perinteisen elämäntapansa puhtaimmassa muodossaan.

Pygmien tavoin hadzat elävät liikkuvaa elämäntapaa ja vaihtavat paikkaa usein sen sijaan, että asettuisivat pysyvästi yhteen paikkaan. Heidän uskotaan asuneen Pohjois-Tansaniassa vähintään 40 000 vuotta ja eläneen marjoista, juurista ja erilaisesta riistasta.

Hadza-yhteisöt ovat pieniä, tavallisesti 20–30 ihmisen ryhmiä, ja ne toimivat ilman päälliköitä tai muodollisia hierarkioita. Kaikki päätökset tehdään yhteisymmärryksessä yhteisen keskustelun kautta. Miehet metsästävät yhdessä ja jakavat saaliin tasan; ruoka jaetaan tarpeen, ei aseman, perusteella.

Hadzojen ruokavalioon kuuluu myös baobabin hedelmiä, marjoja ja hunajaa, jota he arvostavat ravitsevuuden ja makean maun vuoksi. Hunajaa kerätään nokkelan mesilinnun avulla: lintu paikantaa luonnonvaraisten mehiläisten pesät ja ilmoittaa niistä tunnistettavalla kutsuäänellä. Metsästäjä ottaa hunajan ja jakaa vahan sekä jäljelle jäävän sisällön linnun kanssa. Paikallisten uskomusten mukaan ihmisen ahneudella tai jakamisesta kieltäytymisellä voi olla seurauksia: seuraavalla kerralla loukkaantunut mesilintu saattaa johdattaa metsästäjän hunajan sijaan vaarallisen eläimen luo.

Biologit ovat pitkään tutkineet hadzojen poikkeuksellisen tasapainoista ruokavaliota, jonka uskotaan tukevan maailman rikkainta suolistomikrobiomia. King’s College Londonin geneettisen epidemiologian professori Tim Spector noudatti hadzojen ruokavaliota useiden päivien ajan. Sen jälkeen hänen oma mikrobiominsa kasvoi 20 %, ja siihen tuli uusia bakteereja, myös vastustuskykyä tukevia lajeja.

Turkana

Keskeiset tiedot:

• Missä he elävät: Keniassa, lähellä Sudanin rajaa
• Väkiluku: yli 1 miljoona
• Elinkeinot: karjanhoito, osin kalastus samannimisellä järvellä
• Tunnetaan: näyttävistä kampauksista ja olympiavoittajista

Turkanat elävät Turkana-järven ympärillä. UNESCO on nimennyt järven maailmanperintökohteeksi, joka tunnetaan ainutlaatuisesta luonnon monimuotoisuudestaan. Järvessä elää 79 kalalajia ja maailman suurin niilinkrokotiilikanta. Etiopian Gibe III -padon rakentamisen jälkeen UNESCO lisäsi Turkana-järven vaarantuneiden luontokohteiden luetteloonsa. Pato on laskenut vedenpintaa puoleen, mikä uhkaa turkanojen mahdollisuuksia kalastaa. Myös U.S. Geological Survey varoittaa, että suolaisuuden kasvu voi vaarantaa tiettyjä kalalajeja.

Tarkasti ottaen turkanat ovat enemmän kuin heimo: he ovat suuri etninen ryhmä, joka on osallistunut aktiivisesti Kenian yhteiskunnalliseen ja poliittiseen elämään brittivallan ajalta lähtien. Turkana-miehiä palveli King’s African Rifles -joukoissa. He taistelivat 1. maailmansodassa Paul von Lettow-Vorbeckin joukkoja vastaan ja 2. maailmansodassa italialaisjoukkoja vastaan Itä-Afrikassa sekä japanilaisjoukkoja vastaan Burmassa, nykyisessä Myanmarissa.

Monet turkanat ovat saaneet myös kansainvälistä tunnustusta. Juoksija Paul Ereng voitti Kenialle olympiakultaa Soulin kisoissa vuonna 1988, Joseph Ebuya on 4-kertainen maastojuoksun maailmanmestari, ja malli Ajuma Nasanyana on kulkenut Victoria’s Secretin näytöslavalla Naomi Campbellin rinnalla New Yorkissa.

Turkana-miehet tunnetaan erityisesti omaleimaisista kampauksistaan. Osa päästä ajellaan paljaaksi, ja erityisen ansioituneet jäsenet rakentavat hiuksiinsa taidokkaita asetelmia. Suojatakseen kampauksia nukkuessaan he käyttävät erityistä puista tukea, jota kutsutaan nimellä ekicholong. Se toimii myös kannettavana jakkarana, jotta kuumalle maalle ei tarvitse istua.

Usein kysytyt kysymykset

Haluatko tietää lisää Tansanian matkoista?

Ota yhteyttä tiimiimme. Tunnemme Tansanian tärkeimmät kohteet omakohtaisesti. Kilimanjaron alueella työskentelevät matka-asiantuntijamme jakavat mielellään vinkkejä ja auttavat matkasi suunnittelussa.

Lisää kiinnostavia artikkeleita